Tämä on lupaava artikkeli.

Mirian III

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mirian III
1600-luvun fresko Svetitskhovelin katedraalissa
1600-luvun fresko Svetitskhovelin katedraalissa
Iberian kuningas
284–361
Edeltäjä Aspagur I
Seuraaja Saurmag II
Henkilötiedot
Syntynyt
Sassanidit
Kuollut
Mtskheta
Puoliso Abešura ja Nana
Tiedot
Uskonto Kristinusko

Mirian III (georg. მირიან III) oli Iberian kuningas Khosroiani-dynastiasta. Hän hallitsi samaan aikaan kuin Rooman keisari Konstantinus Suuri (vallassa 306–337).

Varhaiskeskiaikaisten georgialaisten vuosikirjojen ja hagiografioiden mukaan Mirian oli Iberian ensimmäinen kristitty kuningas. Hän kääntyi uskontoon kappadokialaisen naispuolisen lähetyssaarnaajan Ninon ansiosta. Hänen on katsottu tehneen kristinuskosta valtionsa virallisen uskonnon, ja Georgian ortodoksinen kirkko pitääkin häntä pyhänä.[1][2]

Prinssi Vakhuštin esittämän perinteisen kronologian mukaan Mirian hallitsi huomattavan pitkään, 77 vuoden ajan, vuosina 268–345. Professori Cyril Toumanoffin mukaan hänen valtakautensa ajoittui vuosiin 284–361. Myös ajan roomalainen historioitsija Ammianus Marcellinus ja keskiaikaiset armenialaiset kronikat tuntevat hänet.[3][4]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan nimi Mirian on georgialainen muoto iranilaisesta nimestä "Mihran". Keskiaikaisissa georgialaisissa kronikoissa hänen nimestään annetaan muitakin muotoja, sekä alkuperäinen iranilainen muoto että samantyyppisiä georgialaisia muotoja (Mirean, Mirvan). Latinaksi kirjoittanut roomalainen historioitsija Ammianus Marcellinus (XXI.6.8) käyttää aikalaisestaan nimeä Meribanes. Mahdollisesti 700-luvulla laadituissa armenialaisissa kronikoissa, joita on perinteisesti pidetty Mooses Khorenelaisen kirjoittamina, häntä kutsutaan nimellä Mihran ja hänen kerrotaan kääntyneen kristinuskoon. Järjestysluku III on moderni keksintö eivätkä keskiajan georgialaiset kirjailijat käyttäneet sitä. Koska Iberian ensimmäistä kristittyä hallitsijaa edelsi kaksi samannimistä kuningasta, Mirianille on georgialaisessa historiografiassa annettu järjestysluku III.[3][4]

Dynastinen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaikaisen georgialaisen kronikan Kuninkaiden elämä mukaan Mirian oli persialainen prinssi, joka meni naimisiin iberialaisen prinsessan Abešuran kanssa. Abešura oli Georgian arsakididynastian viimeisen kuninkaan Aspagur I:n tytär. Kun Aspagur kuoli, Mirianin isä eli Iranin suuri kuningas, jota georgialaiset kronikat kutsuvat nimellä "Kasre" (Khosrau), nosti hänet Iberian valtaistuimelle. Koska tämä tapahtui sassanidien hallitessa Irania, kronikoiden keskiaikainen kirjoittaja oletti (tai keksi) Mirianin polveutuvan sassanideista. Sassanidit eivät kuitenkaan käyttäneet nimeä Khosrau ennen kuin vasta myöhemmin, joten joko georgialaiset vuosikirjat ovat erehtyneet Mirianin isän nimestä tai "Khosrau" oli kuningasta tarkoittanut yleistermi. Toumanoff päätteli, että Mirian saattoi olla mihranidien jälkeläinen. He olivat yksi Iranin seitsemästä suuresta suvusta. Professori Giorgi Melikišvili kuitenkin väittää, että Toumanoffin oletus on väärä ja että Mirian kuului paikalliseen iberialaiseen aatelissukuun, jolle annettiin keskiajalla eksoottinen ulkomainen kuninkaallinen alkuperä, jotta Mirian olisi vaikuttanut arvovaltaisemmalta. Eräs keskiaikainen georgialainen teos, Kartlin kääntymys, on ristiriidassa Kuninkaiden elämän kanssa ja väittää Mirianin olleen Levin poika. Levistä ei kerrota muissa lähteissä.[3]

Hallinnon alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaiden elämä kertoo Mirianin hallinnosta yksityiskohtaisesti. Vaikka sen tiedot Mirianin osallistumisesta Iranin vasallina sassanidien sotaan Rooman valtakuntaa vastaan ja maa-alueiden haalinnasta Armenialta saattavatkin olla tosia, kronikka väittää Mirianin myös tavoitelleen Iranin kruunua, hallinneen Kolkhista ja Albaniaa ja toimineen Syyriassa asti. Nämä väitteet ovat selvästi keksittyjä. Vuonna 298 Nisibiksen rauhassa Iran tunnusti Rooman ylivallan Armeniassa ja Iberiassa, mutta Mirianin annettiin jäädä valtaan. Hän sopeutui nopeasti uuteen poliittiseen tilanteeseen ja muodosti läheiset suhteet Roomaan.[5] Suhde vahvistui, kun Mirian kääntyi kristinuskoon;[6] perinteen mukaan kappadokialaisen nunnan Ninon avustuksella.[1] Tästä huolimatta Ammianus Marcellinus kertoo, että Konstantinuksen seuraajan Constantius II:n täytyi lähettää Armenian Aršak II:lle ja Iberian Meribaneelle 360 lähetystöä kalliine lahjoineen pitääkseen heidät uskollisina Roomalle konfliktissa Irania vastaan.[7]

Kääntyminen kristinuskoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Mirianin ja kuningatar Nanan haudat Samtavron kirkossa Mtskhetassa.

Mirianin kääntyminen kristinuskoon saattoi tapahtua vuonna 334, minkä jälkeen uskonto julistettiin Iberian valtionuskonnoksi vuonna 337.[4] Hän oli siten yksi ensimmäisistä uuden uskonnon omaksuneista antiikin hallitsijoista. Legendan mukaan vakaasti pakanallinen Mirian oli metsästämässä lähellä pääkaupunkiaan Mtskhetaa, kun pimeys laskeutui maan ylle ja kuningas sokaistui täysin. Valo ei palannut, ennen kuin Mirian rukoili "Ninon Jumalaa" apuun. Palattuaan takaisin hän pyysi audienssia Ninolta ja kääntyi kristinuskoon pian myöhemmin. Perinteen mukaan Mirianin toinen vaimo Nana kääntyi ennen miestään.[3][8]

Hänen kääntymyksensä edesauttoi kuninkaallisen keskushallinnon kasvua, sillä esikristillisten temppelien omaisuus takavarikoitiin ja luovutettiin aatelisille ja kirkolle. Keskiaikaiset georgialaiset lähteet kertovat, kuinka aktiivisesti monarkia ja aatelisto levittivät kristinuskoa ja kuinka he kohtasivat vastarintaa vuoristolaisilta.[9] Roomalainen historioitsija Rufinus ja georgialaiset vuosikirjat kertovat, että kääntymisensä jälkeen iberialaiset pyysivät keisari Konstantinukselta papistoa. Konstantinus vastasi innokkaasti lähettämällä Iberiaan pappeja ja pyhäinjäännöksiä. Georgialaisen perinteen mukaan Mirian rakennutti seuraavaksi katedraalin Mtskhetaan ja teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin hieman ennen kuolemaansa.[8] Mirianin ja hänen vaimonsa Nanan sanotaan haudatun Samtavron luostariin Mtskhetassa, jossa heidän hautansa ovat edelleen nähtävillä.[2]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialaiset lähteet kertovat Mirianin kahdesta avioliitosta. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Abešura, Iberian viimeisen arsakidikuninkaan tytär, jonka sukujuuret ulottuivat muinaiseen Parnavaziani-dynastiaan saakka. Hän kuoli ilman perillisiä, kun Mirian oli 15 vuoden ikäinen, Toumanoffin mukaan vuonna 292. Hänen kuolemansa myötä "Parnavaziani-kuninkaiden valtakausi Iberiassa päättyi", kronikoitsija jatkaa. Mirian meni myöhemmin naimisiin "pontoslaisen, Oligotoksen tyttären" Nanan kanssa. He saivat kaksi poikaa, Revin ja Varaz-Bakurin, ja yhden tyttären, joka meni naimisiin Gogarenen ensimmäisen mihranidi-hallitsijan Perozin kanssa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lang, David Marshall: Lives and legends of the Georgian, s. 13–39. Allen & Unwin, 1956.
  2. a b Machitadze, Archpriest Zakaria: The Feast of the Robe of our Lord, the Myrrh-streaming and Life-giving Pillar, Equals-to-the-Apostles King Mirian and Queen Nana, and Saints Sidonia and Abiatar (4th century) 2006. Pravoslavie.ru.
  3. a b c d Rapp, Stephen H.: Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts, s. 293–295. Peeters Publishers, 2003. ISBN 90-429-1318-5.
  4. a b c Toumanoff, Cyril: Studies in Christian Caucasian History, s. 83–84, 377. Georgetown University Press, 1967.
  5. Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation, s. 15. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153.
  6. Lenski, Noel Emmanuel: Failure of empire: Valens and the Roman state in the fourth century A.D., s. 157. University of California Press, 2002. ISBN 0520233328.
  7. Hamilton, Walter: The Later Roman Empire (A.D. 354-378) By Ammianus Marcellinus, s. 215. Penguin Classics, 1986. ISBN 0140444068.
  8. a b Thomson, Robert W.: Rewriting Caucasian History, s. 83–90. Oxford University Press, 1996. ISBN 0198263732.
  9. Amidon, Philip R.: The church history of Rufinus of Aquileia, books 10 and 11, s. 48. Oxford University Press, 1997. ISBN 0195110315.
  10. Toumanoff, Cyril: Chronology of the Early Kings of Iberia. Traditio, 1969, 25. vsk, s. 21-23.


Edeltäjä:
Aspagur I
Iberian kuningas
284–361
(Yhteishallitsija Rev II 345–361)
Seuraaja:
Saurmag II