Leonardo Chiodo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leonardo Chiodo (s. 4. marraskuuta 1998 Helsinki)[1] on suomalainen sellisti.

Chiodo on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2010 alkaen (josta Nuorisokoulutuksessa vuosina 2010–2018). Akatemiassa hänen opettajanaan ovat toimineet lehtori Hannu Kiiski vuosina 2010–2015 sekä syksystä 2015 alkaen professori Martti Rousi.[2] Vuodesta 2019 Chiodo on opiskellut myös Prof. Ivan Monighettin kanssa Baselissa, Sveitsissälähde?. Syksyllä 2020 Chiodo siirtyi opiskelemaan Reina Sofia School Of Music - musiikkikorkeakouluun Madridissa, Espanjassa. Hänen sellonsoiton opetajana toimii Prof. Ivan Monighetti[3]

Chiodon käytössä on Suomen Kulttuurirahaston omistama Carlo Giuseppe Testoren vuonna 1718 rakentama sello.[4]

Kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chiodo saavutti jaetun neljännen sijan kuudennessa kansainvälisessä Paulon sellokilpailussa 2018. Hänet valittiin myös kisan yleisön suosikiksi.[5] Aiemmin helmikuussa samana vuonna Chiodo saavutti ensimmäisen sijan Turun XIII sellokilpailussa, lisäksi hänelle myönnettiin kilpailun erikoispalkinto Lotta Wennäkosken säveltämän Foliage-teoksen parhaasta tulkinnasta, ja hänet valittiin yleisön suosikiksi.[6] Aiemmin Chiodo saavutti ensimmäisen sijan Pietarissa Venäjällä marraskuussa 2016 järjestetyssä kilpailussa X International Youth Competition In memory of E. A. Mravinsky.[7]

Marraskuussa 2018 Chiodo toimi solistina VII Kansainvälisessä Jorma Panula Kapellimestarikilpailussa.[1]

Keväällä 2019 Chiodo osallistui menestyksekkäästi perinteikkääseen pohjoismaiseen De Unges Konsert - Young Soloist Competition -kilpailuun Norjassa. Hänet valittiin ainoana suomalaisena neljän muun finalistin kanssa esiintymään Bergenin Filharmonikkojen kanssa voittajien gaalakonsertissa Bergenin Grieghallenissa. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1937.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Leonardo Chiodo, cello. VII International Jorma Panula Conducting Competition. Viitattu 16.7.2019.
  2. Leonardo Chiodo OP.
  3. Leonardo Chiodo Escuela Superior de Música Reina Sofía. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  4. Myönnetyt soittimet 2018. Viiden vuoden lainakaudelle. Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 21.7.2019.
  5. Hevonoja, Jaana: Suomen Leonardo Chiodo neljännelle sijalle ja yleisön suosikiksi Paulon sellokilpailussa Ylen uutiset. 25.10.2018. Viitattu 26.10.2018.
  6. Turun sellokilpailun tulokset
  7. Results of the third round. Nomination «Cello». Category «B» Mravinsky International Competition for Youth. (englanniksi)
  8. About us Bergen Philharmonic Orchestra. (englanniksi)