Paperi T

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henri Pulkkinen
Ruger Hauer @ Bar Kino 7.jpg
Paperi T esiintymässä Ruger Hauerin kanssa Bar Kinossa, Porissa maaliskuussa 2012.
Syntynyt 26. helmikuuta 1986 (ikä 30)
Taiteilijanimet Paperi T
Paperitiikeri
Paperi-T
Papru
Paperi Tee
Paperi-THC
Kotipaikka Porvoo
Tyylilajit rap
Yhtyeet Ruger Hauer
Paavoharju

Paperi T (oikealta nimeltään Henri Pulkkinen,[1] s. 26. helmikuuta 1986lähde? on porvoolainen, nykyään Helsingissä asuva rap-artisti, DJ ja runoilija.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruger Hauer[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperi T on osa Ruger Hauer -nimistä rap-yhtyettä, johon kuuluvat hänen lisäkseen MC:t Pyhimys ja Tommishock. Yhtyeen ensimmäinen Se syvenee syksyllä -albumi julkaistiin 24. marraskuuta 2010 Monsp Recordsin kautta.

Ruger Hauerin toinen pitkäsoitto Erectus julkaistiin 26. lokakuuta 2012 myös Monsp Recordsin kautta. Se nousi Suomen virallisen albumilistan 16. sijalle.[3]

Yhtyeen kolmas pitkäsoitto Ukraina julkaistiin Monsp Recordsin kautta 25. lokakuuta 2013. Albumi nousi 15. sijalle Suomen virallisella albumilistalla.[4] Sen kappaleesta "Jenkem" on julkaistu musiikkivideo.

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperi T:n ensimmäinen sooloalbumi Malarian pelko julkaistiin 17. huhtikuuta 2015 Universal Musicin alaisen Johanna Kustannuksen kautta.[5] Albumi nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkeen.[6]

Albumin ensimmäinen single "Sä jätät jäljen" julkaistiin 14. marraskuuta 2014 videona YouTubessa. Albumin toinen musiikkivideo "Resnais, Beefheart & Aalto" julkaistiin 6. helmikuuta 2015 ja kolmas "Elokuva" 10. huhtikuuta 2015.

Malarian pelko palkittiin huhtikuussa 2016 Teosto-palkinnolla.[7]

Muut projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperi T ja DJ Kridlokk julkaisivat Ex ovis pullus non natis serò fit ullus -nimisen EP:n 6. kesäkuuta 2013. EP:n julkaisi Monsp Records, ja se julkaistiin rajoitettuna vinyylipainoksena sekä digitaalisena julkaisuna.

18. lokakuuta 2013 Paperi T julkaisi yhdessä Paavoharju-yhtyeen kanssa albumin Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne Svart Recordsin kautta.[8]. Se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 11.[9]

Paperi T on myös vieraillut muun muassa porvoolaisten rap-artistien kappaleilla. Hän myös juontaa ohjelmia Radio Helsingillä.[10]

Paperi T:ltä ilmestyi 29. syyskuuta 2016 Kosmoksen kustantamana post-alfa -runoteos[11], jonka 2500 kappaleen ensipainos myytiin loppuun ennätysajassa, kahdessa päivässä. Kirjasta tehdään toinen painos.[12]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutukseltaan Paperi T on medianomi.[13]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
MGi "Tiputus" Yö ja päivä Näkökulma, Resistanssi, Dona & A-Zero 2002
TST "Ei vois välittää vähääkään" Tunteella sydämellä tosissaan MGi & Näkökulma 2003
Näkökulma "Ajatukset" Tulikaste MGi & Armi 2003
Näkökulma "Pysäyttämätön" Tulikaste 2003
A04 "Laidalla" Kovalla maalla 2005
Don P & JaM "Mist sä mist mä" Tuomitut Näkökulma 2006
Don P & JaM "Meille" Tuomitut 2006
Kymppilinja "Paha maa" Kaupunkilapset 2006
Näkökulma "Rakkaus" Elä unelmaa tai kuole mukana 2008
Näkökulma "Tiedäzä" Odotusmusiikkia 2 2010
Kultainen Nuoruus "Kiviä taskuun nyt" Multainen luovuus 2011
Gracias "Feel Free (Remix)" Gracias EP Juno & VilleGalle 2011
Tuomas Kauhanen "Kulutusjuhlat" Rudi Rok 2011
Perhosveitsi-Heikki & Lika-Aki "Nimi muutettu" Katuvisioita 2012
JVG "Hesast Stadiin" jvg.fi Super Janne 2012
Eino Antiwäkki & Keemoh "Okei" Raaka keikka 2012
Rekami "Flossinera" Suomen jyväskyläläinen 2012
DJ Polarsoul "Ei kompromisseja" Pilvilinna Asa & Jodarok 2013
Tommishock "Axxion" Legenda Langen 2013
Gasellit "Teinijäte" Aina 2013
Running "Fild" Six 2013
JVG "Mist sä tuut?" Voitolla yöhön Gracias, Juno, Stepa, Särre, Gasellit & Kube 2014
Heikki Kuula "Rataraato" Heijastuksia täydelliseltä rundilta Pää Kii 2014
Reino Nordin "Viereen" Bongo Rock 2014
DJ Ibusal + Lobo "Jetset Hilife" Olympos Tuuttimörkö 2015
Aivovuoto / Khid "M(in)inä" Se tuli televisiosta/Sushi driveby 2015
Haamu "Rushdie RMX" Puhallus Monsteri-Makke, Kalifornia-Keke 2015
Ronskibiitti "Reality Baittaa (nii ne ties)" Las Italo 2015
Sanni "Oo se kun oot" Sanni 2016

Kokoelmilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ylitalo, Marko: Ruger Hauer, Teflon Brothers ja Pyhimys – kolmiodraaman ainekset kasassa? Rumba. 11.3.2013. Viitattu 20.5.2014.
  2. Henri Pulkkinen: Henri Pulkkinen: Sosiaalinen media ei kannusta kriittiseen musiikkikeskusteluun Yle. 25.2.2014. Viitattu 28.3.2014.
  3. Ruger Hauer: Erectus Musiikkituottajat ry. Viitattu 26.11.2012.
  4. Ruger Hauer: Ukraina Musiikkituottajat ry. Viitattu 4.11.2013.
  5. http://www.rumba.fi/uutiset/moguliksi-ryhtynyt-pyhimys-pisti-tuulemaan-kovia-levyuutisia-kotimaiselta-hiphop-rintamalta/
  6. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Artistit www.ifpi.fi. Viitattu 18.7.2015.
  7. Rumba
  8. Svartrecords
  9. Ifpi
  10. Henri Pulkkinen Radio Helsinki. Viitattu 18.7.2015.
  11. Paperi T julkaisee kirjan syyskuussa 29.8.2016. Kustannusosakeyhtiö Kosmos. Viitattu 6.89.2016.
  12. Huippumyyntimäärä suomalaiselle esikoisrunokirjalle - Paperi T tekee historiaa Viitattu 1.10.2016.
  13. Pietarinen, Eetu & Hurtta, Anna: Henkilökuva: Miten älykköräppäri Paperi T nousi hetkessä festarilavojen vetonaulaksi Yle Uutiset. 18.7.2015. Viitattu 18.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]