Oona Sormunen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oona Anniina Sormunen (s. 2. elokuuta 1989 Kitee) on suomalainen entinen keihäänheittäjä. Hän edusti Tohmajärven Urheilijoita ja häntä valmensi Seppo Räty.[1]

Hengelon alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2007 ja Kaunasin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2009 Sormunen sijoittui 12:nneksi. Bydgoszczin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2008 hän karsiutui loppukilpailusta. Ostravan alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2011 hän sijoittui kolmanneksi.[1]

Sormunen on osallistunut EM-kilpailuihin Barcelonassa 2010, Helsingissä 2012 ja Zürichissä 2014. Hän karsiutui kaikissa loppukilpailusta.[1][2] Hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigan kilpailun Dublinissa 2013.[1]

Kalevan kisoissa Sormunen voitti SM-kultaa viidesti vuosina 2011, 2012, 2013, 2014 ja 2015, hopeaa 2010 ja 2017 sekä pronssia 2009 ja 2016.[1] Hän heitti ennätyksensä 60,56 m Kuortaneen Eliittikisoissa 3. elokuuta 2013.[3]

Tammikuussa 2018 Sormunen kertoi päättäneensä urheilu-uransa. Hän aloitti syksyllä 2017 neljä vuotta kestävät talotekniikan opinnot Karelia-ammattikorkeakoulussa Joensuussa.[4] Syksyllä 2018 Sormunen aloitti harrastamaan amerikkalaista jalkapalloa Joensuun She-Wolves -joukkueessa. [5]

Parhaat tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10 parhaan tuloksen keskiarvo 59,05
  • 60,56 (1) Kuortane 3.8.2013
  • 59,51 (2) Tampere 25.8.2013
  • 59,14 (1) Lahti 25.8.2012
  • 58,95 (2) Lahti 9.6.2017
  • 58,94 (1) Joensuu 9.6.2013
  • 58,86 (1) Lahti 14.7.2016
  • 58,81 (3) Joensuu 23.7.2015
  • 58,72 (1q-22) Ostrava CZE 14.7.2011
  • 58,54 (3-22) Ostrava CZE 16.7.2011
  • 58,43 (3) Kuortane 13.7.2014

Kausien parhaat heitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2003 33,45 Outokumpu 15.7.
  • 2004 42,68 Outokumpu 14.7.
  • 2005 50,66 Savonlinna 2.9.
  • 2006 53,29 Vammala 10.9.
  • 2007 54,66 Leppävirta 27.5.
  • 2008 54,23 Joensuu 16.7.
  • 2009 57,68 Saarijärvi 20.6.
  • 2010 57,50 Joensuu 30.5.
  • 2011 58,72 Ostrava CZE 14.7.
  • 2012 59,14 Lahti 25.8.
  • 2013 60,56 Kuortane 3.8.
  • 2014 58,43 Kuortane 13.7.
  • 2015 58,81 Joensuu 23.7.
  • 2016 58,86 Lahti 14.7.
  • 2017 58,95 Lahti 9.6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Oona Sormunen Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)
  2. Parkkinen, Jaakko: Oona Sormusen karsintakisa jäi pettymykseksi Yle Urheilu. 12.8.2014. Viitattu 12.8.2014.
  3. Sormunen kiskaisi MM-rajan liian myöhään mtv3.fi. Viitattu 3.8.2013.
  4. Leppänen, Jelena: Seppo Rädyn valmennettava Oona Sormunen, 28, lopettaa uransa! Ilta-Sanomat. 26.1.2018. Viitattu 26.1.2018.
  5. Oona Sormusen, 29, ura keihäänheittäjänä päättyi dramaattisesti, mutta urheilun ilo löytyi jenkkifutiksesta - "Nyt aion keskeyttää tekemisen, kun vihlaisee" www.karjalainen.fi. Viitattu 11.1.2019.