Medieval 2: Total War: Kingdoms

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Medieval 2: Total War: Kingdoms on Creative Assemblyn julkaisema lisäosa Medieval 2: Total War -reaaliaikastrategia-/vuorostrategiapelille. Peli sijoittuu vuosille 1080–1530 jaa. eli samalle ajanjaksolle kuin alkuperäinen peli. Lisäosa on muutamia uusia ominaisuuksia lukuun ottamatta samankaltainen kuin alkuperäinen peli.

Uudistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäosa tuo neljä uutta kampanjaa sekä lukuisia uusia pelattavia kansoja. Kampanjat sijoittuvat kokonaan uusiin karttoihin, Amerikkaan, Itämerelle, Britteinsaarille ja Lähi-itään.

Americas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kampanja kertoo espanjalaisten tunkeutumisesta nykyisen Meksikon alueelle 1500-luvun alussa. Sääntöjä on muutettu siten, että Total War -kenraalit ovat nyt kuuluisia konkistadoreja, jotka nousevat laivasta historiallisesti täsmällisissä paikoissa: Cortés ja Coronado Veracruzissa ja De Montejo Jukatanin niemimaalla, jossa välillä jo rappioitunut mayojen korkeakulttuuri on nousemassa kohti uutta kukoistusta. Ranskalaiset ovat perustaneet siirtokuntia Floridan niemimaalle. Kampanjassa voi pelata Espanjalla, apasseilla, asteekeilla ja mayoilla. Mikäli pelin pelaa läpi, pelaaja saa uusiksi pelattaviksi kansoiksi taranscan-, chichimecha- ja tlaxcallans-asteekkiheimot.

Teutonic[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teutonic-kampanjassa seurataan vuodesta 1250 alkaen Saksalaista ritarikuntaa, jonka tavoitteena on käännyttää Euroopan viimeinen pakanavaltio, Liettua, kristinuskoon. Pelin aikana liettualaisille tulee mahdollisuus muuttua katoliseksi valtioksi. Se parantaa maan teknologiaa ja luo lempeämmät suhteet ympäröiviin valtioihin, mutta sytyttää levottomuuksia ja kaikki pelaajan kauppiaat, papit, vakoojat ja salamurhaajat eroavat. Tanskalla on mahdollisuus perustaa Kalmarin unioni, jos se saa valloitettua tietyt alueet Skandinaviasta. Kampanja sisältää muitakin historiallisia tapahtumia, esimerkiksi Hansaliiton perustamisen. Kampanjassa voi pelata Liettualla, Tanskalla, Saksalaisella ritarikunnalla, Novgorodin tasavallalla sekä Puolalla ja Pyhällä saksalais-roomalaisella keisarikunnalla (vain pelin läpäisemisen jälkeen).

Britannia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilaiset yrittävät kampanjassa saada haltuunsa Britteinsaaret, joita asuttavat pienemmät valtiot. Maan infrastruktuuri on retuperällä, joten rakennettavaa riittää tieverkosta alkaen. Norjan viikingit ovat ottaneet Skotlantia ympäröivät saaristot haltuunsa ja ovat näin uhkana Skotlannille. Englannilla on erityisen vaikea asema, sillä heillä on paljon vihollisia ja alueita hallittavana. Kampanjassa voi pelata Englannilla, Skotlannilla, norjalaisilla, Walesilla ja Irlannilla.

Lisäksi myöhemmin pelissä muutamat englantilaiset paronit (historiaan perustuen) tekevät liiton, luoden peliin väliaikaisesti uuden valtion (Baron's Alliance), joka saa haltuunsa muutaman kaupungin ja tehtäväkseen Englannin tuhoamisen.

Crusades[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kampanja sijoittuu 1170-luvun Lähi-itään, ennen Kolmatta ristiretkeä. Erikoisuutena kampanjassa on mukana eri puolilla kuuluisia sankareita kuten Rikhard I Leijonamieli ja Salah al-Din. Näillä sankareilla voi taisteluissa esimerkiksi parantaa sotilaiden moraalia ja nostaa joukkojen hyökkäysvoimaa. Kampanja sisältää myös paljon historiallisia tapahtumia ja yksiköitä. Tämä kampanja on pelattavissa Antiokian ruhtinaskunnalla, Jerusalemin kuningaskunnalla, Egyptillä, Turkilla ja Bysantin keisarikunnalla.