Pohjolan Leijona

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pohjolan Leijona: Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632
Suojapaperissa Nils Forsbergin maalaus Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, 1900.
Suojapaperissa Nils Forsbergin maalaus Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, 1900.
Kirjailija Mirkka Lappalainen
Kansitaiteilija Nils Forsberg
Kieli suomi
Genre historiantutkimus
Kustantaja Siltala
Julkaistu 2014
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 321
ISBN 978-952-234-242-3
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Pohjolan Leijona: Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632 on historiateos, jonka on kirjoittanut historiantutkija Mirkka Lappalainen. Teos on ilmestynyt 2014, ja sen on kustantanut Siltala. Kuninkaan nimitys "Pohjolan Leijona" on peräisin Paracelsuksen ennustuksesta, jonka mukaan Pohjolan leijona "kukistaisi jumalattomat viholliset ja perustaisi uuden valtakunnan".[1][2]

Teos sai vuonna 2014 Tieto-Finlandia-palkinnon.[3] Valinnan tehnyt dosentti Heikki Hellman sanoi palkinnon luovutuspuheessaan:[4]

»Pohjolan leijona on kerronnaltaan poikkeuksellisen taidokas tietokirja. – – Pohjolan leijona on tietokirja, joka imaisee mukaansa ja auttaa ymmärtämään, mistä olemme tulleet ja keitä olemme.»

Eräässä haastattelussa Lappalainen kertoo, että aihepiiri oli hänelle tuttu jo gradusta lähtien. "Siksi kirja syntyi todella nopeasti. Halusin tehdä synteesin siitä ajasta, joka on tärkeä Suomen historian kannalta." Hän huomauttaa myös, että Kustaa II Aadolfia koskeva tutkimus väheni 1960-luvulla, kun valloitussodat eivät olleeet korrekteja aiheita, vaan keskityttiin sosiaali- ja taloushistoriaan.[5]

Teos kertoo Kustaa II Aadolfista ja Suomesta. Se kertoo, kuinka nuori kuningas otti valtakunnan itäisen osan, Suomen, hallintaansa. Tuolloin Suomi menetti paikallisen poliittisen identiteetin, ja Suomi liitettiin tiukemmin Ruotsiin. Teoksen keskiössä ovat sodat Venäjää ja Puolaa vastaan, ei 30-vuotinen sota, kuten yleensä Kustaa II Aadolfia käsiteltäessä.[6]

Teos kertoo, kuinka osin keskiaikaisesta maasta rakentuu keskusjohtoinen ja pitkälti nykymuotoinen oikeusvaltio. Kuninkaan huomio kääntyy uuteen kohteeseen, eikä Suomi enää palaa Ruotsin valtakunnan keskiöön, vaan tehtäväksi jää suurvaltaa rakentavan armeijan rahoittaminen ja täydentäminen. Kritiikissään Kari Vainio (Turun Sanomat) toteaa itsekriittisesti, että "kirjoitusvirheeseen puuttumalla lukija osoittaa omaa pienuuttaan. En voi olla yhteen puuttumatta": Wallerstein, kun pitäisi olla Wallenstein.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nordström, Johan: De yverbornes ö. Sextonhundratalsstudier. Stockholm: Albert Bonniers förlag, 1934. (ruotsiksi) (ks. Pohjolan Leijona, s. 314).
  2. Lappalainen, s. 20.
  3. Rinta-Tassi, Minna: Tieto-Finlandia Mirkka Lappalaiselle. Yle.fi/uutiset 19.11.2014, viitattu 21.11.2014
  4. Hellman, Heikki: Puhe Tieto-Finlandia-palkinnon luovutustilaisuudessa 19.11.2014. Viitattu 21.11.2014
  5. Valli, Juhani: Mirkka Lappalainen tuo Leijonakuninkaan aikaan uutta näkökulmaa, Valkeakosken Sanomat 19.11.2014, viitattu 23.11.2014.
  6. Pohjolan leijona. Siltala. Viitattu 21.11.2014.
  7. Vainio, Kari: Pohjolan Leijona loi perustan oikeusvaltiolle. Turun Sanomat 6.11.2014, viitattu 23.11.2014.
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.