Pipinin lahjoitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartta Kirkkovaltion laajenemisesta. Punaisella niin sanottu Patrimonium Petri eli kirkolle ennen vuotta 754 kuuluneet maa-alueet, jotka eivät sitä ennen muodostaneet varsinaista valtiota. Oranssilla Pipinin lahjoituksen yhteydessä 756 paaville siirtyneet alueet, tärkeimpänä Ravennan eksarkaatti. Ruskealla myöhemmin luovutettuja alueita.

Pipinin lahjoitus on nimitys kahdelle merkittävälle maalahjoitukselle, jotka frankkien kuningas Pipin Pieni teki vuosina 754 ja 756 paaville. Paavi sai näin valtansa alle merkittävän osan keskisestä Italiasta, mikä loi pohjan Kirkkovaltion synnylle. Lahjoitukseen liittyi myös frankkien ja paavinistuimen liittoutuminen, mikä osoittautui merkittäväksi tapahtumaksi Euroopan myöhemmän historian kannalta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Pipinin lahjoitusta paavi oli läntisessä kristikunnassa lähinnä uskonnollinen auktoriteetti, mutta maallisen vallan suhteen hän oli Italian hallitsijoiden armoilla. Paavi oli tosin saanut jo 300-luvulla lahjoituksina joitain maa-alueita Rooman ympäristöstä, mutta ne eivät vielä muodostaneet hänelle omaa valtiota.[1] Nimellisesti Rooma oli 700-luvun puolivälissä osa Bysantin valtakuntaa, mutta kaukana Konstantinopolissa asunut keisari ei enää kyennyt suojelemaan sitä. Kun kuningas Aistulfin johtamat sotaisat langobardit valloittivat Bysantilta Ravennan eksarkaatin ja uhkasivat seuraavaksi Roomaa, paavi päätti liittoutua frankkien kanssa.[2] Jo vuonna 751 paavi Sakarias siunasi Pipin Pienen kruunauksen frankkien kuninkaaksi ja samalla merovingien syrjäyttämisen vallasta.[3] Tammikuussa 754 Sakariaan seuraaja, paavi Stefanus II (tunnetaan myös Stefanus III:na) matkusti Pipinin luo nykyiseen Ranskaan ja tapasi hänet kuninkaallisessa palatsissa Ponthionissa. Stefanus II jäi Pipinin vieraaksi koko talveksi, minä aikana tärkeä liitto heidän välillään syntyi.[2]

Vuoden 754 sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stefanus II pyysi Pipiniä vapauttamaan sotajoukoillaan Ravennan langobardien vallasta. Vastineeksi Stefanus vahvisti uudelleen paavinistuimen tuen Pipinille voitelemalla hänet juhlallisesti kuninkaaksi 7. tammikuuta 754. Samalla voideltiin myös Pipinin pojat Kaarle ja Kaarloman.[3] Tärkein sopimus solmittiin 14. huhtikuuta Quierzyssä Pariisin koillispuolella. Pipin lupasi ajaa langobardit pois Ravennasta, taata paavin omistusoikeuden niin sanottuun Patrimonium Petriin eli kirkon historialliseen maaomaisuuteen Rooman ympäristössä sekä luovuttaa merkittäviä aiemmin Bysantin keisarille kuuluneita alueita paaville. Näihin kuuluivat Ravennan eksarkaatti ja Rooman kaupunkia ympäröinyt Rooman herttuakunta. Pipin sitoutui myös takaamaan paavin valtion ulkoisen turvallisuuden.[3][2] Stefanus myönsi tämän johdosta Pipinille ja hänen pojilleen arvonimen Patricius Romanorum (”roomalaisten suojelija”).[3] Pipinin Quierzyssä tekemästä lahjoituksesta ei ole säilynyt mitään kirjallista dokumenttia, eikä ole varmuutta, oliko sen pohjana alkujaan suullinen vai kirjallinen sopimus.[2]

Myöhemmät tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pipinin lahjoituskirjan luovuttamista paavi Stefanukselle esittävä historiamaalaus.

Vuoden 756 alussa langobardien kuningas Aistulf kävi piirittämään Roomaa ja paavi Stefanus lähetti kiireesti avunpyynnön Pipinille. Pipinille lähetettiin Roomasta jopa Pyhän Pietarin nimissä frankeille osoitettu kirje, jossa heille luvattiin vaihtoehtoisesti korkeimman ikuista suojelusta tai ikuista kadotusta sen mukaan tulisivatko he paavin avuksi vai eivät.[4] Pipin lähetti armeijansa Italiaan ja kukisti Aistulfin vielä samana vuonna.[2] Pipin saneli rauhanehdot, joiden mukaisesti Aistulf joutui luovuttamaan Ravennan eksarkaatin paaville ja alistumaan muilta osin frankkien valtaan.[3] Sotaretkensä yhteydessä Pipin määräsi keräämään lukuisten paaville siirtyneellä alueella sijainneiden kaupunkien avaimet, jotka lähetettiin symbolisesti paaville ja sijoitettiin Pietarinkirkkoon yhdessä kaupunkien luettelon kanssa. Tämä niin sanottu ”Pyhän Pietarin tunnustus” tunnetaan Pipinin lahjoituksen toisena osana. Pipinin seuraajat Kaarle Suuri ja Ludvig Hurskas vahvistivat Pipinin lahjoituksen vuosina 778 ja 817.[2] He myös lahjoittivat paaville huomattavasti lisää maa-alueita Keski-Italiasta vuosina 774 ja 814–816.[4][3]

Pipinin lahjoitus merkitsi paitsi Kirkkovaltion syntyä, myös frankkien valtakunnan ja paavin välisen liiton muodostumista Euroopan kehityksen johtavaksi tekijäksi. Rooman ja katolisen kirkon puolustamiseen liittyneet konfliktit muodostuivat seuraavina vuosisatoina frankkivaltakunnan seuraajaksi perustetun keisarikunnan keskeiseksi ongelmaksi.[3]

Pipinin lahjoitus yhdistettiin myöhemmin myös Konstantinuksen lahjakirjana tunnettuun väärennettyyn asiakirjaan, jonka mukaan Rooman keisari Konstantinus olisi 300-luvun alussa määrännyt koko valtakuntansa läntisen puoliskon luovutettavaksi paavi Sylvester I:lle. On epäselvää, tehtiinkö väärennös ennen Pipinin lahjoitusta vai sen jälkeen, ja kumpi tapahtuma innoitti siten kumpaa.[4][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 3, s. 126–127. Tammi. Helsinki 2001.
  2. a b c d e f g Donation of Pippin (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 10.3.2015.
  3. a b c d e f g Ihmiskunnan kronikka 97–1494, s. 259–260. Gummerus 1988.
  4. a b c Juhani Sarsila: Historian väärennöksiä ja väärentämisen historiaa, s. 40, 46–47. Otava 1988.