Olga Temonen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Olga Koskikallio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Olga Temonen
Henkilötiedot
Koko nimi Olga Inkeri Valentina Temonen
Syntynyt23. tammikuuta 1978 (ikä 46)
Nurmes
Ammatti näyttelijä, tuottaja
Puoliso Tuukka Temonen (vih. 2008)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Olga Inkeri Valentina Temonen[1] (o.s. Koskikallio[a], s. 23. tammikuuta 1978 Nurmes) on suomalainen näyttelijä ja tuottaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Temonen tuli tunnetuksi Noora Aution roolista saippua­sarjassa Salatut elämät televisiossa vuosina 2007–2008 ja 2009–2010. Temonen jäi keväällä 2008 äitiys­lomalle, ja hänen esittämänsä hahmo poistui sarjasta toistaiseksi[2] joulu­kuussa 2008. Temonen palasi sarjan kuvauksiin kahden viikon ajaksi tammi­kuussa 2009, kunnes poistui jälleen sarjasta. Keväällä 2017 uutisoitiin, että Temonen palaa sarjaan saman vuoden syksynä.[3]

Aikaisemmin hän esiintyi muun muassa Jarmo Lampelan televisio­sarjoissa sekä Apulannan musiikki­videolla Pahempi toistaan ja Samuli Edelmannin musiikki­videolla Enkelten tuli. Lisäksi Temonen on tehnyt pieniä rooleja useissa televisio­sarjoissa. Temosella on elo­kuva­näyttelijän koulutus.[4]

Tuottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Temosen toimii hallituksen puheenjohtajana ja hänen aviomiehensä Tuukka Temonen toimitusjohtajana elokuvatuotanto­yhtiö Opti­parissa.[5]

Muut työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Temonen on toiminut myös Kotivinkki-lehden kolumnistina ja kirjoittaa sen verkko­sivuilla blogia Olgan kotona.[6] Hän on myös pitänyt vuodesta 2016 lähtien koti­tilallaan Iitissä koti­eläin­piha Olgan farmia, jossa käy 6 000–10 000 kävijää kesässä.[7]

Vuonna 2021 Temonen osallistui Master Chef VIP -kilpailuun.[8]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Temosten perhe asuu maa­tilalla Iitissä.[9] Koski­kallio avioitui 6. syys­kuuta 2008 Apu­lanta-yhtyessä soittaneen basistin Tuukka Temosen kanssa Iitin kirkossa ja vaihtoi suku­nimensä Temoseksi. Heillä on kolme lasta.[10] Syksyllä 2023 Olga Temosella todettiin aivosyöpä.[11]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2016 Teit meistä kauniin Sirkka Santapukki
2018 Valmentaja Minna VR
2020 Aika jonka sain Jaana Kivimäki
2022 Pohjolan satoa Hiirikäsi-Timo
Free Skate Dressmaker
Koputus The Mother

Televisio
Vuosi Sarja Rooli
2004 Outolintu
2005 Hokkasen näköinen nainen Anna
2006 Rikospoliisi ei laula Ellu Nevala
2006 Jumalan kaikki oikut
  • 2007–2008
  • 2009–2010
  • 2017
Salatut elämät Noora Autio
2018–2019 Syke Kaisa Jussila
2022– Harjunpää Onerva Nykänen
2025 Vares

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Optipari Oy Finder. Viitattu 2.10.2020.
  2. Leinonen, Pauliina: Salkkari-Olga ja Tuukka saavat kesävauvan Ilta-Sanomat. 28.2.2008. Helsinki. Arkistoitu 26.12.2013. Viitattu 14.8.2008.
  3. Enqvist, Niina: Jättiyllätys! Salkkarit-Seppo palaa sarjaan Ilta-Sanomat. 17.5.2017. Viitattu 17.5.2017.
  4. Määttänen, Laura: ”Työttömäksi en aio jäädä koskaan” Savon Sanomat. 6.10.2008. Kuopio: Savon Media Oy. Viitattu 10.4.2015.
  5. Erikoisartikkeli: Tuukka Temonen tekee töitä elämänkumppaninsa Olgan kanssa: ”Haluan jakaa ihan kaiken” MTV3 Uutiset. 24.6.2018. Helsinki: MTV Oy. Viitattu 5.3.2022.
  6. Temonen, Olga: Olgan kotona Kotivinkki. 30.9.2019. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 22.12.2013.
  7. Tähtivaara, Sarianne: Temosten uutuuselokuvalle aiheutui jättitappiot – näin elämä on jatkunut alkushokin jälkeen Iltalehti. 3.7.2020. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 3.7.2020.
  8. Enqvist, Niina: Tässä ovat MasterChef VIP -ohjelman julkkiskilpailijat: mukana Salkkarit-Seppo, Seksikäs-Suklaa, Minna Kuukka… Ilta-Sanomat. 2.2.2021. Viitattu 28.4.2021.
  9. Tuukka Temonen ja Olga Koskikallio lauantaina naimisiin – 400 vierasta! MTV3 Uutiset. 5.9.2008. Viitattu 2.10.2020.
  10. Olga Temonen esitteli vauvansa: Lapsiluku on nyt täynnä MTV. 26.3.2013. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 22.12.2013.
  11. Pakkanen, Riia: Olga Temosella aivosyöpä Iltalehti. 18.12.2023. Viitattu 18.12.2023.

Huomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nimi lopputeksteissä Salattujen elämien 9. kauden jaksossa 1 364: ”Maarit järjestää Ullalle ja Sepolle kuumat paikat” (16.4.2007)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]