Parooninmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Parooninmäki
Kaupunki Riihimäki
Kaupunginosa nro 9.
Väkiluku 817 (2015)
Osa-alueet Korttionmäki
Postinumero(t) 11130
Lähialueet Hirsimäki, Peltokylä

Parooninmäki on kaupunginosa Riihimäellä, yhdystien 2850 varrella. Alue alkoi rakentua 1940-luvulla Riihimäen kauppalan ostamille maille ja rakentaminen on jatkunut aina 2000-luvulle asti.[1][2] Parooninmäkeen kuuluva Korttionmäen alue liitettiin kaupunginosaan 1950-luvulla, kun Erkylän kartano myi maistaan 55 hehtaaria Riihimäen kauppalalle. Korttionmäen aluetta on kuitenkin alettu rakentaa asuinalueeksi vasta 2000-luvulla. Alueen väkiluku oli 817 vuonna 2015.[3] Kaupunginosan pohjoisosassa on Parooninmäen teollisuusalue. Eteläosassa, Korttionmäen alueella on omakotitaloaluetta, joka on erityisesti lapsiperheiden suosimaa aluetta.[2] Alueella toimii päiväkoti ja siellä on myös leikkipuisto Sammalpuisto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaupunginosat: Korttionmäki on Parooninmäkeä tunnetumpi - Aamuposti, aamuposti.fi, julkaistu 28.4.2019, viitattu 1.9.2020.
  2. a b Korttionmäki ja Parooninmäki, Riihimäki - Kiinteistömaailma, kiinteistomaailma.fi, viitattu 1.9.2020.
  3. Riihimäki Kotikaupunki - Tilastokirja 2016 (Arkistoitu – Internet Archive), (sivu 10, kohta Hirsi-, Räätykän- ja Parooninmäki, rivit Parooninmäen teollisuusalue, Pohjois-Korttionmäki ja Etelä-Korttionmäki, vuosi 2015) riihimaki.fi, viitattu 1.9.2020
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.