Poncat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poncat
Flag of the Ponca Tribe of Nebraska.PNG
Flag of the Ponca Tribe of Oklahoma.png
Nebraskan ja Oklahoman poncaheimojen liput.
Merkittävät asuinalueet
Flag of Nebraska.svg Nebraskanoin 4 200
Flag of Oklahoma.svg Oklahomanoin 3 800
Kielet omaha-ponca, englanti
Sukulaiskansat omahat

Poncat, omankieliseltä nimeltään pánka,[1] ovat intiaanikansa alun perin Yhdysvaltojen Nebraskasta ja nykyisin myös Oklahomassa. Tasankointiaaneihin lukeutuvat poncat puhuvat siouxilaista kieltä, joka on käytännössä sama kuin omahien puhuma kieli. Nykyisin poncia on Nebraskassa hieman alle 4 200 ja Oklahomassa alle 3 800.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poncalähetystö valokuvassa 1800-luvun jälkipuoliskolta.
Poncapäällikkö Seisova Karhu.

Poncat ovat historiansa aikana liikkuneet useampaan otteeseen paikasta toiseen. Poncien esi-isien uskotaan saapuneen Suurten tasankojen alueelle Ohio-joen laakson kautta kaakosta. 1500-luvun paikkeilla he olivat asettuneet Mississippi-joen varrelle, josta he jatkoivat edelleen joen ylävirtaan Iowan ja Minnesotan alueelle osana muuttoliikettä, johon ottivat osaa myös omahat, kansat ja osaget. Poncat olivat asettuneet Big Sioux-joen varrelle, kunnes he joutuivat siirtymään uudestaan dakotojen paineen takia Etelä-Dakotaan. 1600-luvun puolivälin paikkeilla poncat erkanivat omahista siirtyen ensin Mustien kukkuloiden alueelle ja edelleen takaisin kohti itää nyt taas omahien kanssa kohti Nebraskaa. Lopulta vuoden 1763 paikkeilla poncat asettuivat Niobrara-joen suulle Nebraskassa.[2]

Lewisin ja Clarkin retkikunta kulki poncien alueen läpi vuonna 1804. Jo ennen retkikunnan saapumista poncat olivat kärsineet tuhoisisrta epidemioista, joiden seurauksena heimon jäsenien määrä oli vähentynyt ehkä jopa 90 %. 1800-luvulla poncat alkoivat myös menettää maitaan Yhdysvalloille. Vuonna 1858 solmitulla sopimuksella poncat saivat 100 000 eekkerin kokoisen reservaatin Yhdysvalloilta ja liittovaltio lupasi myös suojela heimoa poncien vihollisia lakotoja vastaan.[2] Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1868 Yhdysvallat solmi kuitenkin Fort Laramien sopimuksen, jolla poncien maat luovutettiin lakotoille ja dakotoille. Poncat päätettiin siirtää silloiseen Intiaaniterritorion eli nykyiseen Oklahomaan. Ensimmäisten joukossa Intiaaniterritorioon vietiin Seisova Karhu (Mantcu Nanji) ja muutamia muita poncapäällikköjä. Ryhmä palasi kuitenkin Nebraskaan ja poncat alkoivat vastustaa siirtoa. Poncille osoitetut alueet olivat hedelmättömiä, eikä niillä kasvanut tarpeeksi riistaa. Poncien siirto alueelle myöhästyi, mutta toteutettiin lopulta vuonna 1877.[3] Lähes neljännes poncista kuoli Intiaaniterritoriossa.[2] Lopulta Yhdysvaltain sisäministeriö myöntyi antamaan poncille toisen reservaatin Kansasista Arkansasjoen varrelta. 250 kilometrin matka uuteen reservaattiin jouduttiin marssimaan jalan ja matkan teki vain osa. Uusi reservaatti oli aikaisempaa parempi, mutta ei kuitenkaan poncien vanhan kotimaan veroinen.[3]

Tammikuussa 1879 Seisova Karhu johti 65 poncan joukon kohti vanhaa kotimaatansa, jotta hän voisi haudata vanhimman poikansa Niobrajoen varrelle. Kenraali George Crookin johtamat joukot pysäyttivät poncat Nebraskan Omaha-reservaatissa. Crook ei kuitenkaan henkilökohtaisesti ollut liittovaltion intiaanipolitiikan kannattaja, eikä poncien palautusta Kansasiin kiirehditty. Lehdistössä hän puolusti poncien tilannetta. Tilanne herätti laajaa myötätuntoa ja esimerkiksi paikalliset kirkot vetosivat sisäministeri Carl Schurziin. Intiaanien puolustajien mukaan intiaanit olivat vanhan habeas corpus-lain mukaisia henkilöitä ja laki kielsi heidän laittoman vangitsemisen. Intiaaneilla tuli olla oikeus erota heimostaan ja tulla kohdelluiksi Yhdysvaltojen lakien suojelemina ihmisinä. Liittovaltion mukaan intiaanit eivät kuitenkaan olleet lain tarkoittamia "henkilöitä". Seurasi oikeustaistelu, jonka päätteksi tuomioistuin päätti Seisovan Karhun olevan "henkilö" ja määräsi hänet vapautettavaksi. Päätös vaaransi koko liittovaltion intiaanipolitiikan ja reservaattijärtjestelmän. Vaikka Seisova Karhu ja hänen joukkonsa saivat lopulta maita Niobrajoelta, muiden poncien ei sallittu palata Nebraskaan. Seisovan Karhun veli Suuri Käärme eli Wase A Tonga sai surmansa siirtymistä koskeneessa kahakassa vuonna 1879.[3]

Poncien reservaatti Oklahomassa palstoitettiin vuonna 1908, mikä jakoi poncat palstoittamista kannattaneisiin ja vastustaneisiin.[2] 1950- ja 1960-äluvuilla Yhdysvallat harjoitti niin sanottua terminaatiopolitiikkaa, jonka kautta intiaaniheimoja lakkautettiin.[4] Pohjoiset poncat Nebraskassa menettivät heimostatuksensa politiikan takia vuonna 1966. Liittovaltion tunnustama heimostatus saatiin takaisin vasta vuonna 1990. Nykyisin Nebraskan ponciin kuuluu virallisesti hieman alle 4 200 jäsentä.[5] Oklahoman heimolla oli vuonna 2018 yhteensä 3 783 jäsentä.[6]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poncapäällikön vaimo Mong-shóng-sha piirrustuksessa vuodelta 1832.

Poncat tunsivat Suuren Hengen nimellä Wakonda. Yliluonnolliseen henkimaailmaan oli poncien uskomuksien mukaan mahdollista saada yhteys näynetsinnän kautta. Uskonnollisiin seremonioihin kuuluivat esimerkiksi sotatanssi ja aurinkotanssi, joita järjestettiin rohtomajoissa. Aurinkotanssin osallistujat kiduttivat itseään. Poncilla oli myös puhä piippu, jota käytettiin piipputanssissa.[2]

Poncat jakautuivat eri klaaneihin, joilla oli omat päällikkönsä. Kahteen suureen ryhmään Chighu ja Wazhazha kuuklui edelleen omia alaklaanejaan. Poncat rakennuttivat maalla tai nahoilla päällystettyjä majoja ja majojen muodostamien kylien ympärille tehtiin puolustusvarustukset maasta tai puunrunoista. Biisonien metsästysretkillä asuttiin nahkaisissa tipissä. Biisoneja metsästettiin metsästysretkillä kahdesti vuodessa.[2]

Poncamiehet pitivät perintiesesti hiuksensa pitkinä. Tapa kopioitiin mahdollisesti dakotoilta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Andersson ja Henrikkson 2010, s. 530
  2. a b c d e f g Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 1202-1204. ABC-CLIO, 2008. ISBN ISBN 978-1-85109-818-7. (englanniksi)
  3. a b c Andersson ja Henrikkson 2010, s. 235-237
  4. Andersson ja Henrikkson 2010, s. 240-243
  5. History Ponca Tribe of Nebraska. Viitattu 27.1.2019. (englanniksi)
  6. Ponca History Ponca Tribe of Oklahoma. Viitattu 27.1.2019. (englanniksi)