Jules Massenet

Jules Massenet.

Jules-Émile-Frédéric Massenet (12. toukokuuta 1842 Montaud, Saint-Étienne – 13. elokuuta 1912 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä. Massenet tunnetaan nykyään eritoten oopperoistaan.

Nuoruus

Opiskeltuaan Ambroise Thomas’n johdolla Pariisin konservatoriossa Massenet voitti Prix de Romen ja muutti kolmeksi vuodeksi Roomaan. Italiassa hän meni naimisiin ja tapasi muun muassa Franz Lisztin. Hänen ensimmäinen oopperansa oli yksinäytöksinen Grand’Tante Opéra-Comiquessa 1867. Ranskan–Preussin sodan sytyttyä Massenet palveli sotilaana, mutta palasi vuoden kuluttua sävellystyöhön.

Menestysvuodet

Cendrillonin eli Tuhkimon juliste vuodelta 1899.

1870-luvun alun kahdella oopperalla, Don César de Bazanilla ja Marie-Magdaleinella, Massenet nousi valokeilaan saaden tunnustusta muun muassa Tšaikovskilta ja Gounod’lta. Suursuositussa Manonissa Massenet käytti johtoaiheita, minkä vuoksi häntä nimitettiin ”Mademoiselle Wagneriksi” – ehkä hieman kateudestakin, sillä Massenet oli tällöin Ranskan suosituin oopperasäveltäjä. Seuraavat oopperat Le Cid, Le Mage ja Esclarmonde eivät menestyneet, mutta vuoden 1892 Werther sai jälleen suuren suosion.

Massenet opettajana

Vuosina 1878–1892 Massenet toimi Pariisin konservatoriossa professorina opettaen sävellystä. Hänen kuuluisimpia oppilaitaan ovat olleet Paul Vidal, George Enescu, Ernest Chausson ja Gustave Charpentier ja suomalainen Armas Järnefelt.

Myöhemmät vaiheet

Joksikin aikaa Massenet siirtyi verismo-oopperoihin, mutta palasi vanhaan, kevyempään ja runollisempaan tyyliinsä. Ranskalaiset musiikkivirtaukset olivat kuitenkin muuttaneet suuntaa, eivätkä Massenet’n vuosisadan vaihteen jälkeen sävelletyt oopperat ehkä Don Quichottea lukuun ottamatta saavuttaneet menestystä.

Thérèse on kaksinäytöksinen 70 minuuttia kestävä ooppera, joka sijoittuu Ranskan vallankumoukseen.

Teokset

Oopperoiden lisäksi Massenet sävelsi myös balettimusiikkia, oratorioita ja kantaatteja, orkesteriteoksia sekä lauluja. Vincent d’Indy kuvaili hänen varhaisempia oopperoitaan ja oratorioitaan ”puoliuskonnollisesti eroottisiksi”. Massenet antoi itsekin ymmärtää ettei juuri perusta ”jeesushömpötyksistä”, mutta tekevänsä niitä mikäli yleisö niin haluaa. Hänen teoksistaan voi löytää myös itämaisia vaikutteita koko uran ajalta.

Oopperat

• Grand’Tante (1867)
• Don César de Bazan (1872)
• Marie-Magdaleine (1873)
• Bérengère et Anatole (1876)
• Le Roi de Lahore (1877)
• La Vierge (1880)
• Hérodiade (1881)
• Manon (1884)
• le Cid (1885)
• Esclarmonde (1889)
• Werther (1892)
• Thaïs (1894)
• Le Portrait de Manon (1894)
• La Navarraise (1894)
• Sapho (1897)
• Cendrillon (1899)
• Grisélidis (1901)
• Le Jongleur de Notre-Dame (1902)
• Chérubin (1905)
• Thérèse (1907)
• Don Quichotte (1910)
• Roma (1912)
• Panurge (1912)
• Cléopatre (1914)
• Amadis (1922)

Massenet’sta sanottua

”Niin kuin jokaisella italialaisella muusikolla on itsessään pieni osa Verdiä tai Puccinia, kantaa jokainen ranskalainen sydämessään vähän Massenet’ta.” – Francis Poulenc

Aiheesta muualla

• Massenet-sivusto
• Jules Massenet International Music Score Library Project (englanniksi)