Nikkelikarbonaatti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nikkelikarbonaatti
Basic-nickel(II)-carbonate.jpg
Nickel(II)carbonate.png
Tunnisteet
CAS-numero 3333-67-3
Ominaisuudet
Molekyylikaava NiCO3
Moolimassa 118,7
Ulkomuoto Vihreää kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste Hajoaa ennen sulamispistettään
Tiheys 2,6 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Nikkelikarbonaatti (NiCO3) on nikkeli- ja karbonaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa lasin, katalyyttien ja muiden nikkeliyhdisteiden valmistukseen.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa nikkelikarbonaatti on vaaleanvihreää kiteistä ainetta. Kidevedettömän muodon lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen heksahydraatti (NiCO3·6H2O) ja niin kutsuttu emäksinen nikkelikarbonaatti (Ni5(OH)6(CO3)2·4H2O), jota voidaan myös pitää nikkelikarbonaatin ja nikkelihydroksidin seoksena. Yhdiste on veteen liukenematonta, mutta liukenee happoliuoksiin, jolloin vapautuu hiilidioksidia. Kuumennettaessa nikkelikarbonaattia noin 450 °C:n lämpötilaan se hajoaa hiilidioksidiksi ja nikkelioksidiksi. Muiden nikkeliyhdisteiden tavoin nikkelikarbonaatti on karsinogeenista.[1][2][3][4][5]

NiCO3 → NiO + CO2

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikkelikarbonaattia voidaan valmistaa saostamalla nikkelisulfaattiliuoksesta natriumvetykarbonaatin tai -karbonaatin avulla. Käytettäessä jälkimmäistä muodostuu emäksistä nikkelikarbonaattia. Toinen tapa yhdisteen valmistukseen on liuottaa nikkeliä ammoniumkarbonaattiliuokseen ja johtaa liuokseen hiilidioksidia. Tämän jälkeen liuoksesta haihdutetaan ammoniakki ja hiilidioksidiylimäärä pois, jolloin nikkelikarbonaatti saostuu.[1][3][4][5]

NiSO4 + NaHCO3 → NiCO3 + NaHSO4

Nikkelikarbonaattia käytetään värittömän lasin, nikkeliyhdisteiden, esimerkiksi nikkelinitraatin, ja rasvojen kovettamisessa käytettävien katalyyttien valmistuksessa. Sitä voidaan käyttää myös keramiikan värjäämiseen, apuaineena päällystettäessä muita metalleja nikkelillä elektrolyyttisesti ja tyhjiöputkissa.[1][3][4][5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d E. M. Karamäki: aanitkemikaalit, s. 207. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b Nikkelikarbonaatin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 23.8.2016
  3. a b c D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 23.8.2016
  4. a b c Keith Lascelles, Lindsay G. Morgan, David Nicholls & Detmar Beyersmann: Nickel Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 23.8.2016
  5. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 686. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  6. George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 436. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.8.2016). (englanniksi)