Pahtaketokeltto
| Pahtaketokeltto | |
|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Keltot Crepis |
| Laji: | tectorum |
| Alalaji: | nigrescens |
| Kolmiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
Pahtaketokeltto eli pahtakeltto (Crepis tectorum subsp. nigrescens) on kelttojen sukuun ja asterikasvien heimoon kuuluva laajalle levinnyt pohjoisen kasvialalaji.[2] Suomessa pahtakeltto on erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltu ja rauhoitettu laji.[3][4][5]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pahtakeltto on ketokelton (Crepis tectorum) alalaji ja muistuttaa sitä läheisesti.[6] Ketokeltot ovat monimuotoisia ja monirotuisia ja niiden taksonomia tunnetaan huonosti.[7]
Pahtakeltto on matalakasvuinen. Sen lehdet ovat lähes kaljuja. Ruusukelehdet ovat isohampaisia, pariliuskaisia ja muodostavat maanmyötäisen ruusukkeen kasvin tyvelle. Kukintavaiheessa ruusukelehdet ovat yleensä kuihtuneet. Varsilehdet ovat leveähkötyvisiä, kapeita ja lähes hampaattomia. Halkaisijaltaan parisenttiset keltaiset mykerökukat kasvavat haarovan varren latvassa.[8]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pahtakelton levinneisyysalue on laaja, ulottuen Fennoskandian itäosista Venäjän pohjoisosien kautta Luoteis-Siperiaan. Lajin ainoat esiintymispaikat Suomessa ovat Sallassa Oulangan kansallispuistossa ja Utsjoella Kevon luonnonpuistossa.[7]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa pahtakeltto kasvaa Sallassa kalkkipitoisten kallioseinämien rapautumapintaisilla hyllyillä sekä Utsjoella graniittigneissialustoilla. Kasvupaikkojen on oltava avoimia. Vaikka pahtakelton esiintymät Suomessa sijaitsevat suojelualueilla, niitä uhkaavat kasvupaikkojen umpeenkasvu, laiton keräily sekä kaivostoiminta.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jäkäläniemi, Anne: Pahtakeltto. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 126.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Pahtaketokeltto – Crepis tectorum subsp. nigritula Viitattu 8.1.2024.
- ↑ ITIS (englanniksi)
- ↑ Metsähallitus: Pahtakeltto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 24.5.2009.
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa suojellut lajit Viitattu 24.5.2009.
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 193. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8.
- ↑ Den virtuella floran: Klofibbla (Crepis tectorum L.) (ruotsiksi)
- ↑ a b c Jäkäläniemi 1997, s. 126.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 465–466.