Pianokonsertto nro 2 (Tšaikovski)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pjotr Tšaikovski aloitti toisen pianokonserttonsa (G-duuri, op. 44) säveltämisen lokakuussa 1879. Hän olisi toivonut sitä Nikolai Rubinsteinin esitettäväksi. Teos joutui Rubinsteinin kritiikin kohteeksi, kuten oli käynyt ensimmäisenkin konserton kohdalla. Rubinstein syytti piano-osuutta jaksottaiseksi ja katsoi, ettei se ollut riittävän merkittävä orkesteriosuuteen nähtynä.[1]

Rubinsteinin kuoltua äkisti maaliskuussa 1881 Tšaikovski päätti antaa teoksensa esitettäväksi Tanejeville. Tanejev olikin solistina teoksen Venäjän-kantaesityksessä Moskovassa toukokuussa 1882. Esitystä johti Anton Rubinstein. Tätä ennen teos oli jo esitetty New Yorkissa marraskuussa 1881 Theodore Thomasin johdolla Madeline Schillerin toimiessa pianistina.[1]

  1. Allegro brillante e molto vivace
  2. Andante non troppo
  3. Allegro con fuoco

Soolosoittimen, pianon, lisäksi teoksessa käytetään kahta huilua, kahta oboea, kahta klarinettia (B ja A), kahta fagottia, neljää käyrätorvea (F), kahta trumpettia (D), patarumpuja ja jousia. Vaskisoittimista puuttuvat pasuuna ja tuuba.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]