Little Miss Sunshine

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Little Miss Sunshine
Littlemisssunshine.jpg
Ohjaaja Jonathan Dayton ja Valerie Faris
Käsikirjoittaja Michael Arndt
Tuottaja Michael Beugg (johtava), Jeb Brody (johtava), Marc Turtletaub, Peter Saraf, David Friendly, Ron Yerxa, Albert Berger
Säveltäjä
Kuvaaja Tim Suhrstedt
Leikkaaja
Pääosat Greg Kinnear
Toni Collette
Steve Carell
Abigail Breslin
Alan Arkin
Paul Dano
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 26. heinäkuuta 2006
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 8 000 000 USD [1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Little Miss Sunshine on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut komedia- ja draamaelokuva, jonka ohjasi musiikkivideoita ohjannut pariskunta Jonathan Dayton ja Valerie Faris.[2] Elokuvaa on ylistetty ja kiitelty maailmanlaajuisesti. Elokuva voitti Best Feature - World Cinema Audience -palkinnon Sydneyn elokuvajuhlilla. Elokuva sai myös neljä Oscar-ehdokkuutta mukaan lukien Paras elokuva ja sai niistä kaksi; Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen ja Parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon.

Suomen ensi-ilta oli 24. marraskuuta 2006.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sheryl Hoover (Toni Collette) on kahden lapsen ylityöllistetty äiti, joka asuu Albuquerquessa, Uudessa Meksikossa. Hänen veljensä Frank (Steve Carell) on homoseksuaali ja ranskalaiselle kirjailija Marcel Proustille omistautunut tutkija, joka asuu väliaikaisesti Sherylin perheen parissa yritettyään itsemurhaa. Sherylin aviomies Richard (Greg Kinnear) ponnistelee tehdäkseen itselleen uraa motivoivana puhujana ja elämäntapavalmentajana. Dwayne (Paul Dano), joka on Sherylin poika tämän aiemmasta avioliitosta, on levoton teini, joka on vannonut olevansa puhumatta niin kauan, kunnes saavuttaa unelmansa ja pääsee koelentäjäksi. Richardin rivosuinen isä Edwin (Alan Arkin) on toisen maailmansodan veteraani ja saanut vastikään häädön vanhainkodista heroiinin käytön ja myynnin vuoksi. Sen vuoksi myös hän asuu perheen parissa. Edwin on erityisen läheinen seitsenvuotiaan pojantyttärensä Oliven (Abigail Breslin) kanssa.

Olive saa suureksi ilokseen kuulla, että hänet on hyväksytty ”Little Miss Sunshine” -kauneuskilpailuun, joka pidetään Redondo Beachilla, Kaliforniassa kahden päivän päästä. Oliven vanhemmat ja Edwin, joka on valmentanut Olivea, haluavat tukea tyttöä. Frank ja Dwayne eivät voi kuitenkaan jäädä kotiin yksin, joten koko perhe lähtee yhdessä kohti Kaliforniaa. Koska perheellä ei ole ylettömästi rahaa, he lähtevät 1 287 km:n pituiselle matkalle keltaisella Volkswagen Kombi -pikkubussillaan.

Perheenjäsenten väliset suhteet kiristyvät matkan aikana, ja pikkubussissa ilmenee tuon tuostakin kaikenlaisia vikoja. Kun pikkubussi hajoaa heti alkumatkasta, perhe käsittää, että heidän on työnnettävä sitä, kunnes se saavuttaa noin 30 kilometrin tuntivauhdin, ja juostava sitten takaisin sen kyytiin. Myöhemmin pikkubussin äänitorvi alkaa tuutata jatkuvasti, minkä seurauksena poliisi pysäyttää perheen kerta toisensa jälkeen.

Koko matkan ajan perheen kohtaloksi koituu yhtä jos toista takaiskua. Sen myötä perheenjäsenet alkavat ymmärtää tarvitsevansa toisiaan. Richard menettää tärkeän sopimuksen, jonka avulla hän olisi voinut saada uuden uransa vihdoin käyntiin. Frank kohtaa entisen poikaystävänsä, joka oli aiemmin jättänyt hänet toisen akateemikon vuoksi ja saanut hänet yrittämään itsemurhaa. Edwin kuolee heroiinin yliannostukseen. Päästäkseen kauneuskilpailuihin ajoissa perhe salakuljettaa Edwinin ruumiin ulos sairaalasta aikomuksenaan haudata se kilpailun jälkeen. Juuri ennen heidän saapumistaan perille Dwayne huomaa olevansa värisokea, jolloin Frank kertoo hänelle, ettei värisokea voi koskaan ryhtyä koelentäjäksi. Järkytys saa Dwaynen rikkomaan hiljaisuuden valansa ja purkamaan kiukkunsa kovaäänisesti kieltäytyen jatkamasta matkaa ja paljastaen perhettä kohtaan tuntemansa vihan ja halveksunnan. Hän ryntää itkien ulos pikkubussista, mutta Oliven halaus rauhoittaa hänet, ja hän palaa takaisin perheen luo.

Perhe käy raivoisan kilpa-ajon aikaa vastaan ehtiäkseen kilpailupaikalle ajoissa. Kun he viimein pääsevät perille, Olive jää miltei kilpailun ulkopuolelle, koska hän saapuu paikalle neljä minuuttia myöhässä. Oliven valmistautuessa kilpailuun muu perhe tarkkailee toisia kilpailijoita: hoikkia, seksualisoituja pikkutyttöjä, joilla on täydellisesti muotoillut hiukset, huulipunaa ja yllään aikuismaiset bikinit tai upeat iltapuvut. Tytöt esittävät prameita tansseja, taidokkasta musiikkia tai notkeita voimisteluliikkeitä suurella päättäväisyydellä. Perheelle käy pian selväksi, ettei Olivesta (vaatimaton, kalpea, pulskahko, silmälasipäinen ja täysin kokematon, mitä tulee kauneuskilpailuihin) ole juuri vastusta näille tytöille.

Juuri ennen kuin Oliven on määrä esiintyä kilpailun kykyosuudessa, Richard ja Dwayne käsittävät, että Olivesta tulee taatusti kaikkien pilkan kohde. He haluavat säästää Oliven nöyryytykseltä ja juoksevat pukuhuoneeseen taivutellakseen hänet luopumaan kilpailusta. Sheryl kuitenkin vaatii, että ”Olive saa olla Olive”, ja niin Olive nousee lavalle. Hän esittää riemukkaasti isoisänsä hänelle opettaman tanssin, joka on Rick Jamesin kappaleen ”Super Freak” tahtiin tehty burleskiesitys. Olivella ei ole hajuakaan hänen esityksensä yleisössä aiheuttamasta tyrmistyksestä ja kauhusta. Kilpailun järjestäjät raivostuvat ja vaativat Sheryliä ja Richardia hakemaan Oliven pois lavalta. Sen sijaan perheenjäsenet liittyvät yksi kerrallaan Oliven mukaan lavalle ja tanssivat hänen kanssaan.

Seuraavaksi perhe nähdään hotellin turvallisuudesta vastaavan toimiston ulkopuolella. Poliisi kertoo heille, että he voivat lähteä, kunhan he lupaavat, ettei Olive enää ikinä osallistu yhteenkään Kaliforniassa järjestettyyn kauneuskilpailuun. Richard kertoo Olivelle, että tämän isoisä olisi tästä ylpeä. Perhe pakkautuu onnellisena ränsistyneeseen pikkubussiinsa ja suuntaa takaisin kohti Albuquerqueta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Little Miss Sunshine Box Office Mojo. Viitattu 22.4.2008. (englanniksi)
  2. Sharon Waxman: A Small Film Nearly Left for Dead Has Its Day in the Sundance Rays 23.1.2006. New York Times Company. Viitattu 22.4.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]