Pekka Tegelman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Tegelman (s. 13. toukokuuta 1957) on suomalainen kitaristi, lauluntekijä ja levytuottaja. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli Finnforest, jonka Tegelman perusti vuonna 1972 veljensä Jussin kanssa.[1]

Kolme albumia julkaisseen Finnforestin lisäksi hän soittanut useiden muiden artistien levyillä sekä toiminut tuottajana kymmenillä albumeilla.[2] Tegelmanin pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Petri Pettersson, Liisa Tavi sekä Sakari Kuosmanen.[1] 2010-luvulla hän on tulkinnut Jacques Brelin tuotantoa yhdessä näyttelijä Martti Suosalon kanssa.[3] Tegelmanin ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 2010.

Vuonna 2019 Tegelmanille myönnettiin taiteilijaeläke.[4]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pekka Tegelman: Näin (Arkistoitu – Internet Archive) POP-lehti. Viitattu 2.12.2013.
  2. Pekka Tegelman Discogs. Viitattu 2.12.2013.
  3. Martti Suosalo & Pekka Tegelman tulkitsevat Jaques Brelin musiikkia 24.11.2012. Helsingin Uutiset. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.12.2013.
  4. Taiteilijaeläkkeitä jaettiin eniten visuaalisille aloille taike.fi. 15.3.2019. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 18.3.2019.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.