Maa aikojen alussa 11: Pikkusaurusten matkassa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maa aikojen alussa 11: Pikkusaurusten matkassa
The Land Before Time XI: Invasion Of The Tinysauruses
Ohjaaja Charles Grosvenor
Käsikirjoittaja John Loy
Tuottaja Charles Grosvenor
Säveltäjä Michael Tavera ja James Horner
Leikkaaja Jay Bixsen
Pääosat Aaron Spann
Anndi McAfee
Aria Noelle Curzon
Jeff Bennett
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Studios Home Entertainment
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 11. tammikuuta 2005
Kesto 81 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Maa aikojen alussa 11: Pikkusaurusten matkassa on Maa aikojen alussa -elokuvasarjan yhdestoista osa. Elokuvan ohjasi ja tuotti Charles Grosvenor, joka on ohjannut myös kahdeksan muuta kyseisen sarjan elokuvaa. Käsikirjoituksen elokuvaan laati John Loy.

Elokuva julkaistiin suoraan DVD:lle ja VHS-kasetille, elokuvissa esittämisen sijaan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan päähenkilö, Pikkutassu joutuu vaikeuksiin valehdeltuaan laumalleen, että joukko pikkusauruksia olisi syönyt kaikki "puukarkeiksi" kutsutut lehdet. Tämän seurauksena Pikkutassu menettää luottamuksen ystäviinsä, laumaansa ja pikkusauruksiin, jotka pakenevat suuremmilta dinosauruksilta suurena tuntemattomana tunnetulle aavikolle, josta paetessaan he tuovat mukanaan joukon vaarallisia terävähampaita. Pikkutassun on jälleen saatava pikkusaurusten luottamus, jotta hän voi pelastaa laumansa ja ystävänsä lihansyöjiltä.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roolihahmo Ääninäyttelijä Suomenkielinen ääni Kuvaus
Pikkutassu Aaron Spann - Elokuvan päähenkilö, Apatosaurus
Sera Anndi McAfee - Pikkutassun ystävä, Triceratops
Alli Aria Curzon - Pikkutassun ystävä, Saurolophus
Petri Jeff Bennett Antti Pääkkönen Pikkutassun ystävä, Pteranodon
Piikki Rob Paulsen Rob Paulsen Pikkutassun ystävä, Stegosaurus
Isoisä Kenneth Mars Veikko Honkanen Pikkutassun isoisä, Apatosaurus
Isoäiti Miriam Flynn - Pikkutassun isoäiti, Apatosaurus
Isokäsi Michael Clarke Duncan - Pikkusaurusten johtaja, Mussaurus
Lissu Cree Summer - Pikkusaurus, Mussaurus
Keijo Leigh Kelly - Pikkusaurus, Mussaurus
Topsi John Ingle - Seran isä, Triceratops
Tria Camryn Manheim - Topsin nuoruuden ystävä, Triceratops
Terävähampaat Frank Welker Frank Welker Ilkeitä lihansyöjiä, Utahraptoreita