Lumirikko
| Lumirikko | |
|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Rikkokasvit Saxifragaceae |
| Suku: | Rikot Saxifraga |
| Laji: | tenuis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Lumirikko (Saxifraga tenuis, syn. S. nivalis ssp. tenuis) on pieni, monivuotinen arktinen rikkokasvi.
Sisällysluettelo
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumirikko kasvattaa 3–12 senttimetriä pitkän, lähes kaljun vanan. Nahkeat ruusukelehdet ovat 10–15 mm pitkiä, puikeita tai pyöreähköjä, pienihampaisia ja väriltään usein punertavia. Kukinto on harsu terttu, jossa kukkaperät ovat jopa 10–20 mm pitkiä. Kaksineuvoisten kukkien verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiönliuskat ovat pystyjä. Teriö on verhiön pituinen, ja se muuttuu lopulta väriltään valkoisesta selvästi punaiseen. Heteitä on kymmenen kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen. Emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suomessa lumirikko kukkii heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy kaksiosainen, monisiemeninen kota. Kodan liuskat ovat lyhytsuippuisia ja uloskääntyneitä.[1]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjoismaissa lumirikko kasvaa Norjan, Ruotsin ja Suomen vuoristo- ja tunturialueilla, Islannissa, Färsaarilla sekä Huippuvuorilla.[2] Suomessa sitä kasvaa pääasiassa Enontekiön suurtuntureilla sekä myös Utsjoella ja Muonion pohjoisosissa.[3]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumirikko kasvaa tunturien valuvesipahdoilla, kosteilla sorakankailla ja lumenviipymäpaikoilla. Laji on kalkinsuosija.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. ISBN 951-45-8167-9
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 226–227.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 253.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Lumirikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.1.2012.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 227.
