Nikkelioksidi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nikkelioksidi
Oxid nikelnatý.PNG
NiOrock.JPG
Tunnisteet
CAS-numero 1313-99-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava NiO
Moolimassa 74,69
Ulkomuoto Vihreä kiteinen aine[1]
Sulamispiste 1 984 °C[2]
Tiheys 6,7 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Nikkelioksidi (NiO) on nikkeli- ja oksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa väriaineena lasin ja keramiikan valmistuksessa, katalyyttinä ja katalyyttien valmistamiseen ja muiden nikkeliyhdisteiden valmistamiseen. Luonnossa nikkelioksidia esiintyy bunseniittimineraalina.[3]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikkelioksidi on huoneenlämpötilassa vihreää tai vihreänharmaata kiteistä ainetta. Yhdisteen alkeiskoppi on kuutiollinen ja kiderakenne on samanlainen kuin natriumkloridilla. Puhdas nikkelioksidi on väriltään vihreää, mutta se on usein koostumukseltaan epästoikiometristä, mikä aiheuttaa harmahtavan värin. Epästoikiometrisuudesta johtuen yhdiste on p-tyypin puolijohde. Nikkelioksidi ei liukene veteen, mutta liukenee helposti happoliuoksiin. Nikkelioksidi voidaan hapettaa happipitoisessa ilmassa korkeammiksi oksideiksi, joiden koostumus vaihtelee. Yhdiste voidaan pelkistää Raney-nikkeliksi vedyttämällä 200 °C:n lämpötilassa.[1][3][4][5]

Monien muiden nikkeliyhdisteiden tavoin nikkelioksidi on syöpää aiheuttava eli karsinogeeninen aine.[2]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erittäin puhdasta nikkelioksidia voidaan valmistaa kuumentamalla nikkelijauheen ja veden seosta 1 000 °C:n lämpötilaan. Muita tapoja valmistaa yhdistettä ovat eräiden nikkeliyhdisteiden kuten nikkelihydroksidin, nikkelikarbonaatin, nikkelinitraatin tai nikkelioksalaatin kuumentaminen. Nikkelin kuumentaminen happipitoisessa ilmassa johtaa koostumukseltaan epämääräisen oksidin muodostumiseen.[1][3][5]

NiCO3 → NiO + CO2

Nikkelioksidia käytetään värjäämään keramiikkaa, lasitteita ja emaleja vihreäksi, keltaiseksi tai ruskeaksi. Muita käyttökohteita ovat ruostumattoman teräksen ja seosterästen valmistus, nikkeliakuissa käytettävien elektrodien valmistus, katalyyttinä orgaanisen kemian prosesseissa ja katalyyttien valmistus, nikkeliyhdisteiden valmistus ja kaasujen suodatukseen käytettävien nikkelikuitujen valmistus.[1][3][4][5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d E. M. Karamäki: aanitkemikaalit, s. 206. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Nikkelioksidin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 9.1.2015.
  3. a b c d Keith Lascelles, Lindsay G. Morgan, David Nicholls & Detmar Beyersmann: Nickel Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 9.1.2015
  4. a b D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 9.1.2015
  5. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1505. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.1.2015). (englanniksi)
  6. Päivi Hintsanen: Värejä... N Coloria.net. Viitattu 9.1.2015.