Lithium (Nirvanan kappale)
”Lithium” Nirvana | ||
---|---|---|
![]() | ||
Singlen tiedot | ||
Albumilta | Nevermind | |
Äänitetty | 1991 | |
Julkaistu | kesäkuu 1992 | |
Tuottaja(t) | Butch Vig | |
Tyylilaji | grunge | |
Kesto | 09.28 | |
Levy-yhtiö | DGC | |
Nirvanan muut singlet | ||
”Come as You Are” 1992 |
”Lithium” 1992 |
”In Bloom” 1992 |
"Lithium" on grungeyhtye Nirvanan kuuluisimpia kappaleita. Se julkaistiin vuonna 1991 yhtyeen Nevermind-albumilla ja on albumin kolmas singlejulkaisu.
Tietoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Lithium" on kolmas singlejulkaisu Nevermind-albumilta. Singlen B-puolet olivat Nirvanan kappaleet School (live) ja Curmudgeon. Kappale on tuttu bassokuviostaan ja varsinkin kertosäkeestä, jossa laulaja Kurt Cobain laulaa sanaa "yeah".
Yhtye esitti kappaleen MTV Video Music Awardsissa vuonna 1992. Toinen kuuluisa liveversio äänitettiin vuonna 1992 Reading Festivaaleilla ja se julkaistiin vuonna 1994 Live! Tonight! Sold Out!! -videolta.
Toiset versiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liveversio kappaleesta julkaistiin vuonna 1996 Nirvanan livekokoelma-albumilla From the Muddy Banks of the Wishkah ja toinen liveversio julkaistiin vuonna 1994 yhtyeen Live! Tonight! Sold Out!! -VHS-kasetilla. Nevermind-albumin versio kuultiin myös vuonna 2002 yhtyeen Nirvana kokoelma-albumilla. Akustinen demoversio vuodelta 1990 julkaistiin vuonna 2004 yhtyeen With the Lights Out -box setillä. "Lithiumin" singlevideon lisäksi kappaleesta tehtiin video, joka kuvattiin The Evergreen State Collegessa paikassa, tosin kappaleessa oli silloin eri sanat.
Cover-versiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Lithium"-kappaleesta ovat esittäneet cover-version seuraavat artistit:
- amerikkalainen rockyhtye Papa Roach
- amerikkalainen rockyhtye The Polyphonic Spree
- turkkilainen vaihtoehtorockyhtye Direc-t
- Steeve Estafos lauloi kappaleen voitettuaan Nouvellen palkinnon
- Dilana Robichaux lauloi kappaleen Rockstar: Supernovan ensimmäisessä jaksossa.
- brittiläinen '60-luvun Nirvana-yhtyeselvennä julkaisi Lithiumin coverina yhtyeen vuoden 1997 box setissä
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lithium (LP Version) – 4.19 (säv. Kurt Cobain)
- Been A Son (Live) – 2.33 (säv. Cobain)
- Curmudgeon (Previously Unreleased) – 3.00 (säv. Cobain, Nirvana)
Listasijoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Lista | Sijoitus |
---|---|---|
1992 | Official Irish Singles Chart | No. 5 |
1992 | Polish Airplay Chart | No. 9 |
1992 | Slovakian Airplay Chart | No. 10 |
1992 | Official UK Singles Chart | No. 11 |
1992 | Official Spanish Singles Chart | No. 13 |
1992 | Official Italian Singles Chart | No. 16 |
1992 | Official Holland Singles Chart | No. 16 |
1992 | Mainstream Rock Tracks (US) | No. 16 |
1992 | Modern Rock Tracks (US) | No. 25 |
1992 | Official New Zealand Singles Chart | No. 28 |
1992 | Official Belgium Singles Chart | No. 28 |
1992 | Official Australian Singles Chart | No. 53 |
1992 | French Airplay Chart | No. 60 |
1992 | The Billboard Hot 100 (US) | No. 64 |
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit | |
---|---|
Livealbumit | |
Kokoelmat | |
EP:t | |
Singlet |
|
Video- ja box set -julkaisut | |
Muuta |