Mervi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo etunumestä. Mervi on myös kylä Hattulassa.
Mervi
Nimipäivä  
– suomenkielinen 21. syyskuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen
Muunnelmia Merve, Meevi, Merva
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Merven kartano Hattulassa

Mervi on suomalainen naisen etunimi.

Nimi Mervi tuli käyttöön 1900-luvun alkuvuosina.[1] Nimi on peräisin paikannimistä. Yksi ensimmäisistä Mervi-nimisistä, Mervi Ahla (s. 1917), sai tämän nimen Hattulan Mervessä sijaitsevan Merven kartanon mukaan[2][3].

Nimi pääsi almanakkaan vuonna 1950, jolloin sen nimipäivä oli 6. tammikuuta. Vuodesta 1952 lähtien se on ollut nykyisellä päivällään, 21. syyskuuta.

Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Mervi-nimen on vuoden 2019 loppuun mennessä saanut 10 621 naista ja ainakin yksi mies. Suurin osa heistä on syntynyt vuosien 1940 ja 2000 välisenä aikana.[1]

Tunnettuja Mervejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mervi on seuraavien tunnettujen henkilöiden nimi:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 21.9.2020.
  2. Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2001. ISBN 951-1-15135-5.
  3. Helleland, Botolv: Spørjekassa om namn Universitetet i Oslo. Viitattu 28.6.2008. (norjaksi)
  4. About Mervi mervi.fi. Viitattu 21.9.2020.