Mauritz Hammarberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mauritz Hammarberg

Lars Mauritz Fabian Hammarberg (20. tammikuuta 1871 Nackan kunta, Ruotsi - 1947)[1] oli ruotsalainen puutarha-arkkitehti. Vuosina 1906–1936 hän toimi Tukholman kaupunginpuutarhurina.

Hammarberg hankki kokemusta puutarha-alalta useissa Ruotsin kartanoissa. Vuosina 1889-1891 hän työskenteli Suomessa Helsingissä Helsingin kaupunginpuutarhassa. Hän valmistui vuonna 1893 Ruotsin kuninkaallisen maatalousakatemian puutarhakoulusta ja teki vuosina 1894-1898 opintomatkoja Saksaan, Englantiin ja Ranskaan.

Vuosina 1898-1906 Hammarberg toimi kaupunginpuutarhurina Turussa Suomessa. Hammarbergin suunnitelmiin perustuvat muun muassa Turun Kupittaanpuiston ensimmäiset lintulammikot vuodelta 1905 ja vuonna 1912 avattu Kupittaan maauimala.[2] Vuonna 1906 Hammarberg palasi Ruotsiin ja työskenteli siellä Tukholman kaupunginpuutarhurina vuoteen 1936. Tuona aikana hän suunnitteli kaupunkiin useita puistoja, joihin kuuluu muiden muassa vuosina 1929-30 toteutettu Nobelparken.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svenskt biografiskt lexikon, Band 18 Hallart - Heurgren, s. 148. Julkaisun verkkoversio Ruotsin valtionarkiston verkkopalvelussa. (ruotsiksi)
  2. Kupittaanpuisto – Historiaa (Internet Archivessa, tallennettu 27.9.2007) Turun kaupunki, Elämysten maa -hanke. Viitattu 11.10.2014.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Mauritz Hammarberg