Maria Kristiina (Espanjan kuningatar, 1806–1878)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Kristiina, tuntemattoman taiteilijan maalaama muotokuva vuodelta 1831.

Maria Kristiina (esp. María Cristina); (27. huhtikuuta 1806 Napoli, Molempain Sisiliain kuningaskunta23. elokuuta 1878 Sainte-Adresse, Ranska)[1] oli Espanjan kuninkaan Ferdinand VII:n puoliso ja tämän kuoltua Espanjan sijaishallitsija tyttärensä, kuningatar Isabella II:n alaikäisyyden aikana vuosina 1833–1840. Maria Kristiinan sijaishallitsijakautta leimasi ensimmäisenä karlistisotana tunnettu sisällissota kruununperimyksestä.

Suku ja avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Kristiina oli Molempain Sisiliain kuninkaan Frans I:n ja tämän toisen vaimon, Espanjan infanta Maria Isabella de Bourbonin toiseksi vanhin tytär. Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli Espanjan kuningas Kaarle IV.[1][2] Hänellä oli 11 sisarusta.

Maria Kristiina nai Espanjaa itsevaltaisesti hallinneen Ferdinand VII:n joulukuussa 1829. Koska aiemmin jo kolmesti naimisissa olleelle Ferdinandille ei ollut syntynyt poikia, Ferdinand muutti kruununperimysjärjestystä Maria Kristiinan toiveesta 29. maaliskuuta 1830 annetulla niin sanotulla pragmaattisella sanktiolla siten, että myös kuninkaan naispuolinen jälkeläinen voisi periä kruunun. Tämä merkitsi kruununperijän aseman siirtymistä Ferdinandin nuoremmalta veljeltä Don Carlosilta heidän tyttärelleen Isabellalle, joka syntyi lokakuussa 1830.[1][2]

Sijaishallitsija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Ferdinand VII kuoli 29. syyskuuta 1833, Maria Kristiina nimettiin kaksivuotiaan Isabellan sijaishallitsijaksi ja hän sai siten periaatteessa absoluuttisen vallan. Don Carlos ja monet muut eivät kuitenkaan hyväksyneet perimysjärjestyksen muuttamista, ja karlistit aloittivat sisällissodan vain muutaman päivän kuluttua.[1][2] Espanjan liberaalit asettuivat vapaamielisempänä pidetyn Maria Kristiinan hallituksen tueksi, kun taas monet vanhoilliset tahot tukivat Don Carlosta.

Maria Kristiinan hallinto kärsi epävakaudesta, sillä hänen liberaalit tukijansa eivät olleet tyytyväisiä hänen toimintaansa hallitsijana. Toisaalta myös itsevaltiuden tukijoilla oli edelleen epäilyksiä häntä kohtaan. Maria Kristiina solmi vuonna 1833 pian miehensä kuoleman jälkeen salaa morganaattisen avioliiton upseeri Agustín Fernando Muñozin kanssa, mikä sai monet aiemmat tukijat kääntymään häntä vastaan. La Granjassa puhjenneen kapinan jälkeen Maria Kristiina joutui toukokuussa 1836 palauttamaan voimaan vapaamielisen vuoden 1812 perustuslain ja siten luopumaan itsevaltiudesta. Sota karlisteja vastaan päättyi kuningattaren tukijoiden voittoon, mutta vuonna 1840 vaikutusvaltainen kenraali Baldomero Espartero pakotti Maria Kristiinan luopumaan sijaishallitsijuudesta.[1]

Maria Kristiina siirtyi maanpakoon Ranskaan. Kun Isabella II marraskuussa 1843 julistettiin täysi-ikäiseksi, hän salli äidilleen paluun Espanjaan. Maria Kristiina palasikin seuraavana vuonna, jolloin myös hänen toinen avioliittonsa tunnustettiin virallisesti ja hänen miehelleen Muñozille annettiin Rianzaren herttuan ja Espanjan granden arvot. Kun Maria Kristiina pyrki sekaantumaan maan hallintoon, hänet pakotettiin vuonna 1854 uudelleen maanpakoon.[2] Hän asui tämän jälkeen loppuikänsä Ranskassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e María Cristina de Borbón (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 21.10.2015.
  2. a b c d Nordisk familjebok (1912), s. 936 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 21.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]