Meri-Maija Näykki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Meri-Maija Näykki (s. 23. toukokuuta 1991) on tamperelainen sirkus- ja teatteriohjaaja, tuottaja, yhteisötaiteilija ja esiintyjä.

Näykki on Suomen ensimmäinen sirkustaiteen maisteri [1]. Hän on valmistunut MA Directing Circus koulutusohjelmasta Circomedia -sirkuskoulusta 2018. [2] Lisäksi hän on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi 2017 Metropolian ammattikorkeakoulusta. Ohjaustyön lisäksi hänet tunnetaan myös näyttelijänä sekä drag-artistina drag king hahmolla Jari Ysäri. [3] [4]

Taiteellinen työ

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näykki on tamperelaisen paikkasidonnaisiin esityksiin erikoistuneen Täsmäteatterin perustajajäsen. [5] Tammikuussa 2022 Täsmäteatterin Narttu Live (työnimi) esitys muuttui muutamassa päivässä museoksi ja näin se Näykki työryhmineen sai ottaa teokseen sisään katsojia koronarajoituksista huolimatta.[6] Narttu Live (työnimi) oli feministinen monitoimiareena eli vastaisku Tampereen Kannen areenalle josta meinasi tulla Uros Live. Narttu Live (työnimi) teoksessa muun muassa jäädytettiin kattoon feminististen legendojen paitoja. Teos oli pilottiprojekti Tampereen kaupungin Välitila-mallille. [7]

Muita Näykin ohjaamia tilalähtöisiä (site specific) esityksiä ovat muun muassa Tampereen 240-vuotissyntymäpäivää juhlistanut PerforManse - synttärikekkerit Ratinan sillan alla (2019) ja [8] Pispalan uittotunnelissa esitetty Uittovoima syksyllä 2017. [9] Tampereen kaupunki myönsi Uittovoimalle vuoden kulttuuriteko-kunniamaininnan. [10]

Vuosina 2014-2015 Täsmäteatteri toteutti Näykin johdolla Pohjoismaiden suurimman vanhainkodin, Koukkuniemen, pihamaalla sen asukkaiden muistoihin pohjaavat näytelmät On elomme muistoja vain sekä Unhola - unohtumattomia muistoja. [11]

Täsmäteatterin lisäksi Näykki on ohjannut esityksiä muun muassa Tanssiteatteri Minimille [12] ja Rakastajat-teatterille [13].

Lisäksi hän oli yhteisötaiteilijana Koneen Säätiön ja Mynämäen kunnan yhdessä toteuttamassa yhteisötaideteoksessa "Mynä-Mynä-Maa". Projektissa purkutuomion saanut vanhainkoti muutettiin monitaideteokseksi paikallisten yhdistysten ja ihmisten voimin. [14]

Vaikuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näykki on luonut Välitila-malli nimisen konseptin, jossa kaupunki tarjoaa väliaikaisesti tyhjillään olevia tiloja taiteilijoiden käyttöön ilmaiseksi. Malli pyrkii vastaamaan kulttuurikentän tilapulaan ja siinä taiteilijalle annetaan vapaat kädet toteuttaa sellainen projekti kuin itse haluaa. [15] Malli on otettu käyttöön Tampereella keväällä 2022. [16]

Näykki on tehnyt yhteistyötä mm. Mara Balls -yhtyeestä tunnetun Maria Mattilan kanssa ja manifestoinut Tampere2026 kulttuuripääkaupunkihaussa kulttuurin tekijöiden välisten raja-aitojen kaatamisesta. [17]

Kesällä 2021 Näykki ja kaksi muuta Cult Cunth -aktivistiryhmän aktivistia poistettiin Rauhaniemen saunasta heidän saunottuaan siellä yläosattomissa. [18] Myöhemmin samana kesänä Näykki oli järjestämässä Rauhaniemen uimarannalle Tissiflashmobia - tapahtumaa jonka tarkoituksena on kritisoida sitä, että miesten nännit saavat näkyä, mutta naisten odotetaan peittävän nänninsä. Tampereen kaupunki on linjannut, että julkisilla uimarannoilla kaikki saavat olla yläosattomissa sukupuoleen katsomatta. [19]

Yle julkaisi toukokuussa 2021 Topi Tirrin ohjaaman Nännit Rannalla -dokumentin, jossa Meri-Maija Näykki ja Mikko Seppälä pohtivat miksi toisella heistä on oikeus olla rannalla ilman paitaa ja toisella ei. [20]

  1. Kulttuuritoimitus kulttuuritoimitus.fi.
  2. Sirkuksen tiedotuskeskus sirkusinfo.fi.
  3. Ansioluettelo Meri-Maija Näykki. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  4. Jari Ysäri - How much is the Fish? - Tampereen Teatterikesä www.teatterikesa.fi. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 15.4.2021.
  5. Täsmäteatteri Täsmäteatteri. Viitattu 15.4.2021.
  6. Tuulia Kotakorpi: Helsingin Sanomat hs.fi. 14.1.2022. Viitattu 25.5.2022.
  7. Anu Leena Koskinen: Yle 3.11.2021. Yleisradio. Viitattu 25.5.2022.
  8. Kulttuuritoimitus kulttuuritoimitus.fi.
  9. Kriitikko hurmaantui Pispalan uittotunnelissa: Täsmäteatterin Uittovoima on parempaa taidetta kuin David Lynchin uusi Twin Peaks Aamulehti. 8.9.2017. Viitattu 15.4.2021.
  10. Tamperelaisten teatteriesitystä ei voitu ymmärtää maailmalla – Siihen liittyy kaksi täysin käsittämätöntä sanaa Aamulehti. 5.2.2018. Viitattu 20.4.2021.
  11. Koukkuniemen kesäteatteri Koukkuniemen kesäteatteri. Viitattu 20.4.2021.
  12. Emma Vainio: Helsingin Sanomat hs.fi. 11.2.2022. Viitattu 25.5.2022.
  13. Pertti Pitkonen: Satakunnan kansa satakunnankansa.fi. 25.9.2020. Viitattu 25.5.2022.
  14. Koneen Säätiö koneensaatio.fi. Viitattu 25.5.2022.
  15. Päivi Vasara: Kulttuuritoimitus kulttuuritoimitus.fi. 13.11.2021. Viitattu 25.5.2021.
  16. Jaakko Laurila: Tampereen kaupunki tampere.fi. 11.3.2022. Viitattu 25.5.2022.
  17. Tampereen kulttuuripääkaupunkihaku tampere26.fi.
  18. Mari Jäntti: Yle Yle.fi. 15.6.. Viitattu 25.5.2022.
  19. Elli Suutari: Aamulehti aamulehti.fi. 15.7.2021. Viitattu 25.5.2022.
  20. G-Livelab glivelab.fi. 14.5.2021. Viitattu 25.5.2022.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.