Metsämurmeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsämurmeli
Groundhog3.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Oravamaiset Sciuromorpha
Heimo: Oravat Sciuridae
Alaheimo: Varsinaiset oravat Sciurinae
Suku: Murmelit Marmota
Laji: monax
Kaksiosainen nimi

Marmota monax
(Linnaeus, 1758)

Metsämurmelin levinneisyys
Metsämurmelin levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Metsämurmeli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsämurmeli Commonsissa

Metsämurmeli (Marmota monax, engl. groundhog tai woodchuck) on suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa Kanadassa ja Yhdysvalloissa tavattava murmeli. Metsämurmeli on kooltaan muita mantereen murmeleja hieman pienempi ja se on myös vähemmän sosiaalinen. Groundhog Day on sen horroksen päättymiseen liittyvä juhlapäivä 2. helmikuuta. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuvassa.

Metsämurmeli voidaan jakaa yhdeksään alalajiin:

  • M. m. monax sen levinneisyysalueen eteläosissa
  • M. m. bunkeri levinneisyysalueen lounaisosissa
  • M. m. canadensi suuressa osassa Kanadaa ja Koillis-Yhdysvalloissa
  • M. m. ignava Québec ja Labrador Kanadassa
  • M. m. johnsoni Kaakkois-Québec Saint Lawrencen vesitien etelärannalla
  • M. m. ochracea Yhdysvaltojen Alaska ja Kanadan luoteisosat
  • M. m. preblorum Uusi-Englanti Yhdysvalloissa
  • M. m. pretensis Brittiläinen Columbia Kanadassa ja Yhdysvaltojen luoteisraja
  • M. m. rufescens Dakota ja Suurien järvien pohjoisosa Yhdysvalloissa, Etelä-Ontario Kanadassa ja sieltä Uuteen-Englantiin Yhdysvalloissa

[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsämurmelit ovat Pohjois-Amerikan muihin murmeleihin verrattuna suhteellisen pienikokoisia. Niiden ruumiin pituus on 418–665 mm, hännän pituus 100–155 mm ja keskipaino 3526 g. Turkin selkäpuolen väritys vaihtelee harmaasta kanelin- ja tummanruskeaan, sekä mustaan. Päällyskarva voi olla kärsjistään vaaleaa. Vatsapuolen väritys vaihtelee harmaasta ruskeaan, punaisenruskeaan ja tummanruskeaan. Naamassa nenän ja alaleuan tienoilla on usein vaaleita laikkuja. Jalat ovat mustat tai tummanruskeat. Häntä on suhteellisen lyhyt.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikasia pesässä.

Lajia tavataan suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Sen levinneisyysalue ulottuu Yhdysvaltojen Alaskasta itään Kanadan Labradorssa, etelään Yhdysvaltojen Etelävaltoihin ja länttä kohti Suurten tasankojen reunamalle.[1]

Lajin tyypillisiä elinympäristöjä ovat alavien maiden metsät peltojen, teiden tai jokien lähistöllä. Se suosii aukteita alueita, kuten niittyjä, laidunmaita, vanhoja peltoja ja puutarhoja. Usein sitä tavataan maatalousalueilla lähellä ihmisten rakennuksia. Avoimella metsämaastolla sitä esiintyy etenkin kukkuloilla tai kivikoilla.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesänpehmikkeitä suussaan vievä metsämurmeli.

Metsämurmeli on pääosin päiväeläin. Rakennetulla alueella se saattaa olla aktiivisempi hämärässä tai öisin. Ne rakentavat suhteellisen yksinkertaisia pesäkoloja aukeille tai metsiköille. Rakennettujen alueiden lähistöllä pesät voidaan tehdä myös rakennusten yhteyteen.. Aikuiset yksilöt elävät yksin omalla kotialueellaan. Urosten kotialueen koko on 0,5–4 hehtaaria ja naaraiden noin puolet pienempi. Ne ovat territoriaalisia, mutta urosten ja naaraiden alueet voviat olla päällekkäisiä. Sen sijaan kahden naaraan alueet eivät yleensä ole päällekkäisiä. Tunkeiliaan suhtaudutaan yleensä suhteellisen vihamielisesti. Ystävällisetkin kohtaamiset ovat mahdollisia, etenkin jos yksilöt sattuvat olemaan läheistä sukua keskenään. Metsämurmelit tekevät hajumerkkejä kasveihin tai esimerkiksi rakennuksiin käyttäen ylähuulellaan ja suunpielessä olevia rauhasia. Ääntelyt niillä ovat harvinaisempia, kuin joillan muilla sosiaalisemmilla murmelilajeilla.[2]

Metsämurmelit horrostavat pesäkoloissaan yksin kahdesta kuuteen kuukautta. Horroksen aikana niiden ruumiinläpö on vain hieman pesän lämpötilaa korkeammalla. Horroksen aikana murmeli voi välillä herätä ja vaipua taas horrokseen. Horros päättyy kevään puolivälillä. Pohjoisessa ne horrostavat pidempään ja etelässä lyhyemmin. Urokset heräävät usein hieman naaraita aikaisemmin ja parittelu tapahtuu naaraiden herättyä. Vuosittain naaraista lisääntyy noin 50–80 %. Tiineys kestää 31–32 päivää ja poikasia on kerrallaan yleensä 3–5. Ne tulevat ulos pesäkoloista 5–6 viikon ikäisinä. Ne lähtevät kotialueeltaan vuoden jälkeen, joskin etenkin naaraat saattavat myös jäädä kotialueen lähistölle. Täysikasvuisia niistä tulee vasta lähdön jälkeen kahden tai kolmen vuoden ikäisinä. Naaraat voviat lisääntyä jo vuoden ikäisenä, mutta se on yleisempää vasta myöhemmin.[2] Metsämurmelit voivat elää 5–6-vuotiaiksi.[3]

Metsämurmelit voivat käyttää ravinnokseen useita eri kasveja, kuten heiniä, sarakasveja, kukkia, hedelmiä ja juurimukuloita. Esimerkiksi lehtiä, hedelmiä tai siemeniä syödäkseen ne voivat myös kiivetä puihin. Niiden tiedetään ajoittain myös syövän hyönteisiä ja jopa pieniä selkärankaisia. Metsämurmelin petoeläimiä ovat monet eri petolinnut, kissaeläimet, koiraeläimet ja suuret näätäeläimet. Vaaran uhatessa metsämurmeli voi antaa kimeän hälytysäänen esimerkiksi jälkikasvuaan varten.[2] Niiden pesäkoloja voivat käyttää esimerkiksi jänikset, opossumit, skunkit, kärpät ja metsärotat.[3]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt metsämurmelin elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan laajalla alueella, se on suhteellinen yleinen ja lajilla ei uskota olevan suuria uhkia. Kannan uskotaan olevan vakaa. Paikoitellen niitä saatetaan hävittää tuhoeläimenä esimerkiksi niiden tuottamien vahinkojen takia viljelyksillä, puutarhoilla ja rakennelmilla.[1] Metsämurmelin kaivavat pesäkolot voivat vahingoittaa rakennuksia. Metsämurmelia myös metsästetään sen lihan ja viihteen vuoksi.[2]

Metsämurmeli ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Groundhog Day on Yhdysvalloissa ja Kanadassa 2. helmikuuta vietettävä juhlapäivä. Päivä perustuu myyttiin, jonka mukaan jos horroksensa päättävä ja pesästään ulos tuleva murmeli näkee sen suulla oman varjonsa, kevään tulo myöhästyy. Tapa on peräisin Euroopasta. Keväällä on ollut merkitystä esimerkiksi viljelyn kannalta ja sen takia on seurattu talven horrostavien eläinten ilmaantumista. Euroopassa samaan tapaan on seurattu esimerkiksi mäyrän horrosta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Cassola, F.: Marmota monax IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 284–286. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1. (englanniksi)
  3. a b Woodchuck : Marmota monax Georgia Wildlife Web. Georgia Museum of Natural History. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)