Martti Mykkänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Martti August Mykkänen (15. marraskuuta 1926 Iisalmen maalaiskunta22. helmikuuta 2008 Helsinki)[1] oli suomalainen graafikko, joka tunnettiin erityisesti tekemistään kirjojen kansista ja julisteista. Hänen tunnetuin kansikuvituksensa on Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan pelkistetty kansi vuodelta 1954. Kaikkiaan Mykkänen suunnitteli noin 450 kirjankantta, joista moni palkittiin vuoden kauneimpana. Hän oli 1950–1970-lukujen suomalaisen kansi- ja julistetaiteen tärkeimpiä nimiä, ja monet muut pyrkivät jäljittelemään hänen tyyliään.[2] Mykkänen taittoi Suomen kansainvälistä tiedotuslehteä Look at Finland sen koko ilmestymisajan 1964–1992.[3]

Mykkänen valmistui Taideteollisesta keskuskoulusta vuonna 1951, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelua Sveitsissä. Hän oli tunnettu modernista tyylistään.

Toimittaja Ville Hännisen mukaan Mykkäsen parhaimpiin kansikuviin kuuluu Tammen Keltaisessa kirjastossa vuonna 1964 julkaistun James Joycen Odysseuksen kansi, jossa kirjan nimen kirjaimet on sommiteltu kekseliääksi kuvioksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martti A. Mykkänen HS Muistot, Helsingin Sanomat 21.5.2011. Viitattu 7.5.2024.
  2. a b Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 127–128, 155–156. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
  3. Peltonen, Maija-Liisa: Apua! Look at Finland on henkitoreissaan (Jutussa virheellisesti vuosiluku 1995.) Helsingin Sanomat. 24.2.1992. Viitattu 26.6.2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aartomaa, Ulla: Martti Mykkänen: Kirjanpäällyksiä ja kuvituksia, graafista muotoilua, julisteita. Studio Aartomaa Oy, 1999. ISBN 951-98017-1-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.