Pentti Hämäläinen
| Pentti Hämäläinen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Pentti Olavi Hämäläinen |
| Syntynyt | 19. joulukuuta 1929 Kotka |
| Kuollut | 11. joulukuuta 1984 (54 vuotta) Kotka |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Nyrkkeilijä | |
| Pituus | 165 cm |
| Painoluokka | kääpiössarja |
| Kätisyys | oikea |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 6 |
| Voitot | 5 |
| – tyrmäysvoitot | 1 |
| Tappiot | 1 |
| Ratkaisemattomat | 0 |
| Ei tuomiota/ mitätöity |
0 |
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Maa:  Suomi
| |||
| Miesten nyrkkeily | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Helsinki 1952 | 54 kg | |
 Pronssia |
Melbourne 1956 | 57 kg | |
| EM-kilpailut | |||
| Pronssia |
Milano 1951 | 51 kg | |
| Pronssia |
Berliini 1955 | 57 kg | |
Pentti Olavi Hämäläinen (19. joulukuuta 1929 Kotka – 11. joulukuuta 1984 Kotka) oli nyrkkeilijä ja olympiavoittaja. Hän oli Sten Suvion jälkeen toinen suomalainen nyrkkeilyn kultamitalisti ja toistaiseksi viimeisin.
Amatööriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Pentti Hämäläinen oli nyrkkeillyt veljiensä Toivo ja Arvo Hämäläisen mukana jo aiemminkin, todellinen panostus nyrkkeilyyn alkoi syksyllä 1947 Kotkan Voimailijoiden riveissä kärpässarjan eli alle 54 kiloisissa. Vuoden 1949 Oslon EM-kisojen karsinnoissa Hämäläinen yllätti voittamalla maan sen hetken parhaaksi katsotun Leo Ljungbergin.[1] Kisoihin ei häntä vielä kuitenkaan valittu.
Ensimmäisen kerran Hämäläinen edusti Suomea maaottelussa Puolaa vastaan lokakuussa 1949 kukistamalla Stanislaw Wozniakin pistein. Sen jälkeen oli vuorossa voitto Italia-maaottelussa Lontoon hopeamies Spartaco Bandinellista. Näiden voittojen seurauksena Hämäläinen nousi Euroopan edustajaksi USA:ta vastaan. Eurooppaa edusti silloin Kylmän sodan aikaan Neuvostoliiton johtaman blokin ulkopuoliset eurooppalaisnyrkkeilijät. Hämäläinen edusti kahdesti Eurooppaa ottelussa Yhdysvaltoja vastaan: Chicagossa käydyissä otteluissa Hämäläinen voitti Pat McCarthyn 1950 ja Joe Castanedan 29. maaliskuuta 1951. 5. huhtikuuta 1951 hän voitti Washingtonissa Ray Axtin[2],[3].
Vuoden 1951 EM-kisoissa Milanossa Hämäläinen sai ensin vastaansa mestaruuden puolustajan puolalaisen Janusz Kasperczakin, josta tuli pistevoitto. Sen jälkeen kukistui Jugoslavian Steven Paljic. Välierässä isäntamaan Italian Aristide Pozzalia otti voiton, joten Hämäläinen oli EM-pronssimitalisti.[4]
Pentti Hämäläinen nyrkkeili olympiavoittajaksi Helsingin olympiakisoissa 1952. Hän voitti kääpiösarjan finaalissa Irlannin John McNallyn tuomariäänin 2–1. Itävallan ja Yhdysvaltain tuomarit äänestivät Hämäläisen ja Ison-Britannian tuomari McNallyn puolesta. Ennen loppuottelua Hämäläinen oli otellut voittoisasti kukistamalla Ison-Britannian Thomas Nichollsin, Puolan Henryk Niedźwiedzkin, Etelä-Afrikan Lennie von Graevenitzin ja välierässä Neuvostoliiton Gennady Garbuzovin.[5]
Hämäläinen saavutti kahdesti EM-pronssia ja kerran PM-kultaa. EM-kisojen 1955 pronssi tuli voitoilla Jugoslavian Miodrag Mitrovicista ja Puolan Zdzisław Soczewińskista. Tappio tuli välierässä Ison-Britannian Thomas Nichollsille, jonka hän oli Helsingin olympiakisoissa voittanut.[6] Olympiakisojen 1956 nyrkkeilyturnauksessa Hämäläinen voitti ensin Irlannin Martin Smythin, Saksan Bernhard Schräterin ja Helsingissä olympiakultaa voittaneen Tšekkoslovakian Ján Zacharan, mutta hävisi välierässä jälleen tutulle vastustajalle eli Ison-Britannian Thomas Nichollsille.[5]
Ammattilaisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pentti Hämäläinen ei välittömästi jatkanut uraansa ammattilaisena lopettaessaan amatööriuransa Melbournen olympialaisten jälkeen. Vuoden 1957 aikana Hämäläinen siirtyi ammattilaiseksi Elis Askin talliin. Ensimmäinen ottelu Helsingin Messuhallissa oli 16. joulukuuta 1957 vastustajanaan Ranskan Jacques Ilaria, joka luopui ottelusta toisen erän jälkeen.[7]
Seuraava vastustaja helmikuussa 1958 oli Saksan Edgar Basel, joka oli Helsingin olympialaisten mitalisteja, kuten Hämäläinenkin. Baselilla oli ammattilaisena tilillään vain yksi tappio 10:stä käymästään ottelusta. Hämäläinen otti selvän pistevoiton 8-eräisessä ottelussa. Tämä nosti Hämäläisen osakkeita ammattilaiskehässä. Huhtikuussa 1958 vastaan tuli Ranskan Dante Bini, joka oli sillä hetkellä "The Ringin" maailmanlistan kuudes nimi. Tämän jälkeen oli keskustelut käynnissä jo MM-ottelussa ranskalaismestari Alphose Halimia vastaan. Sopimuskin allekirjoitettiin, mutta ottelua ei tullut. Tilanne muuttui helmikuussa 1959. Vastassa oli marokkolainen Mimun Ben Ali, jolle Hämäläinen luovutti viiden erän jälkeen pahasti väsähtäneenä ja poistui kehästä. Se oli Hämäläisen viimeinen ottelu.[7],[8]
Viidentoista vuoden nyrkkeilyuran aikana Hämäläinen otteli kaikkiaan 187 ottelua, joissa tuli 11 tappiota. Nyrkkeilyurallaan Hämäläinen joutui vain kerran tyrmätyksi – tyrmääjänä oli Neuvostoliiton Boris Stepanov maaottelussa Helsingissä 1950.
Nyrkkeilyuran jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siviiliammatiltaan hän oli alun perin konttorikonemekaanikko, myöhemmin poliisi.
Pentti Hämäläisen veljetkin menestyivät nyrkkeilijöinä. Toivo ja Arvo Hämäläinen nyrkkeilivät maajoukkueessa, edellisten lisäksi Väinö Hämäläinen saavutti SM-mitaleita, ja Erkki ja Aarne Hämäläinen voittivat nyrkkeilyliiton mestaruuden.
Vuonna 2005 perustettaessa Suomen nyrkkeilyn Hall of Fame Pentti Hämäläinen kuului ensimmäisen 10 nimetyn joukkoon.[9]
5. joulukuuta 2016 paljastettiin Hämäläisen ja neuvostoliittolaisen Aleksander Zasuhinin välistä ottelua Moskovassa vuonna 1955 kuvaava 2,5 × 2,5 metrin kokoinen maalaus Kotkan Karhuvuoren urheilutalon yläaulan seinällä.[10]
Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olympiakultaa Helsingissä 1952 (kääpiösarja / 54 kg)
- Olympiapronssia Melbournessa 1956 (höyhensarja / 57 kg)
- EM-pronssia Milanossa 1951 (kärpässarja / 51 kg) ja Berliinissä 1955 (höyhensarja / 57 kg)
- PM-kultaa 1955 (sarja 57 kg)[11]
- Suomen mestari 1950–1951 (sarja 51 kg)[12], 1952–1953 (sarja 54 kg) sekä 1954 ja 1956 (57 kg)
- Otteluvoitto Eurooppa–Yhdysvallat-ottelussa 1950 ja 1951
- 29 maaottelua, joissa kaksi tappiota
- Vuoden urheilija -äänestyksessä Hämäläinen sijoittui toiseksi 1952.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ljungberg ei pääse Osloon - Pentti Hämäläinen voitti mestarin selvästi 3-0. Helsingin Sanomat, 28.4.1949, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.4.2024.
- ↑ Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 350. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
- ↑ Rinne, Pekka (toim.): ”Matti Hannus: Kotkan kultanyrkki”, Kultaa - Kunniaa - Kyyneleitä osa III, s. 371-382. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980.
- ↑ 9.European Championships - Milan, Italy - May 14- 1951 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 23.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Pentti Hämäläinen sports-reference.com. Arkistoitu 6.2.2012. Viitattu 23.9.2018.
- ↑ 11.European Championships West Berlin, FRG May 27 - June 5, 1955 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 19.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Pentti Hämäläinen boxrec.com. Viitattu 23.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Rinne, Pekka (toim.): ”Matti Hannus: Kotkan kultanyrkki”, Kultaa - Kunniaa - Kyyneleitä osa III, s. 370-382. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980.
- ↑ Hall of Fame - kutsuttu 2005 nyrkkeilymuseo.fi. Arkistoitu 8.8.2017. Viitattu 23.9.2018.
- ↑ Kultamitalisti sai kuvansa urheilutalon seinälle — ”Hän ei kerännyt rikkauksia, mutta rikastutti meidän muiden elämää” Kymen Sanomat. Viitattu 10.12.2016. [vanhentunut linkki]
- ↑ Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1956, s. 353. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
- ↑ Mannerla, Einari: Mitä Missä Milloin 1951, s. 331. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ylen elävä arkisto – Nyrkkeilyn kultamitalisti Pentti Hämäläinen muistelee (1982)
- Kanerva, Juha: Hämäläinen, Pentti (1929–1984) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
