Nissbackan kartano
| Nissbackan kartano Nissbacka gård |
|
|---|---|
.jpg) Nissbackan kartanon päärakennus, joka paloi vuonna 1932. |
|
| Sijainti | Hakunila, Vantaa, Suomi |
| Koordinaatit | 60°16′52″N 25°07′32″E / 60.28116°N 25.12556°E |
| Rakennustyyppi | Kartanon päärakennus |
 Nissbackan kartano |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Nissbackan kartano sijaitsee Vantaan Hakunilan suuralueen Hakunilan kaupunginosassa, vajaa 300 metriä Sotungin koulusta ja lukiosta itään.[1] Nykyään kartanon puistossa sijaitsee kuvanveistäjä Laila Pullisen töitä sisältävä Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo, joka on auki kesäisin. Kartanon aiemman päärakennuksen rauniot sijaitsevat nykyään Rauniopuistona tunnetulla alueella noin 180 metriä veistospuistosta luoteeseen.[1][2]
Hakunilan ja Sotungin kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nissbackan ja Håkansbölen kartanoiden väliin jäävä alava alue on entistä merenpohjaa, ja on siksi ollut hedelmällistä viljelylle. Hakunila ja Sotunki ovat todennäköisesti kuuluneet samaan kantakylään, sillä vielä 1700-luvulla kylät muodostivat jakokunnan ja kylillä oli yhteiset metsät.
Hakunila on luultavasti saanut nimensä Hokon-nimisen maanviljelijän mukaan, joka muutti Sotungista ja perusti uudisasutuksen eli ”bölen”. Hakunila on eriytynyt omaksi kyläkseen ehkä 1400-luvulla.
Över ja Nedre Nissbacka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotungintien varrelle rakennettu Nissbackan kartano on oletettavasti yksi Sotungin kylän alkuperäisistä kantatiloista. Alkujaan kartano on muodostunut kahdesta eri tilasta: maastossa ylempänä sijaitsevasta Över Nissbackasta ja alempana sijaitsevasta Nedre Nissbackasta. Nedre Nissbackaan rakennutettiin kaksikerroksinen, hirsinen päärakennus vuonna 1796 majuri Jacob Reinhold de la Motten (1753–1830) toimesta. Rakennuksen ympärille tehtiin myös säännöllisen muotoinen, geometrinen puisto. 1800-luvun alussa Över ja Nedre Nissbackan tilat yhdistettiin.
Ramsay-suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nissbackan kartanon omistajat vaihtuivat tiuhaan, kunnes tilan omistajuus siirtyi Ramsay-suvulle vuonna 1894. Vuodesta 1900 omistajana oli William Ramsay. Nissbackan uusi, arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelema hirsirakenteinen päärakennus valmistui vuonna 1913 mäelle, missä Över Nissbackan tila oli aikaisemmin sijainnut. Joulukuussa 1934 uusi kartano tuhoutui tulipalossa, ja komeasta rakennuksesta jäi jäljelle vain kivijalka, kellarikerros, portaat ja eteläinen sisäänkäynti pylväineen.
Tilanhoitajan eli pehtorin talosta tuli kartanon päärakennus tulipalon jälkeen. Pehtorin talo rakennettiin todennäköisesti samaan aikaan kuin päärakennus ja on mahdollista, että myös se on Waldemar Aspelinin suunnittelema. Muistitiedon mukaan rakennus olisi 1920-luvulta, mutta tyylipiirteet viittaavat enemmän 1910-lukuun.
Sotien jälkeen Nissbackan tilan maita luovutettiin siirtolaisten asutukseen ja teollisuuden tarpeisiin. Muistitiedon mukaan rakennuksessa tehtiin myös korjauksia 1950- ja 1980-luvulla. [3] 1970-luvulla kaavoitussuunnitelmat ulottuivat historialliselle kartanoalueelle saakka, jolloin kuvanveistäjä Laila Pullinen-Ramsay yhdessä puolisonsa Carl-Magnus Ramsayn kanssa päätti perustaa veistospuiston säilyttääkseen kartanoalueen kulttuurikäytössä.[4]
Rakennuksen kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rakennus on muurattu paikalta kerätyistä mukulakivistä kuten kartanon viljamakasiinikin. Se on rapattu päältä sileäksi, sisäpuolelta seinät on vuorattu tiilellä. Vesikaton muoto on korkea, päistään aumattu harjakatto. Katon etelälappeella on kookas frontoni, pohjoissivulla on 1950-luvun leveä kattoikkuna. Myös frontonin viereen on lisätty pienempi kattoikkuna. Länsipäädyssä on puurakenteinen sisääntulokuisti. Keittiön sisäänkäynti umpikuisteineen on itäpäädyssä. Keittiön alla on kellari. Vesikatteena on peltikatto. Kivijalan pintaan on tehty ilmeisesti jo rakennusaikana rappaus, jonka pinnassa on kvaaderi-imitaatio. Täsmälleen samanlainen kivijalka on viereisessä viljamakasiinissa sekä vanhan päärakennuksen rauniossa. Jälkimmäisessä rappaus on sieltä täältä vaurioitunut ja alta näkyy luonnonkivijalka.
Koska pehtorintalossa on samanlainen seinärakenne kuin makasiinissa ja myös samanlainen perustus kuin siinä sekä palaneessa päärakennuksessa, vaikuttaa todennäköiseltä että se on makasiinin ja päärakennuksen kanssa kutakuinkin saman ikäinen. Lisäksi pehtorintalon kattomuoto kielii jugendin vaikutuksesta, joka näkyi vielä 1910-luvun arkkitehtuurissa, muttei niinkään 1920-luvulla. Waldemar Aspelin oli suunnitellut kookkaita julkisia rakennuksia jugendin kaudella (esimerkiksi Koivumäen kartano Kuopiossa 1907), ja käyttänyt tyylille ominaisia raskaita kattomuotoja. Koivumäen kartanossa on päistään aumattu mansardikatto. Näin ollen on mahdollista, että jos Aspelin suunnitteli Nissbackan pehtorintalon, hän käytti siinä edellisistä töistään tuttua jugend-kattomuotoa.
Sekä 1930-luvulla tuhoutuneen kartanon rauniot että puistoalue ovat nykyään suojeltu asemakaavassa.
Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvanveistäjä Laila Pullinen perusti veistospuiston yhdessä miehensä Carl-Magnus Ramsayn kanssa. Ajatuksena oli paitsi turvata tilan säilyminen uhkaavilta kaavoitushankkeilta ja toisekseen tarjota vantaalaisille linkki historiaan. Kesänäytelyitä on veistospuistossa järjestetty vuodesta 1985 lähtien.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Vantaan karttapalvelu: Nissbackan kartano (Kartta-aineistoja voi vaihtaa vasemman ylänurkan valikoista) Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Viitattu 11.10.2018.
- ↑ Eva Byman, Arne Heporauta, Leena Hakli, Pirjo Hämäläinen: Rakennuskulttuuri Vantaalla - Inventointi 1981, s. 108-109 Nissbackan kartano - Nissbacka gård. Kaupunginsuunnitteluviraston julkaisu C 24:1981. Vantaan kaupunki, 1982.
- ↑ Amanda Eskola: VAARI-inventointi. Vantaan kaupunginmuseo, 2017.
- ↑ "Nissbacka on kuolemantuomio, mutta rakastan sitä" – Laila Pullisen poika koettaa säilyttää äitinsä veistospuiston Yle Uutiset. Viitattu 4.10.2018.
- ↑ Viisauden kolminkertainen silmä – Nissbackan kartanon veistospuiston merkityksestä Nissbacka Manor Sculpture Park. 29.3.2017. Arkistoitu 4.10.2018. Viitattu 4.10.2018.
