Oion Kerameikon

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oion Kerameikon
Οἶον Κεραμεικὸν
Valtio Kreikka
Paikkakunta ei tiedossa
Historia
Tyyppi kaupunginosa ja demos
Perustettu 508 eaa.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Fyle Leontis
  Demetrias (vsta 307 eaa.)
  Leontis (vsta 201 eaa.)
Trittys asty
Demonyymi eks Oiū (ἐξ Οἴου)
Bulen jäseniä 1
  ei tiedossa (vsta 201 eaa.)

Oion Kerameikon (m.kreik. Οἶον Κεραμεικὸν, lat. Oeum Cerameicum) oli antiikin aikainen alun perin Leontis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen asty-trittykseen eli kaupunkialueen demoksiin.[1]

Oion Kerameikonin sijaintipaikkaa ei tunneta,[2] koska sitä ei kuvata antiikin säilyneessä kirjallisuudessa, eikä siitä ole tehty arkeologisia löytöjä. Lisänimensä perusteella sen oletetaan kuitenkin sijainneen suhteellisen lähellä Kerameikosta, erään teorian mukaan jossakin Pyhän tien ja pohjoisen Pitkän muurin välisellä alueella. Demos sai lisänimensä erotukseksi toisesta Oion-nimisestä demoksesta, Oion Dekeleikonista.[1]

Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Leontis ja sillä oli yksi edustaja Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin hellenistisellä kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 307/306 eaa. Demetrias-fyleen ja fylen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 201/200 eaa. jälleen Leontis-fyleen.[3] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä eks Oiū (ἐξ Οἴου).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  2. Traill, J. et al.: Places: 585936 (Oἶon Kerameikon) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
  3. Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. Hesperia 14. Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.