Ohjelmistoliiketoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ohjelmistoliiketoiminta on tietojenkäsittelytieteen tutkimusala, jossa tutkimuskohteena ovat ohjelmistot liiketaloudellisesta näkökulmasta, eli ohjelmistomarkkinat, -yritykset, -tuotteet ja -palvelut. Ohjelmistoliiketoimintaa harjoittavat myös monet muut kuin varsinaiset yritykset ohjelmistotoimialalla.

Opetus- ja tutkimustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä tutkimus- että opetuskohteena ohjelmistoliiketoiminta on vielä hyvin nuori, ensimmäinen alan suomenkielinen oppikirja julkaistiin vasta vuonna 2003. Ohjelmistoliiketoiminnasta väitelleitä tutkijoita on Suomessa kymmenkunta vuonna 2007. Ensimmäinen ohjelmistoliiketoiminnan virkaan nimitetty professori aloitti Oulun yliopistossa vuonna 2000.

Ohjelmistoliiketoiminta on yleensä jaettu yrityksen tarjooman mukaisesti perustyyppeihin:

Viime aikoina tutkijat ovat kuitenkin esittäneet myös ohjelmistoliiketoiminnan jäsentämistä liiketoimintaverkoston arvoa tuottavan toiminnan mukaisesti. Sekä sovellus- että infrastruktuuritarjoomat jaettaisiin kehitys-, integrointi- ja operointitoimintaan.

Ohjelmistoliiketoimintamalleja on tutkittu melko paljon, mukaan lukien avoimeen lähdekoodiin ja sovellusvuokraukseen perustuva liiketoiminta. Myös ulkoistamisen tai ohjelmistoalihankinnan tutkimukset ovat lisääntyneet, sekä laadulliset että määrälliset.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hyvönen, E. (toim.) 2003. Ohjelmistoliiketoiminta. WSOY. ISBN 9789510269961.
  • Roeding, C.R., Purkert, G., Kindner, S.K., Muller, R., Hoch, D.J. 1999. Secrets of Software Success. Harvard Business School Press. ISBN 1578515750
  • Messerschmitt, D.G., Szyperski, C. 2003. Software Ecosystem: Understanding an Idespensible Technology and Industry. The MIT Press. ISBN 0262134322.
  • Cusumano, M.A., 2004. The Business of Software. Free Press. ISBN 0-7432-1580-X
  • Rajala, R., Rossi, M., Tuunainen, V.K. & Korri, S. 2001. Software Business Models - A Framework for Analyzing Software Industry. Technology Review. Teknologian kehittämiskeskus.
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.