Siirry sisältöön

Pentti Katainen

Wikipediasta

Pentti Olavi Katainen (20. toukokuuta 1937 Helsinki5. elokuuta 2024 Helsinki[1]) oli suomalainen palloilija, jonka päälajit olivat pesäpallo ja jääkiekko. Hän sai liikuntaneuvoksen arvonimen vuonna 2000.

”Kiukki” Katainen oli pesäpallossa Suomen parhaita 1960-luvun sisäpelaajia. Hän voitti SM-sarjan lyöjäkuninkuuden vuosina 1961 ja 1965; jälkimmäisellä kerralla hän löi 3 + 53 = 56 juoksua, joka oli SM-sarjan ennätys vuoteen 1972 saakka. Katainen voitti SM-sarjassa kolme hopeaa ja kaksi pronssia, ja hänet valittiin Itä–Länsi-otteluun vuosina 1960 ja 1961 sekä Liitto–Lehdistö-otteluun neljä kertaa.

Koripallossa Katainen saavutti kaksi SM-hopeaa Työväen Mailapoikien joukkueessa.

Kataisen puoliso oli tapakouluttaja Kaarina Suonperä.[2]

Myös jääkiekossa Katainen kuului 1960-luvulla Suomen parhaimmistoon. Hän pelasi Helsingin Jalkapalloklubin edustusjoukkueessa useita vuosia SM-sarjassa, voitti maalikuninkuuden vuonna 1962 ja pelasi yhdessä A-maaottelussa sekä kuudessa nuorten maaottelussa. Hän pelasi SM-sarjassa kaudet 1956–1966.

Hän toimi urheilu-uransa jälkeen valmentajana Jokereissa muun muassa Jari Kurrin juniori- sekä vastuuvalmentajana.[3][4]

Jääkiekkoliiton hallituksessa ja valtuustossa Katainen toimi 1980-luvulla monta vuotta. Joukkueenjohtajana hän toimi myös alle 20-vuotiaiden ja miesten maajoukkueissa. NHL-seura Atlanta Thrashersin kykyjenetsijänä hän toimi vuosina 1998–2006. Tuona aikana Thrashers varasi muun muassa maalivahdit Pasi Nurmisen ja Kari Lehtosen.[5]

Jääkiekon joukkueenjohtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • nuorten jääkiekon MM-kulta 1987
  • miesten jääkiekon ensimmäinen arvokisamitali Calgary 1988, olympiahopea[5]

Pentti Katainen sai liikuntaneuvoksen arvonimen vuonna 2000.[9]

  • Rantala, Risto; Siukonen, Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, s. 1153. Oy Scandia Kirjat Ab.
  1. Pentti Katainen on kuollut Iltalehti. 7.8.2024. Viitattu 7.8.2024.
  2. Oivio, Janne: Liikuntaneuvos Pentti Katainen on kuollut Helsingin Sanomat. 7.8.2024. Viitattu 7.8.2024.
  3. Jari Kurri jokerit.com (arkistoitu versio sivusta). Jokerit Hockey Club Oy. Arkistoitu 28.9.2018.
  4. Jari Kurri: Katainen vaikutti merkittävästi uraani Sportti.com. 22.10.2012.
  5. a b Jalonen, Pekka: "Nykyään tuollainen ei enää olisi mahdollista" - uskomaton kolmen lajin tähti Pentti Katainen täyttää tänään 80 vuotta Iltalehti. 20.5.2017.
  6. a b Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Arkistoitu 2.7.2018. Viitattu 14.4.2018.
  7. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 22.4.2018.
  8. Parhaat lyöjät kausittain Pesäpalloliitto. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 13.4.2018.
  9. Arponen, Antti O.: Liikuntaneuvoksia on monenlaisia ja monentasoisia. Urheilutietäjän kesä, 2012, s. 63. Suomen urheilutietäjät ry..