Perusturvarikos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Perusturvarikos termin käyttöönotolla haluttiin nostaa esille kysymys siitä, onko esimerkiksi tietoinen sosiaali- ja terveyspalvelujen alibudjetointi perusturvarikos. Taustalla ovat myös havainnot siitä, että valtio ja kunnat ovat pallotelleet vastuuta palvelujen järjestämisestä vuodesta toiseen. Hyvätkään laatusuositukset eivät toimi, ellei niiden toteutumista seurata kunnolla, ja jollei vakavista laiminlyönneistä tule seurauksia. Perusturvarikoksella halutaan viestittää, että poliittinen vastuu ei riitä, vaan vastuu on saatava myös konkretisoitumaan. 
[1]

Sosiaaliasiamiehet ovat ilmaisseet huolensa julkisen sektorin lainvastaisista säästöistä. He haluaisivat erityisen perusturvarikos-nimikkeen rikoslain virkarikossäännöksiin. Perusturvarikos selkiinnyttäisi sosiaaliasiamiesten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon päättäjien vastuuta säästöpäätöksistä, jotka vaikuttavat kansalaisten perusturvaan. Suomen perustuslain mukaan yhteiskunnassa täytyy edistää oikeudenmukaisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että kunnilla on oltava palveluja varten riittävät määrärahat, joilla saadaan aikaan sitä hyvää, mitä niillä on laeissa tarkoitettu. [2]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autti on nostanut yleiseen keskusteluun käsitteen perusturvarikos kysyen, miten ihmeessä kansalaisille lainsäädännöllä taattuja sosiaalisia oikeuksia voidaan käytännössä rikkoa esimerkiksi tietoisesti alibudjetoimalla resurssit. [3] Lakien turvaamia palveluja supistetaan ja rajoitetaan Lilli Auttin mukaan myös hyvin toimeen tulevissa kunnissa taloudellisin syin. Palveluja ei välttämättä resurssoida enää tarpeen mukaan, ja lakien turvaamista minimeistä tuleekin pysyviä maksimeja, vaikka laki mahdollistaisi runsaamman avun ja tuen. Vantaan sosiaali- ja potilasasiamies ja varatuomari Miikkael Liukkonen lisää, että juuri tässä on linkki "perusturvarikokseen", jota voisi käyttää estämään sellaiset säästöjen ylilyönnit, jotka rikkovat perustuslakia tai muuta lainsäädäntöä.[2]

Sosiaaliasiamiesyhdistys on esittänyt, että rikoslakiin täytyy saada ympäristörikoksen rinnalle perusturvarikos. Kun johtavassa asemassa olevat virkamiehet tai luottamushenkilöt tietoisesti alimitoittavat heikoimmassa asemassa olevien turvaksi tarkoitetut määrärahat, on heille oltava määrättävissä sanktio. [4]. Myös useat muut sosiaali- ja terveyssektorin järjestöt ovat suhtautuneet termin käyttöön ottoon positiivisesti. Elämäntapaliitto otti termiin ensimmäisenä järjestönä myönteisen kannan, ja oli vuonna 2007 järjestämässä Suomen Sosiaalifoorumissa pidettyä perusturvarikos-seminaaria. [5]

Esimerkkejä mahdollisista perusturvarikoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J. P. Roosin mukaan eräs konkreettinen esimerkki mahdollisesta perusturvarikoksesta on vuonna 2004 säädetty alkoholilaki. Alkoholiveron alennusta koskeneen lain perusteluihin kirjattiin, että toimenpiteen takia seuraavien vuosien aikana kuolee 700–900 ihmistä. Alkoholin hinnan alennus todella aiheutti 500–700 ihmisen kuoleman vuosittain. Professori J. P. Roos kysyy, onko tämä sellainen teko, josta jotkut voitaisiin asettaa vastuuseen? Hän vertaa tilannetta kuolemaan johtaneeseen työturvallisuuden laiminlyöntiin ja tupakkaoikeudenkäynteihin. Roos katsoo, että ainakin valtiovarainministeriön virkamiehet ovat syyllistyneet vähintään virkavirheeseen, eikä poliitikkokaan voi olla joutumatta vastuuseen, jos hän hyväksyy lain, jonka tietää aiheuttavan kuolemia. Varsinkin, kun lakiin vielä kirjataan toimenpiteen seuraukset. [6]

Ihmisten perusturvaa heikentää myös asiakkaiden oikeuksia puolustavien sosiaaliasiamiesten uhkailu. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton julkaiseman opinnäytetyön perusteella sosiaaliasiamiesten uhkailu ja painostus on kunnissa yleistä. Painostusta oli kokenut 40 prosenttia tutkimukseen osallistuneista 129 sosiaaliasiamiehestä. Kun Minna Dogan keräsi tilastollista aineistoa sosiaalityön pro gradu -työtään varten, jotkut sosiaaliasiamiehet kertoivat, että heitä oli uhkailtu esimerkiksi työsuhteen loppumisella, jos he tuovat tietyt sosiaalitoimen ongelmat julki tai ovat liian kriittisiä vuosiraporteissaan. Useimmiten painostajat olivat sosiaalitoimen henkilöitä, kuten sosiaalijohtajia, mutta joukossa oli myös kuntien lakimiehiä ja henkilöstöjohtoa. [7]

Köyhyyttä ja siihen usein liittyvää sosiaalista syrjäytymistä pidetään monesti henkilökohtaisena valintana tai huonona elämänkohtalona. EAPN-Fin on halunnut korostaa, että köyhyyden ja syrjäytymisen taustalla ovat yhä useammin poliittiset päätökset, joissa negatiivisia vaikutuksia ei ole riittävästi – jos lainkaan – arvioitu ja otettu huomioon etukäteen. Tiimi Vielä vuonna 1996 köyhiä oli 8 % väestöstä kun luku vuosituhannen vaihteessa nousi 11 %, jossa se on edelleen. Köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. [4] Tiede, taide ja köyhä kansa ry järjesti kesällä 2006 kirjoituskilpailun, jossa kerättiin arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Kirjoituksissa näkyy, että vaikka arjesta selviäisikin, köyhä saattaa kokea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Hän ei kehtaa pyytää ystäviään vaatimattomaan kotiinsa, leipäjonossa hän toivoo etteivät naapurit näkisi. Jos hänellä ei ole varaa ostaa shampoota tai deodoranttia, köyhyys on luonteeltaan myös ruumiillista häpeää. [8]

Perusturvarikos rikoslakiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 astui voimaan Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, jota kutsutaan asiakaslaiksi. Lain mukaan sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus hyvään palveluun ja kohteluun ilman syrjintää, ja se koskee koko kunnallista sosiaalihuoltoa ostopalveluineen sekä yksityisesti järjestettyjä sosiaalipalveluja. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta. Pyrkimys on toimia perusoikeusmyönteisesti lain hengen mukaan siten, että asiakkaan etu tulee huomioitua kaikessa päätöksenteossa. [4]

Lilli Auttin mielestä lait sinänsä ovat hyviä, ongelmia tulee useimmiten niiden tulkinnassa. Kaikilla päätöksenteon tasoilla lakeja on tulkittava asiakkaan edun mukaisesti, ei esimerkiksi siten, että minimistä tulee maksimi. Autti huomauttaa, että toisissa hallintokunnissa voidaan lisätä miljoonia eri projekteihin viittaamalla yleisen kustannustason nousuun, mutta puhuttaessa sosiaalihuollosta, rahaa ei tunnu löytyvän mistään, vaikka on kysymys yksilöiden hädästä, köyhyydestä ja myös voimattomuudesta yhteiskunnan ja kasvavan byrokratian edessä. [4]

Eduskunnan oikeusasiamies on useasti todennut ratkaisuissaan, että jos virkamiehet tai luottamusmiehet tahallaan varaavat riittämättömästi varoja sosiaali- tai terveydenhuoltoon, he syyllistyvät perustuslain vastaiseen menettelyyn. Kuinka moni on kuitenkaan joutunut syytteeseen tällaisesta teosta, vaikka kunnissa on paljastunut tahallista alibudjetointia? Jos vastuujärjestelmää terävöitettäisiin erillisellä perusturvarikollisella tai perusturvavelvollisuuden rikkomisella, saataisiin päätöksentekoon todennäköisesti riittävästi ennalta ehkäiseviä elementtejä. Pykälä sopisi virkarikosten yhteyteen ja olisi ikään kuin virkarikosten yksi alalaji silloin, kun velvollisuuden rikkominen koskisi perusturvaa. Rikos edellyttäisi tahallisuutta. [9]

Perusoikeustuomioistuin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorin J. P. Roosin mukaan kansalaisten perusoikeuksille on periaatteessa lain suoja, mutta järjestelmä ei toimi, koska kansalaiset joutuvat hakemaan oikeuksiaan kantelemalla esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. Roos esittää Stakesin Dialogi -lehdessä, että Suomeen tarvitaan erityisiä perusoikeustuomioistuimia, sillä korkein oikeus ei ole riittävän kiinnostunut perusoikeuksien toteutumisesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on puolestaan kuin pukki kaalimaan vartijana: jos perustuslakivaliokunnassa hallituksella on enemmistö, valiokunta tuskin toteaa hallituksen toimivan perustuslain vastaisesti. Näin ollen perustuslakivaliokunta ei Roosin mukaan voi toimia perustuslain ylimpänä turvaajana. [6]

Erityisen kriittisesti Roos suhtautuu kuntien toimintaan, myös niiden valvonta on täynnä aukkoja. Roos syyttää kuntia sanoen, että niiden ensisijainen pyrkimys on selvittää ehdot, joilla ne voivat olla toteuttamatta velvoitteitaan. On valtava ero siinä, jos viranhaltijan lähtökohtana on torjua etuus aina, kun laki vain sen sallii, kuin jos viranomainen ilmoittaisi noudattavansa lain pääperiaatetta aina kun voi. Normien puuttuessa kansalaisten mahdollisuudet pitää puoliaan kuntaa vastaan ovat merkittävästi heikentyneet. [6]

Suurin osa Dialogiin haastatelluista sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen professoreista antoi kielteisen vastauksen kysymykseen "Tarvitaanko Suomeen perustuslakituomioistuin?" Pääsääntöisesti kielteistä kantaa perusteltiin ennakollisella, eduskunnassa tapahtuvalla perustuslainmukaisuuden kontrollilla. Haastatelluista ainoastaan Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen kannattaa ideaa sanoen: "Olen tätä asiaa tarkastellut erityisesti kunnallisen itsehallinnon perustuslainsuojan kannalta aiemmin." [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eapn-fin -verkoston toimintasuunnitelma 2008
  2. a b Alibudjetointi olisi kriminalisoitava. Dialogi 2/2008
  3. Ari Saarto: "Tää ei ollut mun valinta" – Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Tiimi 1/2008
  4. a b c d Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Auttin puheenvuoro Kansalaisareena ry:n Perusoikeusseminaarissa 26.9.2006
  5. Elämäntapaliiton toimintakertomus 2007
  6. a b c d Alkoholilaista päättäneet vastuuseen. Dialogi 1/2008
  7. Dogan, Minna: Sosiaaliasiamiehet asiakkaan aseman ja oikeuksien puolustajina, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Helsinki 2006.
  8. Anna-Maria Isola, Meri Larivaara & Juha Mikkonen (toim.): Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Kustannusosakeyhtiö Avain 2007. osa kirjoituksista internetissä
  9. Lilli Autin kolumni: Kummallista ettei ole perusturvarikosta. Elämäntapaliiton Myötäote -lehti 3/2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]