Orokit
Orokit eli ultat ovat Venäjällä Sahalinin saarella asuva tunguusilaista orokin kieltä puhuva kansa. Nimitys orok perustuu ilmeisesti poroa tarkoittavaan sanaan oron. Sitä ei tule sekoittaa samankantaisiin nimityksiin orotšit tai orotšenit, joista jälkimmäinen on tarkoittanut kaikkia poronhoitoa harjoittavia tunguuseja.[1] Nykyisin kansan ja kielen nimitykseksi on vakiintumassa ulta. Heillä on laissa tunnustettu Venäjän vähälukuisen alkuperäiskansan asema.[2]
Asuinalue ja lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Orokit jakautuvat kahteen ryhmään. Pohjoisryhmä asuu Sahalinin alueen Valin taajamassa ja eteläryhmä lähellä Poronaiskin kaupunkia. Vuonna 1897 pohjoisorokkeja laskettiin olleen 445 henkeä ja eteläorokkeja 304. Neuvostoliiton vuoden 1926 väestönlaskennassa rekisteröitiin 162 pohjoisryhmän jäsentä. Eteläryhmän asuinalue kuului tuolloin Japaniin. Myöhemmissä Neuvostoliiton väestönlaskennoissa osa orokeista luettiin orotšeiksi tai Sahalinin evenkeiksi. 1990-luvulla orokkien todelliseksi lukumääräksi arvioitiin noin 400 henkeä.[3]
Venäjän vuoden 2002 väestölaskennassa orokit rekisteröitiin nimellä ulta. Ultia eli orokkeja laskettiin olevan 346 henkeä,[4] joista 298 asui Sahalinilla.[5] Orokin kielen puhujia on vain muutamia kymmeniä.[6] Kaikki orokit osaavat venäjää.[5]
Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
On arveltu, että orokit ja ultšat muodostivat aikaisemmin yhtenäisen poronhoitajakansan, josta osa muutti muutamia satoja vuosia sitten Sahalinille. Orokin, ultšan ja nanain kielet ovat läheistä sukua keskenään. Kansatieteelliset tutkimukset osoittavat orokkien asuneen Sahalinilla jo pitkään.[3]
Elinkeinot ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisiä elinkeinoja ovat kalastus ja metsästys. Kesällä orokit asuivat kiinteissä asutuksissa, talvella he liikkuivat poroilla. 1800–1900-lukujen vaihteessa alettiin harjoittaa kaupallista hylkeenpyyntiä ja kalastusta. Poronhoidosta jouduttiin vähitellen luopumaan ja eteläorokit asettuivat vakituisiin asutuksiin. Suhteet naapurikansoihin nivheihin ja ainuihin sekä mantereelta muuttaneisiin ultšoihin, nanaihin ja udeheihin olivat läheiset. Perinteiseen uskontoon kuului luonnonhenkien palvonta, karhunpeijaiset ja šamanismi.[7]
Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoaikana pohjoisorokit koottiin Valin taajamaan, johon perustettiin yksi suuri kolhoosi (myöhemmin sovhoosi). Eteläorokit muodostivat kalastuskolhoosin. Elintavat ja kulttuuri ovat muuttuneet voimakkaasti, mutta kansallinen itsetunto on vahva ja nuoriso on kiinnostunut kansansa perinteistä.[8]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2. Moskva: Nauka, 2001. ISBN 5-02-011268-2. (venäjäksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2: 415.
- ↑ O jedinom peretšne korennyh malotšislennyh narodov RF severcom.ru. Viitattu 30.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 259. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 30.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ a b Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 13.2. Naselenije korennyh malotšislennyh narodov po territorijam preimuštšestvennogo proživanija KMN i vladeniju jazykami perepis2002.ru. Arkistoitu 20.12.2007. Viitattu 30.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Krasnaja kniga jazykov narodov Rossii: Entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 44. Moskva: Academia, 1994. ISBN 5-87444-018-6. (venäjäksi)
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 259–260. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7. (venäjäksi)
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 260. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7. (venäjäksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Red Book of the Peoples of the Russian Empire: the Oroks. (englanniksi)
- Oroki (ulta). (venäjäksi)