Paulo da Silva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paulo Da Silva

Paulo César da Silva Barrios (s. 1. helmikuuta 1980 Asunción) on paraguaylainen jalkapalloilija. Keskuspuolustajana pelaava da Silva on vuodesta 2017 edustanut kotimaansa Club Libertadia.

Da Silva on ammattilaisurallaan edustanut yli kymmentä seuraa kuudessa eri maassa. Vuonna 1998 da Silva lähti kotimaansa Cerro Porteñosta Italian Perugiaan, jossa hän ei kuitenkaan saanut peliaikaa. Sen jälkeen hän vietti kauden Argentiinassa Club Atlético Lanúsissa, josta palasi Italiaan. Siellä da Silva pelasi joitakin otteluita Veneziassa ja Cosenzassa. Tämän jälkeen hän palasi kotimaahansa Club Libertadiin, josta siirtyi meksikolaiseen Club Tolucaan. Vuodet 2009–2011 hän pelasi englantilaisessa Sunderlandissa, josta siirtyi vuonna 2011 espanjalaiseen Real Zaragozaan. Da Silva on Paraguayn (2002 ja 2003) ja Meksikon (2005) mestari.

Da Silva oli mukana nuorten MM-kisoissa vuosina 1997 ja 1999. Vuoden 2006 MM-kisoissa hän pelasi yhdessä ottelussa kaksi minuuttia. Da Silvan ensimmäinen maaottelu oli 27. heinäkuuta 2000 Boliviaa vastaan[1]. Hän on pelannut 148 maaottelua eli paraguaylaispelaajista eniten[1]. [2]

  • 1998–1998 Cerro Porteño
  • 1998–1999 Perugia
  • 1999–2000 Lanús
  • 2000–2001 Venezia
  • 2001–2001 Cosenza
  • 2002–2003 Libertad
  • 2003–2009 Toluca
  • 2009–2011 Sunderland
  • 2011– Real Zaragoza
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.