Loisteho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaihtovirtapiireissä loisteho (tunnus Q) kuvaa jännitteen U ja sähkövirran I vaihe-erosta johtuvaa näennäistehon S ja pätötehon P erotusta. Loistehon SI-yksikkö on vari.

Jos jännitteet ja virrat ovat sinimuotoisia, loisteho voidaan laskea tehollisen jännitteen, tehollisen sähkövirran ja niiden välisen vaihe-eron sinin tulona:

Q^2 = S^2 - P^2, \
Q = U I \sin(\phi). \

Loisteho ei ole työtä tekevää tehoa (toisin kuin pätöteho), vaan se värähtelee edestakaisin kuorman ja siirtoverkon välillä. Loistehon siirtäminen kuormittaa sen aiheuttaman virran takia siirtojohtoja.

Kapasitiivinen kuorma aiheuttaa kapasitiivista loistehoa, ja induktiivinen kuorma induktiivista loistehoa. Samassa virtapiirissä syntyessään nämä kumoavat toisensa ollessaan yhtä suuria (rinnakkaisresonanssi). Tällöin loisteho sykkii kelan ja kondensaattorin välillä, eikä siirtoverkosta tarvitse ottaa loistehoa. Koska esimerkiksi sähkömoottorin toiminnan kannalta välttämätön magneettikenttä aiheuttaa induktiivista kuormaa, sen aiheuttamaa loistehoa voidaan kompensoida kondensaattorilla.

Voidaan ajatella myös niin, että induktiivinen kuorma kuluttaa loistehoa ja kapasitiivinen kuorma tuottaa loistehoa. Loistehoa tuotetaan yleensä sähkökeskuksiin asennettavilla automaattisilla kondensaattoriparistoilla, jotka kytkevät verkkoon kondensaattoreita aina tarvittaessa[1].

Resistiiviset kuormat, kuten sähkötoimiset lämpöpatterit ja muut sähkövastukset kuluttavat vain pätötehoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]