Mira Hillberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mira Hillberg
Henkilötiedot
Syntynyt s. 1975
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimet Mira
Laulukielet suomi
Levy-yhtiöt Audiovox

Mira Hillberg (os. Törmi, s. 1975) on suomalainen laulaja. Hän on syntynyt Ruotsissa, mutta muutti pysyvästi Suomeen vuonna 1991.

Hillberg nousi julkisuuteen vuonna 1994 Ykköstähti-kilpailun myötä. Samana vuonna hän teki levytyssopimuksen Audiovoxin kanssa, ja levytti debyyttisinglensä "Onpa iisi päivä".[1] Kappale sai lämpimän vastaanoton. Suosion myötä julkaistiin uusi single "Mun elämää", josta samoin tuli hitti.[2] Huhtikuussa 1995 levy-yhtiö julkaisi studioalbumin.[3] Albumi pysyi Suomen virallisella albumilistalla seitsemän viikkoa.

Ensimmäisen albumin jälkeen Mira vietti hiljaiseloa vuoteen 1997 asti, jolloin julkaistiin toinen studioalbumi "Miljoona volttii".[4] Hän osallistui saman vuoden Syksyn sävel -kilpailuun kappaleella "Muisti", joka ei saanut samanlaista suosiota kuin aiemmat hittisinglet.

Seuraavana vuonna Miralta julkaistiin vielä yksi single, jonka jälkeen hän piti taukoa soolouraltaan, kunnes osallistui sisarensa Therese Törmin kanssa Sisterhood-duona vuoden 2000 Euro­viisu­karsintoihin. Sisterhood sijoittui viisukarsinnoissa neljänneksi.[5] Hän osallistui myöhemmin itse vielä vuonna 2004 Euro­viisu­karsintoihin kappaleella "Reason". Silloin hän jäi toisen alkukarsinnan viimeiselle sijalle.[6]

Hän toiminut myös muun muassa Nylon Beatin, ja laulaja Sheidin taustalaulajana.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit

  • Mira (1995) #27 (Suomen virallinen lista) [7]
  • Miljoona volttii (1997)

Singlet

  • Onpa iisi päivä (1994) #13 (50 hittiä -lista)[8]
  • Mun elämää (1994) #18 [9]
  • Rakkautta on (1995)
  • Tahdon rakastella sinua (1995)
  • Miljoona volttii (1997)
  • Muisti (1997)
  • Paha (1997)
  • Mietin (1998)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänitearkisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ompa iisi päivä Äänitearkisto. Viitattu 23.9.2013.
  2. Mun elämää Äänitearkisto. Viitattu 23.9.2013.
  3. Mira Äänitearkisto. Viitattu 23.9.2013.
  4. Miljoona volttii Äänitearkisto. Viitattu 23.9.2013.
  5. Muistathan: Suomen karsinnat 2000 Viisukuppila. Viitattu 24.11.2016.
  6. Muistathan: Suomen karsinnat 2004 Viisukuppila. Viitattu 24.11.2016.
  7. MIL - MOJ suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 24.11.2016.
  8. MIL - MOJ suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 24.11.2016.
  9. MIL - MOJ suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 24.11.2016.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.