Päivölän opisto
Päivölän opisto[1] on Valkeakoskella sijaitseva yksityinen ja riippumaton sisäoppilaitos, jolla on yli 130-vuotinen historia.
Päivölässä voi opiskella toisen asteen opintojen jälkeen ensimmäisen vuoden yliopisto-opintoja ja samalla prepata pääsykokeisiin. Päivölän opisto on yhteistyössä Suomen eri yliopistojen kanssa luonut toimivat koulutus- ja opetussuunnitelmat, joiden avulla lukion jälkeen välivuosia ei tule, vaan hyväksiluettavien opintopisteiden ansiosta opiskeluaika yliopistossa lyhenee huomattavasti, jolloin osa opinnoista on jo suoritettu yliopisto-opintojen alkaessa. Välivuosi Päivölässä ei vie ensikertalaisen hakijan asemaa, eikä myöskään kuluta myöhempiä opintotukikuukausia ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Päivölässä voi opiskella oikeustieteitä, luonnontieteitä, arkkitehtuuria, kuvataidetta, psykologiaa ja kasvatustiedettä. Päivölässä on myös maineikas[lähde? ] matematiikkalinja, jossa yhdessä Valkeakosken Tietotien lukion kanssa suoritetaan ylioppilastutkintoon johtavat opinnot. Linja on suunnattu tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneille peruskoulunsa päättäville nuorille ja linjalta valmistutaan ylioppilaaksi yleensä kahdessa vuodessa.
Päivölässä järjestetään vuosittain yli sata lyhytkurssia, ja esimerkiksi lukiolaisten kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin tähtäävä valmennus järjestetään Päivölässä.[2] Lisäksi tarjolla on erilaisia abikursseja ja preppauksia jatko-opintoja ja lukio-opintoja varten.
Opiston tiloissa ollut Suomen suurin yksityinen Mannerheim-kokoelma siirrettiin vuonna 2018 Hämeenlinnaan Museo Militariaan.[3][4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päivölän opiston perusti Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta vuonna 1894 silloiseen Sääksmäen pitäjään Hämeen Kansanopiston nimellä, tarkoituksenaan kansallisen ja yleisinhimillisen sivistyksen edistäminen. 1900-luvun alussa toiminta laajeni Päivölän maamieskoululla, ja maatalousoppilaitoksen tarina jatkui mäellä aina 1990-luvun alkuun asti. Maatalousoppilaitoksen lakkauttamisen jälkeen Päivölä on jatkanut toimintaa opistomuotoisena erilaisten pitkien, 9 kk kestävien linjojen ja lukuisten intensiivikurssien parissa. Mäellä on aikojen saatossa opiskellut tuhansia suomalaisia. Nykyään opisto on tiede- ja yliopistosuuntautunut, sitoutumaton vapaan sivistyön oppilaitos.
Opintolinjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päivölän matematiikkalinja[5] tarjoaa opiskeluvaihtoehdon matemaattisista aineista kiinnostuneille peruskoulunsa päättäneille nuorille. Linja antaa mahdollisuuden suorittaa lukio-opinnot kahdessa vuodessa Tietotien lukiossa Valkeakoskella. Lisäksi opiskelijat kehittävät osaamistaan Päivölä Student Innovation Lab:ssa (PSIL) erilaisissa projekteissa teknologian parissa. Linjan kaksi opintovuotta sisältävät laajat matematiikan opinnot, runsaasti tietotekniikkaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä mahdollisuuden yliopistokurssien suorittamiseen.
Luonnontieteiden linjalla[6] opiskellaan fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa ja biologiaa. Opinnot valmentavat teknis- tai lääketieteellisiin jatko-opintoihin korkeakoulussa tai yliopistossa. Linjalla voi halutessaan päivittää lyhyen matematiikan pitkäksi tai parantaa pitkän matematiikan osaamista. Opiskelujen aikana on myös mahdollisuus hankkia lukion syventäviä kursseja vastaavat tiedot fysiikassa, kemiassa ja biologiassa. Myös lukion oppimäärän arvosanojen korottaminen on mahdollista kevään ylioppilaskokeissa. Linjan kesto on 9 kk, myös kevään syventävä pääsykoepreppaus 4,5 kuukautta on mahdollista.
Oikeustiedelinjalla[7] opiskellaan avoimen yliopiston opintoina sekä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan että Itä-Suomen avoimen yliopiston oikeustieteen opintoja. Laaja 9 kuukautta kestävä kokonaisuus ja kertauskurssi kevään pääsykokeisiin valmentautumista varten antavat hyvän pohjan oikeustieteen osaamiselle ja lisäävät valmiuksia pääsykokeisiin.
Kuvataidelinja[8] Kuvataidelinjalla voit suorittaa Lapin ammattikorkeakoulun kuvataiteen AMK-tutkintoon sisältyviä opintojaksoja ja LAB-ammattikorkeakoulun opintojaksoja. Yhdeksän kuukautta kestävällä kuvataidelinjalla voit opiskella laajat ja ammatillista osaamistasi syventävät opinnot. Kuvataidelinjan kokopäiväiset opinnot koostuvat yhteisistä opintokokonaisuuksista, lyhytkursseista, itsenäisesti toteutetuista kehitystehtävistä, ryhmä- ja paritehtävistä sekä henkilökohtaisesta ohjauksesta.
Arkkitehtuurin opinto-ohjelma[9] on kuvataidelinjan rinnalla toimiva arkkitehtuuriopintoihin valmentava kuvataidepainotteinen opintolinja, jossa kehitetään opiskelijan valmiuksia sekä kuvataiteen että matematiikan alueella. Valmentavat opinnot on suunnattu niille arkkitehtuuriopintoihin tai DIA-haun insinööritieteiden pääsykokeisiin hakeutuville, jotka haluavat parantaa mahdollisuuksiaan pääsykokeissa.
Psykologian opintolinjalla saa valmiuksia pääsykokeisiin ja kartuttaa tietoa alasta. Samalla voi opiskella tilastotiedettä (5-20 op) ja 25 op Tampereen avoimen yliopiston opintoja. Linja kestää 9 kk.
Kasvatustieteen opintolinja on tarkoitettu lukion tai toisen asteen oppimäärän suorittaneille, jotka ovat kiinnostuneet varhaiskasvatuksen, opetuksen, opinto-ohjaajan, henkilöstö-asiantuntijan tai kasvatus-, koulutus-, ja opetusalan tehtävistä. Linjalla opiskellaan kasvatustieteiden perusopinnot (25 op) Tampereen yliopiston opetussuunnitelman mukaisina. Perusopintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi myöhempiä korkeakouluopintoja joko pää- tai sivuaineopintoina.
Kauppatieteen opintolinja tarjoaa joustavia opiskelumahdollisuuksia. Linjan fokus on talous- ja elinkeinoelämässä, yrittäjyydenkin huomioiden. Päivölässä suoritettavat avoimen yliopiston kauppatieteen opinnot ovat samansisältöisiä kuin Tampereen yliopistossa.
Kuuluisia opiskelijoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matemaatikko ja akatemiatutkija Tuomas Hytönen opiskeli matematiikkalinjalla vuosina 1997–1999.[10]
- Matemaatikko ja akatemiatutkija Kaisa Matomäki opiskeli matematiikkalinjalla.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Etusivu Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ matematiikkakilpailut.fi
- ↑ Mannerheim-kokoelma lahjoituksena Museo Militariaan, Reska.fi 23.3.2018, viitattu 16.4.2019
- ↑ Mannerheim-kokoelma (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Matematiikkalinja Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ Luonnontiede Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ Oikeustiede Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ Kuvataide Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ Arkkitehtuuri Päivölän Opisto. Viitattu 29.9.2020.
- ↑ Tieteellinen läpimurto: ‖Tƒ‖L²(w) ≤ C(T)‖ w‖A²‖ƒ‖L²(w) Suomen Kuvalehti. Viitattu 6.2.2019.
- ↑ Kaisa Matomäki teki vallankumouksellisen matemaattisen löydön luvuista, joita on tutkittu jo antiikin Kreikassa Helsingin Sanomat. Viitattu 6.2.2019.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ilari Kuuliala, Päivölä Kansanopisto Aikuiskoulutuskeskus 100 vuotta. 1994.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Päivölän opisto
- Päivölän kansanopiston perustamisesta 40 vuotta, Aamulehti, 23.09.1934, nro 256, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot