Mervi Koski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mervi Koski (s. 22. toukokuuta 1955 Tamperelähde?) on kirjailija ja informaatikko, koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on julkaissut niin tieto- kuin lasten kaunokirjallisuuttakin.

Kosken aihealueena ovat usein olleet erilaiset kansanperinteen taruolennot kuten hirviöt, tontut ja kummitukset. Hänet tunnetaan myös lasten ja nuorten kirjallisuuden alan tietokirjoistaan ja hakemistoistaan. Koski on kirjoittanut myös artikkeleita lasten- ja nuortenkirjallisuusalan lehtiin sekä kolumneja. Kirjallisuutta pääaineenaan Tampereen yliopistossa opiskellut Mervi Koski on toiminut myös luovan kirjoittamisen opettajana. Hän oli perustamassa Suomen ensimmäistälähde? luovan kirjoittamisen koulua, jota Hämeenlinnan kaupunki ylläpiti. Koski vastasi koulusta ja opetti siellä vuosina 1991–1997 luovaa kirjoittamista taiteen perusopetuksen puitteissa. Noina vuosina oppilaita oli n. 100 ja ryhmiä oli esikouluikäisistä aikuisiin. Mervi Koski toimi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lasten ja nuorten palveluista vastaavana informaatikkona, kunnes vuonna 2019 jäi eläkkeelle.

Koski sai vuonna 1999 Pro Arte Tawastica -kunniakirjan taiteen ja kulttuurin hyväksi tehdystä työstä luovan kirjoittamisen parissa; vuonna 2005 Kariston säätiön tunnustuspalkinnon kirjallisesta työstään ja vuonna 2018 Suomen tietokirjailijat ry:n Tietopöllö-palkinnon koko kirjallisesta urastaan.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirviökäsikirja. Kuvittanut Laura Valojärvi (Karisto, 2010, 2.p.2018) ISBN 978-951-23-5232-6
  • Joulupukin jalanjäljillä. Kuvittanut Mika Kolehmainen (Karisto, 2011) ISBN 978-951-23-5158-9
  • Kirjavinkkejä alakoululaisille (BTJKustannus 2008) ISBN 978-951-692-714-8
  • Kirjavinkkejä yläkoululaisille (BTJKustannus 2008) ISBN 978-951-692-725-4
  • Kotieläinten kirja: Pässinpäistä navetan kuningattariin (Karisto, 2006; 2.p. 2008 ) ISBN 951-23-4805-5
  • Kotimaisia lastenlyyrikoita (BTJ Kirjastopalvelu, 2003) ISBN 951-692-551-0
  • Kurkista kuvakirjaan: Kuvakirjojen valikoimaluettelo vuosilta 2006-2007 (BTJKustannus 2008) ISBN 978-951-692-690-5
  • Kuvakirjojen aihepiirit aakkosissa. 2: valikoimaluettelo (BTJ Kirjastopalvelu, 2003) ISBN 951-692-535-9
  • Kuvakirjojen aihepiirit aakkosissa. 3: valikoimaluettelo (BTJ Kirjastopalvelu, 2005) ISBN 951-692-610-X
  • Kuvakirjojen aihepiirit aakkosissa: valikoimaluettelo (BTJ Kirjastopalvelu, 2000) ISBN 951-692-491-3
  • Lastenrunojen hakemisto. 1: Suomalaisia kansanrunoja, loruja ja hokemia (BTJ Kirjastopalvelu, 2003) ISBN 951-692-537-5
  • Lastenrunojen hakemisto. 2: Taidelyriikkaa Z. Topeliuksesta Kirsi Kunnakseen (BTJ Kirjastopalvelu, 2004) ISBN 951-692-561-8
  • Maailman merkillisimmät kummitustarinat. (Minerva Kustannus, 2017, 2.p.2018) ISBN 978-952-312-454-7
  • Seikkailutarinoita. Kuvittanut Sakari Tiikkaja (Karisto 2008) ISBN 978-951-23-5034-6
  • Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja. Kuvittanut Sakari Tiikkaja. Hämeenlinna: Karisto, 2007 ( 2.p. 2008). ISBN 978-951-23-4926-5.
  • Taskut täynnä tarinoita (Cultura, 1994) ISBN 952-9501-24-2
  • Tihunen ja musta paholainen: pikku piskin kronikat. Kuvittanut Tommi Musturi (Karisto, 2006) ISBN 951-23-4688-5
  • Tihunen: pikku piskin kronikat. Kuvittanut Tommi Musturi (Karisto, 2003) ISBN 951-23-4455-6
  • Tonttujen suuri suku. Kuvittanut Heikki Eklöf (Aurinko Kustannus, 2019) ISBN 978-952-230-618-0
  • Ulkomaisia nuortenkertojia 1, Goosebumpsien kauhusta Tylypahkan taikaan. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2001. ISBN 951-692-509-X.
  • Ulkomaisia nuortenkertojia 2, Rakkien rokista syvään velhouteen. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-625-8.
  • Ulkomaisia nuortenklassikoita Aarresaaresta Pulskaan Mustaan (BTJ Kirjastopalvelu, 2000) ISBN 951-692-466-2
  • Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita, eli, Kuka loi Lorinalätyn (BTJ Kirjastopalvelu, 1998) ISBN 951-692-443-3
  • Vakka kantensa valitsee: sananlaskuja ja mietteitä yhteiselosta. Kuvittanut Mika Kolehmainen (Karisto, 2012) ISBN 978-951-23-5493-1
  • Västäräkki vääräsääri ja yli 600 muuta suomalaista lastenlorua, kansanrunoa ja hokemaa. Koonnut ja toimittanut Mervi Koski. Kuvittanut Mika Kolehmainen. Hämeenlinna: Karisto, 2004 (10.p. 2014). ISBN 951-23-4564-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]