Love Island

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Love Island on brittiläinen tositelevisioformaatti. Love Island on sittemmin rantautunut kansallisilla versioilla myös Australiaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Tanskaan, Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen.[1]

Iso-Britannia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Love Island -sarjasta on nähty Britanniassa neljä tuotantokautta.[1] Vuoden 2017 kausi keräsi ruutujen ääreen parhaimmillaan jopa kaksi miljoonaa katsojaa Britanniassa.[1] Sarjaan osallistunut Miss Iso-Britannia Zara Holland joutui luopumaan kruunustaan muhinoituaan kameroiden edessä.[2][3]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Love Island Suomi

Suomalaisessa versiossa joukko sinkkuja etsii itselleen rakkautta. Kahdeksan viikkoa kestävä ohjelma päättyy äänestykseen, jossa katsojat pääsevät valitsemaan voittajaparin. Voittajapari voi joko jakaa 25 000 euron palkintopotin, tai vaihtoehtoisesti toinen osapuoli voi viedä rahat parinsa nenän edestä. Katsojat pääsevät vaikuttamaan käänteisiin puhelimeen ladattavan ilmaisen sovelluksen avulla. Sovelluksella pystyy myös katsomaan televisiossa esittämätöntä materiaalia. Ohjelman ensimmäistä kautta kuvataan Espanjan Marbellassa syksyllä 2018.[4] Sarjan ensimmäinen jakso piti esittää Sub-kanavalla 25. syyskuuta 2018.[5] Ohjelman siirrossa tapahtuneen teknisen ongelman vuoksi ensimmäinen jakso saatiin kuitenkin esitettyä vasta seuraavana päivänä 26. syyskuuta 2018.[6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.