Induktanssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Induktanssi (itseinduktanssi, tunnus L)[1] kuvaa kelan, käämin tai muun yleisen johdinsilmukan kykyä vastustaa sen läpi kulkevan sähkövirran muutosta.[2] Induktanssin SI-järjestelmän mukainen yksikkö on henry (tunnus H). Myös suora johdin, jonka läpi kulkee sähkövirta, muodostaa ympärilleen magneettikentän. Siten kaikilla johtimilla on ainakin jonkin verran induktanssia.

Induktanssin määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkövirran muutos indusoi esimerkiksi kelaan sähkömotorisen voiman (smv), jonka suuruus saadaan Faradayn induktiolaista. Lenzin lain mukaan tämä indusoitunut smv pyrkii vastustamaan virran muutoksia. [3] Induktanssi lasketaan silmukkaan indusoituneen sähkömotorisen voiman tai jännitteen ja sähkövirran muutosnopeuden dI/dt suhteena:

.

Mikäli käämin induktanssi on suuri, pienikin virranmuutos, käytännössä korkeampi taajuus, aiheuttaa suuren sähkömotorisen voiman, joka vastustaa virran muutosta, eli mitä suurempi induktanssi sitä matalampia taajuuksia vaimenee.(Huomaa että smv on käämissä piiriin indusoituvan jännitteen vastaluku).selvennä Piirin induktanssia voidaan siis käyttää vaimentamaan äkillisiä sähkövirran muutoksia.

Induktanssi voidaan yhtäpitävästi laskea myös kierrosmäärän N ja magneettivuon Φ tulon ja kelassa kulkevan virran suhteena,[4]

.

Toisinaan laskuissa käytetään suuretta käämivuo[5] (engl. flux linkage, winding flux tai flux across the winding),

. [6]

Induktanssi L voidaan tällöin määritellä käämivuoksi virtayksikköä kohti.

.

Kelojen induktanssien laskukaavoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferriittirenkaalle käämityn kelan induktanssi voidaan laskea seuraavasta kaavasta:[7]

missä

μ0 on tyhjiön permeabiliteetti eli magneettivakio
μe on sydämen tehollinen suhteellinen permeabiliteetti
N on kierrosmäärä
Ae on sydämen tehollinen poikkipinta-ala
le on tehollinen magneettisen piirin pituus

Kelasydämelle käämityn kelan induktanssin määrittäminen perustuu usein myös AL-lukuun. Sydämelle ilmoitettava AL-luku, jonka yksikkönä käytetään usein nH/n² tarkoittaa, miten paljon nanohenryjä induktanssia saadaan käämin kierrosmäärän (n) neliötä kohti.[8]

Induktanssin mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Induktanssin mittaaminen perustuu yleensä kelan impedanssin mittaamiseen jollakin vaihtojännitteellä. Käytännön kelat ovat usein varsin häviöisiä eli reaktanssi voi poiketa impedanssista merkittävästi. Induktanssi voidaan määrittää reaktanssin ja mittaustaajuuden perusteella, mutta tarkkaan mittaukseen pitää ottaa huomioon kelan resistanssikin. Induktanssin mittaamiseen on erityisiä LCR-mittareita.

Kelan induktanssi voidaan määrittää myös rakentamalla resonanssipiiri tunnetun kapasitanssin kanssa. Induktanssi voidaan laskea piirin kapasitanssin ja resonanssitaajuuden perusteella.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SI-opas : 2019 : kansainvälinen suure- ja yksikköjärjestelmä = international system of quantities and units, s. 50. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, 2019. ISBN 978-952-242-411-2. Teoksen lataussivu.
  2. Inductors (html) HyperPhysics. (englanniksi)
  3. Young & Freedman: ”30.2”, University Physics with Modern Physics, 11. painos, s. 1151. Pearson, 2004. ISBN 0-321-20469-7. (englanniksi)
  4. Induktio; Fysikaalisten tieteiden laitos, Helsingin yliopisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Sähkömagnetismi, sivu 8; Leena Korpinen, TTY
  6. Flux and flux density, Schoolphysics online
  7. Induktiivisuuden ABC 2004, sivu 6; Würth Elektronik Oy
  8. Induktiivisuuden ABC 2004, sivu 7; Würth Elektronik Oy

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voipio, Erkki: Sähkö- ja magneettikentät. Moniste 381. Espoo: Otakustantamo, 1987. ISBN 951-672-038-2.