Ollitapio Lehtinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ollitapio Lehtinen (8. elokuuta 1960 Helsinki3. joulukuuta 2016 Espoo[1]) oli suomalainen viulutaiteilija ja kapellimestari.[2] Hän toimi vuodesta 1987 lähtien Suomen Kansallisoopperan ensimmäisenä konserttimestarina.

Lehtinen suoritti orkesterinjohdon diplomin Sibelius-Akatemiassa professori Jorma Panulan kapellimestariluokalla 1991; viulunsoittoa hän opiskeli Erkki Kantolan johdolla.[2]

Lehtinen piti ensikonserttinsa Pietarin konservatoriossa vuonna 1980. Hän esiintyi laajalti viulusolistina sekä kamarimuusikkona, Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lehtinen oli Suomalaisen Kamariorkesterin perustajajäsen ja toimi pitkään sen ensimmäisenä konserttimestarina. Lehtinen vieraili useimpien suomalaisten sinfoniaorkestereiden kapellimestarina. Lehtinen johti säännöllisesti myös Suomen Kansallisoopperassa.

Lehtisen ja kamariorkesteri Vox Artisin kesäkuussa 2009 julkaistu äänite oli ehdolla vuoden klassiseksi albumiksi Emma-gaalassa helmikuussa 2010.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 14.12.2016, s. B 12.
  2. a b Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 224. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
  3. Chisu ja Anna Puu rohmusivat Emma-ehdokkuuksia Ilta-Sanomat. 30.11.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.