Niilo Tammisalo

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 5. toukokuuta 2019 kello 11.10 käyttäjän Onsilla (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niilo Tammisalo Helsingin Jalkapalloklubissa 1911.

Niilo Tammisalo (alkuaan Ekbom, 15. lokakuuta 1894 Helsinki5. helmikuuta 1982) oli monipuolinen suomalainen urheiluvaikuttaja.

Tammisalo pelasi jalkapalloa maalivahtina Helsingin Jalkapalloklubissa 1911–1926. Hän toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana 19381939 ja 1946. Hänen on mainittu olleen ensimmäinen suomalaismaalivahti, joka osasi nyrkkeillä pallon pois maalilta. Hän pelasi myös koko uransa ajan silmälasit päässä, koska piilolaseja vasta kehitettiin siihen aikaan.

Pelaajauransa päätettyään Tammisalo keskittyi valmennukseen, koulutukseen ja järjestötyöhön. Hän kirjoitti jalkapallon opaskirjoja. Hän oli myös monipuolinen palloilumies. Sen lisäksi, että hän oli pelannut maajoukkuetasolla jalkapalloa, jääpalloa ja jääkiekkoa, hän oli myös kansainvälinen erotuomari kyseisissä lajeissa. Hän toimi valmentaja- ja erotuomarikouluttajana Suomen Palloliitossa vuosina 1922–1947. Tammisalo oli Tampereen Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja, kapteeni ja valmentaja, sekä yksi seuran perustajista. Siviiliammatiltaan Tammisalo oli voimistelun lehtori ja urheilunopettaja Helsingin yliopiston voimistelulaitoksessa.

Seurat

Saavutukset

Jalkapallo

  • Suomen mestaruus 1911, 1912, 1917, 1918, 1919, 1923 ja 1925 (HJK)
  • 29 A-maaottelua 1919–1926

Jääpallo

Jääkiekko

Pelaajana

  • Suomen mestaruus 1929 (HJK) ja 1931 (TaPa)
  • 1 SM-pronssi (Ilves)
  • 1 A-maaottelu

Valmentajana

  • 2 Suomen mestaruutta, 1936 ja 1937 (Ilves)
  • 1 SM-hopea, 1935 (Ilves)

Kirjoittajana

  • Jalkapallotaito: miten opin pelaamaan ja opetan jalkapalloa, 1938. 352 sivua
  • Jääpallotaito, Mantere 1949. 300 sivua

Luottamustoimet

  • Suomen Palloliiton hallituksen jäsen 1917–1919
  • Tampereen Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja 1931–1935
  • Suomen Koripalloliiton ensimmäinen puheenjohtaja 1939–1943
  • HJK:n puheenjohtaja 1946
  • HJK:n hallituksen jäsen 1914–1928, 1941–1946

Tunnustukset

Lähteet