Pentéli

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pentelikon)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentéli
Πεντέλη
Pentéli-vuori.
Pentéli-vuori.
Korkeus 1 109 m
Sijaintitiedot

Pentéli

Koordinaatit: 38°4′51″N, 23°53′59″E

Sijainti Pohjois-Ateena, Attika,
Kreikan lippu Kreikka

Pentéli (kreik. Πεντέλη) eli Pentelikó (Πεντελικό), antiikin Pentelikon (m.kreik. Πεντελικὸν ὄρος) tai Brilēssos/Brilēttos (Βριλησσός/Βριληττός), on vuorijono Attikassa Kreikassa. Sen korkeimman huipun Pyrgárin (Πυργάρι) korkeus on 1 109 metriä.[1][2]

Marathónaksen suomaita, taustalla Pentéli-vuori.
NASA:n ilmakuva Ateenasta. Pentélin vuoristo sijaitsee kaupungin pohjoispuolella.

Pentéli sijaitsee Ateenan metropolialueen koillislaidalla noin 16 kilometriä koilliseen Ateenan keskustasta. Vuoristosta yli 60 % on metsän peittämää. Pentéli-vuoresta ovat saaneet nimensä Ateenan metropolialueen pohjoisosan Pentélin ja Néa Pentélin kaupungit.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin aikana Pentelikonin valkoinen marmori oli maailmankuulua. Sitä käytettiin veistoksiin jo arkaaisella kaudella 500-luvulla eaa. Myöhemmin 400-luvulla eaa. sitä käytettiin erityisesti Akropoliin temppelien, kuten Parthenonin ja Erekhtheionin, rakentamisessa. Vielä 100-luvulla jaa. vuoren marmoria käytettiin Panateenalaisen stadionin uusimiseen. Pausaniaan mukaan vuorella kivilouhoksen yllä oli Athenen patsas. Eräässä luolassa oli nymfien kulttipaikka. Kivilouhos sijaitsi vuoren lounaisosassa, ja on nähtävissä edelleen.[2] Nykyään louhos on suojeltu ja varattu yksinomaan Akropoliin rakennusten restauroinnin tarpeisiin.

Pentélin nähtävyyksiä antiikkisen kivilouhoksen lisäksi on vuonna 1578 perustettu Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen luostari (Moní Koimíseos Theotókou eli Moní Pentélis) vuoren itäpuolella Marathoniin johtavan tien varrella.[1] Vuorella on myös Ateenan kansallisen observatorion alainen Koufoún tähtitieteellinen asema, joka on tarkoitettu erityisesti opetus- ja vierailukäyttöön.[3]

Vuoren alue on kärsinyt suurista metsäpaloista ainakin vuonna 1995, jolloin 6500 hehtaaria ja sata taloa tuhoutui, sekä vuonna 1998, jolloin tuli tuhosi 7 500 hehtaaria ja vielä enemmän rakennuksia.[4] Myös vuoden 2007 suuret metsäpalot tuhosivat aluetta.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Όρος Πεντελικόν Δήμος Βριλησσίων. Viitattu 15.8.2016.
  2. a b Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Pendeli or Brilessos, Attica, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  3. Visitor Center in Penteli Institute for Astronomy, Astrophysics, Space Applications and Remote Sensing. Viitattu 15.8.2016.
  4. Global Forest Fire Assessment 1990–2000: Fire Situation in Greece (...in 1995, a large fire (6 500 ha) on Penteli Mountain near Athens burned about 100 buildings, many of them homes. A second large fire on Penteli Mountain that burned 7 500 ha in 1998 resulted in the destruction of even more homes) FAO Corporate Document Repository. Viitattu 15.8.2016.
  5. Forest fire grips Athens suburbs 17.8.2007. BBC News. Viitattu 15.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]