Tämä on lupaava artikkeli.

Monguorit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Monguorit
Merkittävät asuinalueet
Kiina 289 565–350 000
Qinghai 204 412 [1]
Gansu 30 781 [1]
Yunnan 5 632 [1]
Sinkiang 3 455 [1]
Kielet monguori, kiina
Uskonnot lamalaisuus, šamanismi

Monguorit (kiinaksi tu) ovat Kiinassa asuva etelämongolilaista monguorin kieltä puhuva kansa. Monguorien esi-isät saapuivat nykyisille asuinalueilleen mongolien valloitettua Kiinan ja omana kansanaan heidät mainittiin ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Sittemmin he ovat omaksuneet vaikutteita tiibetiläisiltä, kiinalaisilta ja uiguurielta. Monguorit asuvat pääasiassa Qinghain ja Gansun maakunnissa. Uskontonaan monguorit harjoittavat pääsääntöisesti lamalaista buddhalaisuutta ja šamanismia. Mongureja on eri arvioiden mukaan 290 000–350 000.

Nimityksestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monguorien kiinankielinen nimitys tu saattaa viitata kiinan kielen alkuperäiskansoja merkitsevään sanaan. Se saattaa myös olla lyhenne sanasta tuyuhun, joka oli yksi xianbien alaryhmistä. Monguorien oma nimitys kansalleen on valkoiset mongolit eli chagaan monggol. Nimitystä alettiin käyttää erotuksena heidän ja nykyisen Mongolian valtion mustien mongolien (khara monggol) välillä. Sana mongoli puolestaan vääntyy monguorin Minhen murteella muotoon monguor, joka on levinnyt käyttöön länsimaihin.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monguoritanssijoita naamioissa.

Monguorien esi-isiä ovat Mongolivaltakunnan rajoille sotapalvelusta varten 1200–1300-luvuilla siirretyt mongolit.[3] Mongolisotilaat sekoittuivat paikallisten tiibetiläisten ja uiguurien kanssa, ja heidän jälkeläisensä eli monguorit ilmaantuivat historiankirjoihin omana kansanaan 1400-luvulla.[4] Han-kiinalainen Ming-dynastia kukisti 1368 mongolien Yuan-dynastian. Kiinalaiset hallitsivat monia paikallisia alkuperäiskansoja asettamiensa paikallisten päälliköiden eli tusien kautta. Monguorien tusit muodostettiin alunperin Ming-dynastialle antautuneista kuudestatoista monguoripäälliköstä. Ming-dynastian aikana tusien ja heidän johtamiensa monguorien tehtävänä oli suojella rajoja mongolien hyökkäyksiä vastaan. Ming-dynastian kukisti Qing-dynastia, jolle monguorit antautuivat vuonna 1645. Dynastioiden vallanvaihdos johti verisiin kapinoihin ja ryöstelyihin ympäri Kiinaa.[2]

Vuosina 1723–1724 osa monguoreista otti osaa ylämongoliruhtinas Lubsang-Danzinin kapinaan Qing-dynastiaa vastaan. Vaikka paikalliset tusit olivatkin pysyneet uskollisina, kapinan kukistaneet Qing-armeijat hävittivät monguorien alueita pahoin. Hävitystä seurasivat vielä han- ja hui-kiinalaisten muuttoaallot. Qing-dynastian kaatuessa vuonna 1912 monguorit pelkäsivät laajahkon autonomiansa murenevan tusijärjestelmän mukana. Monet heistä ottivatkin osaa epäonnistuneeseen yritykseen nostaa Qing-dynastia takaisin valtaistuimelle vuonna 1916. Tusijärjestelmä lakkautettiin vuonna 1931. 1930- ja 1940-luvuilla Qinhaissa vaikuttanut sotapäällikkö Ma Bufang kielsi vuonna 1938 monguorin kielen ja perinteisen vaatetuksen käytön julkisesti.[2]

Monguoreja syrjivät lait kumottiin vasta kommunistien noustua valtaan Kiinan sisällissodan jälkeen. Monguorien hajanaisen asutuksen takia heille on ollut vaikeaa luoda omia autonomisia alueita Kiinan muiden vähemmistökansallisuuksien tavoin. Huzhusta tehtiin monguorien autonominen piirikunta vuonna 1954, mutta sen alueella asui vain 35 % kaikista monguoreista ja piirikunnan väestöstä vain 14 % oli monguoreja. Heidän suhteellinen osuutensa on sittemmin kasvanut korkean syntyvyyden ansiosta. Vuonna 1984 luotiin Huzhun lisäksi kaksi muuta autonomista piirikuntaa, Minhe ja Datong, jotka monguorit jakavat hui-kiinalaisten kanssa.[2]

Vuonna 2000 monguoreja laskettiin olevan yhteensä 241 198[5] ja vuonna 2010 yhteensä 289 565.[6] Eräiden kiinalaisten väestötieteilijöiden mukaan määrä on lähempänä 350 000:ta.[4]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monguorien vaatteita.

Ming-dynastian valtakauteen saakka lähes kaikki monguorit olivat paimentolaisia, jotka kasvattivat lampaita ja vuohia ruohotasangoilla. Omaksuttuaan maanviljelyksen he ovat alkaneet kasvattaa esimerkiksi riisiä, vehnää, maissia, kasviksia ja hedelmiä. Vaikka maanviljely on edelleen monguorien tärkein elinkeino, osa väestä saa elantonsa myös kaivoksilla ja tehtailla.[4] Vähäisemmässä määrin on harjoitettu myös karjanhoitoa, käsityöammatteja, metsästystä ja kalastusta[7].

Monguorin kieli kuuluu mongolilaisiin kieliin. Kielen sanasto on pääosin peräisin mongolista, mutta siinä on myös lukuisia lainasanoja tiibetistä ja kiinasta. Tiibetin kielen vaikutuksesta monguori on myös menettänyt esimerkiksi vokaalisoinnut. Monguorin kieli voidaan jakaa Huzhun ja Minhen murteisiin. Minhen murteessa on enemmän vaikutteita kiinan kielestä ja Huzhun murteessa puolestaan tiibetistä. Kiinalaisten lähteiden mukaan monguoreista vain noin 60 % puhuu monguoria.[2]

Monguorien pääasiallinen uskonto on lamalainen buddhalaisuus,[7] jonka monguorit omaksuivat tiibetiläisten vaikutuksesta. Monguorien asuinalueilla sijaitsee neljä vanhaa lamalaista luostaria.[4] Neljännen Dalai-laman kaudella rakennetusta dGon-lungin luostarista tuli kolme merkittävää tulkujen linjaa: Jangjiya Khutugtu, Tuguan Khutugtu ja Sum-pa Khutugtu.[2] Buddhalaisuus kilpailee monguorien edelleen harjoittaman perinteisen šamanismin kanssa. Perinteiseen uskoon kuuluvat erilaiset henget, jumaluudet ja demonit, jotka vaikuttavat eri tavoin tavallisten ihmisten elämään. 1900-luvun alkupuolella monguorien keskuudessa toimi roomalaiskatolisia lähetyssaarnaajia, mutta heidän vaikutuksensa jäi vähäiseksi.[4]

Buddhalaisuus ja etenkin luostarilaitos on jättänyt jälkensä monguorien naimatapoihin. Kun perheeseen tuli kaksi poikaa, oli tavallista lähettää toinen näistä luostariin. Koska suhteellisen suuri osa miehistä oli luostareissa, kaikille naisille ei riittänyt aviopuolisoja. Naimattomat naiset asuivat siksi perheidensä kanssa mutta saivat pitää rakastajia. Näistä suhteista syntyneet lapset ottivat naisen isän sukunimen. Tapa jatkuu edelleen luostarilaitoksen viedessä yhä miespuolista väkeä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rongxing Guo • Uradyn E. Bulag • Michael A. Crang • Thomas Heberer • Eui-Gak Hwang • James A. Millward Morris Rossabi • Gerard A. Postiglione • Chih-yu Shih • Nicholas Tapp • Luc Changlei Guo: Multicultural China - A Statistical Yearbook (2014). Springer. ISBN 978-3-662-44112-1. (englanniksi)
  2. a b c d e f Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 551–552. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9. (englanniksi)
  3. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2, s. 291. Moskva: Nauka, 2001. ISBN 5-02-011268-2.
  4. a b c d e f James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 336–337. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)
  5. Zheng Qian: China's Ethnic Groups and Religions, s. 19–22. Cengage Learning, 2010. ISBN 981-4319-76-7. (englanniksi)
  6. 25-19 Geographic Distribution and Population of Ethnic Minorities (Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaiset virallisten etnisten vähemmistökansallisuuksien väestömäärät, julkaistu osana vuoden 2014 tilastollista vuosikirjaa) China Statistical Yearbook 2014. National Bureau of Statistics of China, stats.gov.cn. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  7. a b Narody mira: istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 310. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]