Paavo Väyrynen (laulaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
En naimaan en menisi, en totta tosiaan
en vaikka mua vaatisi siihen isä ja äitikin,
kun nuoren miehen elämä se on kun hunaja
saa ottaa kenen haluaa ja itseänsä huvittaa.

– Paavo Väyrynen: Nuoren miehen ohjelaulu (1917) [1]

Paavo Väyrynen (s. 1898 Keuruu[2]) oli suomalainen arkkiveisujen julkaisija ja esittäjä.[1] Hän esiintyi myös taiteilijanimellä ”Kilu-Kalle”.[3] Väyrynen oli yksi aikakautensa tuotteliaimpia arkkiviisujen tekijöitä. Hänen sanoituksensa olivat yleensä kulkuri- ja rakkausteemaisia.[2]

Väyrysen uran aktiivisin vaihe ajoittui ensimmäisen maailmansodan aikaan ja Suomen itsenäistymisen jälkeisiin kolmeen ensimmäiseen vuoteen. Keväällä 1917 Väyrynen joutui tekijänoikeuskiistaan J. Alfred Tannerin kanssa, koska Väyrynen oli julkaissut Tannerin lauluja omissa vihkoissaan ilman lupaa. Osa lauluista oli sellaisia, joita Tanner oli esittänyt vain iltamissa ja yleisötilaisuuksissa, eli Väyrynen oli luultavasti opetellut laulut korvakuulolta ja julkaissut myöhemmin painettuina.[1] Tanner ja hänen lahtelainen kustantajansa August Kanerva pyysivät lehti-ilmoituksessa yleisöä ”karttamaan Paavo Väyrysen virheellisiä jäljennöksiä”.[4]

Maaseudulla ahkerasti kiertänyt Väyrynen vaikutti sisällissodan aikana Helsingissä. Punakaartiin liittynyt Väyrynen joutui kaupungin valtauksen jälkeen Suomenlinnan vankileirille, jossa hän vietti lähes koko kesän 1918. Sodan jälkeen Vaasassa asuneen Väyrysen ura päättyi marraskuussa 1920, jolloin hän puukotti kimppuunsa käynyttä miestä ollessaan esiintymässä Karijoen työväentalolla. Hyökkääjiä oli useita, joista yksi sai iskuja Väyrysen puukosta ja kuoli.[2][5]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wäyrynen, Paavo: Humoristisia lauluja. Otto Andersin’in kirjapaino, Pori 1920.
  • Wäyrynen, Paavo: Iloisia lauluja. Otto Andersin’in kirjapaino, Pori 1917.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suodenjoki, Sami: Sydänsurujen tulkki Paavo Väyrynen Ääniä alhaalta -blogi. 7.3.2016. Viitattu 18.4.2017.
  2. a b c Tieaho, Matti: Arkkiveisut olivat sisällissodan punkkia — Yksi tuotteliaimmista viisunikkareista oli huonomaineinen Paavo Väyrynen 28.3.2018. Kouvolan Sanomat. Viitattu 9.4.2018.
  3. Kilu-Kalle (Paavo Väyrynen) antaa humoristilaulajaiset. Uusi Aika, 9.10.1919, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.4.2017.
  4. Myynti-ilmoitus. Eteenpäin, 21.4.1917, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.4.2017.
  5. Karijoen murha. Vapaa Sana, 1.12.1920, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.4.2017.