Lovise Heimdal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lovise Heimdal (s. 17. syyskuuta 1995) on norjalainen maastohiihtäjä. Hänen seuransa on Bardu IL Ski.[1]

Heimdal kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran 7. helmikuuta 2016 Oslossa 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa, jonka hän keskeytti.[1]

Skandinavia Cupissa Heimdal kilpaili ensimmäisen kerran 15. joulukuuta 2012 Sjusjøenissa ollen vapaan hiihtotavan sprintissä 95:s. Seuraavan Skandinavia Cupin kilpailunsa hän hiihti lähes kolme vuotta myöhemmin 11. joulukuuta 2015 Vuokatissa ollen kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa 23:s saavuttaen ensimmäiset cup-pisteensä. Parhaimmillaan Heimdal on ollut kuudes Lillehammerissa viiden kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 10. joulukuuta 2016.[1]

Heimdal oli mukana nuorten MM-kilpailuissa Val di Fiemmessä 2014, jossa hän hiihti pronssille sijoittuneessa viestijoukkueessa yhdessä Ingeranne Strøm Nakstadin, Tiril Udnes Wengin ja Lotta Udnes Wengin kanssa. Ainoalla henkilökohtaisella matkallaan yhdistelmäkilpailussa Heimdal oli 36:s.[1]

NM-kilpailuissa Heimdal on ollut parhaimmillaan seitsemäs yhdistelmäkilpailussa Gålåssa 2014.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Lovise Heimdal Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.