Päivikki Palosaari

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Päivikki Palosaari (s. 31. joulukuuta 1956 Kittilä) on suomalainen yrittäjäneuvos ja hotelli- ja ravintola-alan yrittäjä, jonka yritykset sijaitsevat Kittilän Levillä ja Kemissä.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivikki Palosaaren isä oli sekatyömies ja äiti kätilö. He asuivat vaatimattomissa oloissa pientilalla. 16-vuotiaana Päivikki Palosaari lähti opiskelemaan suurtalouskokiksi ja avasi ensimmäisen yrityksensä Porogrillin 24-vuotiaana.[1] Palosaari avasi ensimmäisen ravintolansa Wanhan Hullun Poron vuonna 1988. Hullu Poro Oy sai Suomen yrittäjien palkinnon vuonna 2002. Yritys on suorittanut Laatutonni-ohjelman vuonna 2008.[2] Yritys sai Suomen vahvimmat -sertifikaatin vuonna 2008.[3]

Hullu Poro -yhtiöön kuuluu 15 ravintolaa, hotelli ja muita majoitustiloja sekä vaatekauppa ja kauneushoitola. Yhtiön liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa, josta yli yhdeksän miljoonaa tulee ravintoloista. Yritys työllistää keskimäärin 75 ja sesonkiaikoina parisataa työntekijää.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palosaarella on kaksi tytärtä, jotka molemmat työskentelevät Hullussa Porossa.[1] Hän on naimisissa Mika Latvan kanssa.[4][5] Päivikki Palosaari on Jouni Palosaaren sisko.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaatopaikkajupakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivikki Palosaaren tiluksilta löytyi vuonna 2015 Hullu Poro Oy:n laiton kaatopaikka. Paikalta on sittemmin viety 44 tonnia jätettä jäteasemalle. Ympäristön turmeleminen on Lapin syyttäjänvirastossa syyteharkinnassa. Palosaari itse on pitänyt jupakkaa kiusantekona. Jupakasta huolimatta Hullu Poro sai vuonna 2016 ympäristösertifikaatin; sertifikaatin antanut Inspecta Oy ei tiennyt kaatopaikkaongelmasta.[7][8][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin Sanomat 30.12.2006 s. C8 Syntymäpäivähaastattelu

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hämäläinen, Anna-Liisa: Päivikki Palosaari ja Mika Latva: ”Ansaitsemme tämän onnen”, Oma Aika 1/2014 s. 8.
  2. Laatuverkko MEK. Viitattu 6.10.2010.
  3. Suomen asiakastieto
  4. Päivikki Palosaari - CV Hulluporo.fi.
  5. Päivikki Palosaari naimisiin: En uskonut tähän onneen MTV3.fi - viihde.
  6. Marketing Clinicin Catharina Stackelbergistä vuoden 2013 Veuve Clicquot Business Woman, lehdistötiedote 5.6.2013. Viitattu 25.5.2014.
  7. Hynynen, Eeva-Liisa: Kittilä. Suomen kalleimmat potkut. (Näin Kittilässä syntyi Suomen ennätys kolmessa ja puolessa vuodessa. Syyteharkinnassa on jo 28 kuntapäättäjää ja kaksi muuta henkilöä.) Suomen Kuvalehti, 11.8.2017. Helsinki: Otavamedia Oy.
  8. Kauppalehti 1.12.2016: Matkailukuningatar Päivikki Palosaaren yhtiön kaatopaikan pito syyteharkintaan
  9. Image.fi 17.2.2017: Napapiirin sankari: Kittilässä pitää hoviaan yrittäjä Päivikki Palosaari