McMurdon kuivat laaksot

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
McMurdon kuivat laaksot Landsat 7:n ottamassa satelliittikuvassa. Victorian, Wrightin ja Taylorin laaksojen isot suolajärvet erottuvat kuvan vasemmanpuoleisten laaksojen pohjilla sinisinä alueina.
Alueen karttaa

McMurdon kuivat laaksot on lumettomista laaksoista muodostuva alue Etelämantereella Victorianmaalla McMurdon salmen rannalla. Laaksojen yhteenlaskettu pinta-ala on 4 800 neliökilometriä, mikä vastaa noin kahta prosenttia Etelämantereen pinta-alasta, ja ne ovat mantereen suurin lumeton alue.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaksot muodostuvat kolmesta isosta (merkitty seuravassa i:llä) ja muutamasta pienemmästä itä-länsisuuntaisesta laaksosta. Laaksot ovat noin 5–10 km leveitä ja 15–80 km pitkiä. Pohjoisesta etelään lueteltuna kuivat laaksot ovat:

Jonkin matkaa laaksoista kaakkoon on lisäksi huonosti tutkittu Garwoodin, Marshallin ja Miersinlaaksoista muodostuva alue, joka ekologisesti muistuttanee enemmän tutkittuja laaksoja.[1]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaksojen kuivuus johtuu katabaattinen tuuliista. Laaksojen länsipuolella sijaitsevalta Itä-Antarktiksen jäätiköltä laskeutuva kylmä ja kuiva tuuli aiheuttaa vähäisenkin lumen sublimoitumisen ja estää näin jäätikön muodostumisen. Mannerjäätikkö itse ei pääse työntymään laaksoihin, sillä laaksojen länsipäässä oleva harjanne estää sen.

Vuoden keskilämpötila alueella on noin −20 °C kuukausittaisen keskilämpötilan vaihdellessa −23,7 °C ja +0,7 °C välillä. Tuulennopeus laaksoissa on kesäisin 10–15 km/h mutta voi saavuttaa talvella jopa 320 km/h. Tuuli on muokannut laaksoihin monia erikoisia kalliomuodostumia.

Muumioitunut hylje McMurdon laaksoissa.

Täysin vedetön ei ympäristö laaksoissa kuitenkaan ole, sillä niissä on muutamia hypersuolaisia järviä ja Etelämantereen kesän aikana alueella virtaa joitakin jokia. Näistä merkittävin on Wrightin laakson pohjalla virtaava mantereen pisin joki, Onyx. Laaksot ovat tieteelliseltä kannala hyvin mielenkiintoisia, sillä kylmyyden ja kuivuuden vuoksi ne luultavasti muistuttavat Marsin pintaa maapallolla eniten.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ankarista oloista huolimatta alueella kasvaa jäkäliä, leviä sekä bakteereita ja arkeoneja. Laakson erikoisuutena voidaan mainita endoliittiset mikrobikasvustot. Eläimistö muodostuu mikroskooppisista punkeista, rataseläimistä, karhukaisista, sukkulamadoista ja alkueliöistä. Läheiseltä rannikolta laaksoihin vaeltaneiden weddellinhylkeiden muumioituneita jäänteitä löytyy Wrightin ja Taylorin laaksoista.

Tutkimus ja ihmisen toiminta alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueella on runsaasti tutkimustoimintaan liittyvää infrastruktuuria, mutta pysyviä tutkimusasemia siellä ei enää ole. Uudella-Seelannilla oli vuosina 1968–1995 Wrightinlaaksossa kesäaikaan toimiva tutkimusasema Vanda, mutta ympäristön suojelemiseksi asema purettiin.[2] Lähimmän asutuksen muodostavat McMurdon ja Scottin tutkimusasemat noin sadan kilometrin päässä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]