Maria Kristiina (Espanjan kuningatar, 1806–1878)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuningatar Maria Kristiina, tuntemattoman taiteilijan maalaama muotokuva vuodelta 1831.

Maria Kristiina (esp. María Cristina; 27. huhtikuuta 1806 Napoli, Molempain Sisiliain kuningaskunta23. elokuuta 1878 Sainte-Adresse, Ranska)[1] oli Espanjan kuninkaan Ferdinand VII:n puoliso ja tämän kuoltua Espanjan sijaishallitsija tyttärensä, kuningatar Isabella II:n alaikäisyyden aikana vuosina 1833–1840. Maria Kristiinan sijaishallitsijakautta leimasi ensimmäisenä karlistisotana tunnettu sisällissota kruununperimyksestä.

Maria Kristiina oli Molempain Sisiliain kuninkaan Frans I:n tytär. Hän nai Espanjan itsevaltaisesti hallinneen kuningas Ferdinand VII:n joulukuussa 1829. Koska aiemmin jo kolme kertaa naimisissa olleelle Ferdinandille ei ollut syntynyt poikia, Ferdinand muutti Maria Kristiinan toiveesta 29. maaliskuuta 1830 annetulla niin sanotulla pragmaattisella sanktiolla kruununperimysjärjestystä siten, että myös kuninkaan naispuolinen jälkeläinen voisi periä kruunun. Tämä merkitsi kruununperijän aseman siirtymistä kuninkaan nuoremmalta veljeltä Don Carlokselta heidän tyttärelleen Isabellalle, joka syntyi lokakuussa 1830. Kun Ferdinand VII kuoli 29. syyskuuta 1833, Maria Kristiina nimettiin kaksivuotiaan Isabellan sijaishallitsijaksi ja hän sai siten periaatteessa absoluuttisen vallan. Don Carlos ja monet muut eivät kuitenkaan hyväksyneet perimysjärjestyksen muuttamista, ja karlistit aloittivat sisällissodan vain muutaman päivän kuluttua.[1][2] Espanjan liberaalit asettuivat vapaamielisempänä pidetyn Maria Kristiinan hallituksen tueksi kun taas monet vanhoilliset tahot tukivat Don Carlosta.

Maria Kristiinan hallinto kärsi epävakaudesta, sillä hänen liberaalit tukijansa eivät olleet tyytyväisiä hänen toimintaansa hallitsijana. Toisaalta myös itsevaltiuden tukijoilla oli edelleen epäilyksiä häntä kohtaan. Maria Kristiina solmi vuonna 1833 pian miehensä kuoleman jälkeen salaa morganaattisen avioliiton upseeri Agustín Fernando Muñozin kanssa, mikä sai monet aiemmat tukijat kääntymään häntä vastaan. La Granjassa puhjenneen kapinan jälkeen Maria Kristiina joutui toukokuussa 1836 palauttamaan voimaan vapaamielisen vuoden 1812 perustuslain ja siten luopumaan itsevaltiudesta. Sota karlisteja vastaan päättyi kuningattaren tukijoiden voittoon, mutta vuonna 1840 vaikutusvaltainen kenraali Baldomero Espartero pakotti Maria Kristiinan luopumaan sijaishallitsijuudesta.[1] Hän siirtyi sen jälkeen maanpakoon Ranskaan. Kun Isabella II marraskuussa 1843 julistettiin täysi-ikäiseksi, hän salli äidilleen paluun Espanjaan. Tämä palasikin seuraavana vuonna, jolloin myös hänen toinen avioliittonsa tunnustettiin virallisesti ja hänen miehelleen Muñozille annettiin Rianzaren herttuan ja Espanjan granden arvot. Kun Maria Kristiina pyrki sekaantumaan maan hallintoon, hänet pakotettiin vuonna 1854 uudelleen maanpakoon.[2] Hän asui tämän jälkeen loppuikänsä Ranskassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c María Cristina de Borbón (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 21.10.2015.
  2. a b Nordisk familjebok (19125), s. 936 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 21.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]