Longqing

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

­

Longqing, 隆慶
明穆宗.jpg
Kiinan keisari
4. helmikuuta 15675. heinäkuuta 1572
Edeltäjä Jiajing
Seuraaja Wanli
Tiedot
Syntynyt 4. maaliskuuta 1537
Kuollut 5. heinäkuuta 1572 (35 vuotta)
Peking, Kiina

Keisari Longqing (kiin. 隆慶, 4. maaliskuuta 15375. heinäkuuta 1572), alku­peräiseltä nimeltään Zhu Zaihou (kiin. 朱載垕), oli Kiinan Ming-dynastian kahdes­toista keisari, joka hallitsi vuosina 1567–1572.[1] Vuodesta 1539 lähtien hän oli Yun prinssi (裕王). Hänen aika­kausi­nimensä Longqing merkitsee suurta ylistystä.

Hallitsijakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Jiajingin kuoltua Longqing sai perinnöksi valta­kunnan, joka oli pitkään jatkuneen huonon hallinnon ja korruption jäljiltä seka­sortoisessa tilassa. Todettuaan, kuinka suuren seka­sorron hänen isänsä oli pitkänä hallitsija­kautenaan saanut aikaan, Longqing päätti uudistaa hallituksen ottamalla uudestaan palvelukseensa hänen isänsä viralta panemia lahjakkaita virka­miehiä, joista tunnetuimpia oli Hai Rui. Hän myös erotti hallituksesta korrup­toitu­neet virka­miehet, varsinkin taolaiset papit, joita Jiajing oli suosinut siinä toivossa, että saisi sillä tavoin keisari­kunnan oloja parannetuiksi. Longqing myös aloitti uudestaan ulko­maan­kaupan Euroopan ja Afrikan sekä muiden Aasian maiden kanssa. Kiinan alueen turvaamiseksi nimitettiin useita kenraaleja, joiden oli vartioitava sekä maa- että merirajoja. Samalla linnoitettiin Zhejiangin ja Fujianin rannikoiden satamat, jotta Jiajingin aikana jatkuvaksi vitsaukseksi käyneet meri­rosvot saatiin pidetyksi loitolla. Longqing karkotti myös Altan Khanin johtaman mongoli­armeijan, joka oli tunkeutunut Kiinan muurin etelä­puolelle ja saavuttanut Pekingin­kin. Pian sen jälkeen mongolien kanssa tehtiin rauhan­sopimus, joka teki myös mahdolliseksi Kiinan ja mongolien välisen hevos- ja silkkikaupan.

Longqingin hallitus­kausi ei muutoin suuresti poikennut edellisten Ming-keisarien hallitus­kausista. Ominaista hänelle oli suuri luottamus eunukkeihin. Yksi heistä, Meng Cong, jonka oli esitellyt Long­qingin pää­ministeri Gao Gong, pääsi johtamaan hovia Long­qingin valtakauden lopulla. Meng muun muassa välitti hoviin turkkilais­syntyisen tanssijattaren Nu Er Huahuan, jonka kauneuden sanotaan vieneen hallitsijalta kaiken huomion osakseen. Hallitsija­kauden lupaavasta alusta huolimatta Longqing pian hylkäsi hallitsijan toimensa ja keskittyi henkilö­kohtaiseen huvitteluun. Hallitsija­kautensa lopulla hän myös palautti virkoihinsa taolaisia pappeja, jotka hän itse oli aikaisemmin erottanut.

Kuolema ja perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Longqing kuoli vuonna 1572, vain 35 vuoden ikäisenä. Onnettomuudeksi maa oli yhä rappio­tilassa hallitsevan luokan korruption vuoksi. Ennen kuolemaansa hän oli antanut ministeri Zhang Juzhengille tehtäväksi valvoa valtion asioita. Zhangista tuli myös Longqingin seuraajan, vasta 10-vuotiaan keisari Wanlin tärkein neuvon­antaja.

Longqing hallitsi vain kuusi vuotta, ja häntä seurasi hänen poikansa Wanli. Longqingin kerrotaan myös kärsineen puhe­viasta, jonka vuoksi hän änkytti puhuessaan julkisesti.[2] Häntä pidetään yleensä yhtenä Ming-dynastian vapaa- ja avara­mielisimmistä hallitsijoista, mutta häneltä puuttuivat hallitsijan kipeästi tarvitsemat kyvyt, ja vähitellen hänen omat henkilö­kohtaiset huvinsa alkoivat kiinnostaa häntä yhä enemmän valta­kunnan hallitsemisen sijasta.

Longqing haudattiin Zhaolingiin Ming-dynastian hauta-alueelle.

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zhu Yi (15. lokakuuta 1555 – 11. toukokuuta 1559), keisarinna Li Zhuangon poika.
  2. Zhu Yixun (1563-1620), keisari Wanli.
  3. Zhu Yiling (1565-1566).
  4. Zhu Yiliu (1568-1614), prinssi Lu.


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Longqing Emperor

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Edward L. Shaughnessy: Kiehtova Kiina, s. 38. Suomentanut Riitta Bergroth. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7160-6.
  2. Frederick W. Mote: Imperial China 900–1800, s. 725. Cambridge: Harvard University Press. ISBN 0-674-01212-7.
Edeltäjä:
Jiajing
Kiinan keisari
1567–1572
Seuraaja:
Wanli