Pauli Vuorisalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pauli Vuorisalo vuonna 1967.

Pauli Juhani Vuorisalo (16. huhtikuuta 1944 Kankaanpää21. joulukuuta 2017 Helsinki[1]) oli suomalainen kuvataiteilija. Hän edusti niin sanottua pariisilaista koulukuntaa, joka teki kuvataiteita hyvin laaja-alaisesti. Vuorisalon tuotanto käsittää piirroksia ja grafiikkaa, guasseja, keramiikkaa, lasitöitä sekä taidetekstiilejä, kuten gobeliineja. Lisäksi hän kirjoitti runoja. Vuonna 1965 hän oli mukana perustamassa Kankaanpään taidekoulua.[2]

Taiteilijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorisalo syntyi Kankaanpäässä. Hän osallistui 16-vuotiaana yhteisnäyttelyyn Porissa vuonna 1960, jolloin hän myös liittyi Porin Taiteilijaseuran jäseneksi. Sen jälkeen Vuorisalo opiskeli Suomessa sekä 1969–1974 Pariisissa,[2] jonne hän kertoi paenneensa suomalaisen taidemaailman ahdasmielisyyttä.[1] Vuosina 1987 ja 2011 Vuorisalo oli Arabian vierailevana taiteilijana ja teki 1980-luvulla myös kangasmallikokoelman Marimekolle. Vuosina 1991–1992 hän oli Maailman luonnonsäätiön Suomen rahaston Taide ja ekologia -kampanjan taiteilija.lähde? Vuorisalo on myös suunnitellut lasimaljakkosarjan Iittalalle.[1] Vuonna 1992 hän kuvitti Edgar Allan Poen novellikokoelman Korppi ja kultakuoriainen ja muita kertomuksia (WSOY).[2]

Vuorisalon teoksia on muun muassa Amos Andersonin taidemuseon, Ateneumin, Didrichsenin taidemuseon, Designmuseon, Arabian tehtaan museon sekä Satakunnan museon kokoelmissa. Niitä on myös Ranskan valtion ja useiden yritysten kokoelmissa, sekä useissa koti- ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.[2] Hänen viimeinen näyttelynsä oli Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa vuonna 2012.[1]

Joulukuussa 2017 Vuorisalolla todettiin syöpä, ja hän menehtyi vain viikkoa myöhemmin Haartmanin sairaalassa Helsingissä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Aromaa, Jonni: Kuvataiteilija Pauli Vuorisalo on kuollut. Yle Uutiset. 27.12.2017. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 27.12.2017.
  2. a b c d Pauli Vuorisalon CV. c0027077.cdn1.cloudfiles.rackspacecloud.com. Viitattu 11.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.